A-Katsastus Group

suomalainen katsastusyhtiö
(Ohjattu sivulta A-Katsastus Oy)

A-Katsastus Group on Tradekalle kuuluva ajoneuvokatsastuksiin, rekisteröinteihin ja kuljettajantutkintoihin keskittynyt konserni.[2] Sen toimitusjohtajana on vuodesta 2021 ollut Petri Haikola.[3]

A-Katsastus Group Oy
Yritysmuotoosakeyhtiö
Perustettu1996
ToimitusjohtajaPetri Haikola
KotipaikkaHelsinki
Toimialakatsastus, kuljettajantutkinnot, ajoneuvojen rekisteröinnit, autotarvikkeiden myynti
Liikevaihto72,5 milj. euroa (2018)[1]
Henkilöstö1 000
TytäryhtiötA-Katsastus Oy, Ajovarma Oy
OmistajaTradeka
Kotisivuwww.a-katsastus.com
A-Katsastuksen toimipiste Lielahdessa, Tampereella.

A-Katsastus työllistää noin 1 000 henkilöä (2018)[2]. Konsernin pääkonttori sijaitsee Helsingissä Pitäjänmäellä.[2]

Konserniin kuuluvat A-Katsastus Oy ja Ajovarma Oy.

Historia

Suomen Autokatsastus Oy (SAUK) syntyi vuonna 1996, kun vuonna 1966 valtion virastona perustettu ja vuonna 1994 liikelaitokseksi muutettu autorekisterikeskus yhtiöitettiin. Uuden yhtiön päätehtäviksi tulivat katsastustoiminnan lisäksi kuljettajatutkintojen teoria- ja ajokokeet, ja sen omistukseen siirtyi 84 katsastusasemaa. Ajoneuvorekisterien ylläpito ja muut hallinnolliset tehtävät siirtyivät samassa yhteydessä perustetulle ajoneuvohallinnolle. Valtio myi Suomen Autokatsastus Oy:n 31. maaliskuuta 2003 MB Rahastot -pääomasijoitusyhtiölle, jolloin sen nimi muutettiin A-Katsastus Oy:ksi.[4] Vuonna 2006 Bridgepoint osti yrityksen. [5][6]

Yrityksen toimitusjohtajina ovat toimineet Lasse Korppi vuosina 1996–2006, Juha Tukiainen vuosina 2006–2010, Kari Kivikoski vuosina 2011–2021 ja Petri Haikola vuodesta 2021.[4][7][8][9][10]

A-Katsastus laajensi 2000-luvulla toimintaansa siten, että toimintaa oli Latviassa, Puolassa, Ruotsissa ja Virossa ja useilla toimialoilla.[2] Ulkomaisesta toiminnasta on sittemmin luovuttu.

Vuonna 2019 suomalainen pääomasijoitusyhtiö MB Rahastot osti A-Katsastuksen omistukseensa Bridgepointilta.[11]

Joulukuussa 2020 Tradeka osti A-Katsastuksen.[12] A-Katsastus Oy osti 2022 kilpailijansa K1 Katsastajat Oy:n espanjalaiselta Applus-nimiseltä pörssiyhtiöltä. Se jatkaa toimintaansa omalla nimellään ja henkilökunnallaan A-Katsastus Oy:n tytäryhtiönä. Kaupassa A-Katsastus sai itselleen 137 työntekijää ja 84 katsastusasemaa.[13]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla