Aksa Korttila

suomalainen näyttelijä

Aksa Korttila (s. 28. syyskuuta 1990 Turku) on suomalainen näyttelijä.

Aksa Korttila
Henkilötiedot
Syntynyt28. syyskuuta 1990 (ikä 33)
Turku
Ammattinäyttelijä, ääninäyttelijä
Näyttelijä
Aktiivisena2004–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Hän aloitti näyttelemisen jo viisivuotiaana Turun Lapsi- ja Nuorisoteatterissa, ja harrasti sen jälkeen viulunsoittoa ja tanssia. Myöhemmin hän pääsi mukaan muutamiin Turun kaupunginteatterin näytelmiin. Korttila valmistui ylioppilaaksi Kallion ilmaisutaidon lukiosta vuonna 2010 ja pääsi Teatterikorkeakouluun toisella yrittämällä. Hän valmistui sieltä teatteritaiteen maisteriksi keväällä 2016.[1] 2000-luvulla Korttila teki muutamia äänirooleja animaatioissa ja osallistui kansainvälisiin yhteistyöprojekteihin mm. Moskovassa, Borneossa ja Berliinissä.

Vuonna 2015 Korttila näytteli Valtimonteatterin 15-vuotisjuhlanäytelmässä Naisten juhla.[2]

Filmografia

Elokuvat

VuosiElokuvaRooli
2007Suden vuosiLotta
20123 SimoaMimmi Pampula
2014HyväntekijäNekku
2017Kuudes kertaSanna
2018Kaikki oikeinSiru
2020Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainenopettaja Annukka

Televisiosarjat

VuosiElokuvaRooli
2017SykeHanna-Leena
2018SunnuntailounasMarjukka
2019Lelumestaroboassari
Invisible HeroesSeija Sandoval
Hillouhri
2019–2022AikuisetYola
2021Paras vuosi ikinäkauneushoitaja
Maria KallioEssi Manner
2022KultakalaJasmina
2023Kaikki anteeksiKaarina

Ääniroolit

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Teatteriroolit

  • Turun kaupunginteatteri: Konkurssisirkus – Siru Emilia
  • Valtimonteatteri: Naisten juhla – Leyla
  • Oulun kaupunginteatteri: Valheet ja viettelijät – Cecile
  • Turun Kaupunginteatteri: Paavo-lentävä turkulainen
  • Kansallisteatteri: Tyttö joka käveli - Eret
  • Kansallisteatteri: Faust - Greta
  • Oulun kaupunginteatteri: Näköala sillalta – Catherine[3]

Kansallisteatteri: Ronja Ryövärintytär - Ronja

Lähteet

Aiheesta muualla