Asunnottomuus
Asunnottomuus tarkoittaa Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n mukaan yksilön tilannetta, jossa hänellä ei ole omaa vuokra- tai omistusasuntoa. Se ei yleensä tarkoita, ettei henkilöllä olisi jotain kattoa päänsä päällä.[1]
Suomessa oli vuonna 2022 kaikkiaan 3 686 asunnotonta. Yksin elävien asunnottomien lukumäärä on laskenut yhteen viidesosaan tilastoinnin alkuvuodesta 1987. Pitkäaikaisesti asunnottomia oli runsas tuhat eli vajaa kolmasosa kaikista. Asunnottomuus keskittyy Helsinkiin, missä asunnottomista majaili 24 %. Pääkaupunkiseudulla vuokra-asunnon löytämistä on vaikeuttanut asuntopula ja korkea vuokrataso.[2] Asunnottomia oli kaikkiaan 96 kunnassa.[3]
Suomessa pitkäaikainen asunnottomuus johtuu yleisimmin päihde- ja mielenterveysongelmista. Päihde- ja mielenterveystaustaiset henkilöt ovat suurten kaupunkien asunnottomuusohjelmien tärkein asiakaskunta.[1] Neljä viidesosaa asunnottomista on miehiä.[4]
Suomessa asumisongelmaan on vuodesta 2008 sovellettu Asunto ensin- mallia, missä henkilöltä ei vaadita päihde- tai mielenterveysongelman hallintaa ennen asunnon tarjoamista.[5] Kunnallisia vuokra-asuntoja on lähes jokaisessa kunnassa. Asumiskustannuksiin voi hakea asumistukea Kelasta. Tarpeelliseksi katsottuja asumisen kuluja korvataan myös toimeentulotuessa. Jos henkilön asuminen ei onnistu tavanomaisessa itsenäisessä asunnossa, voidaan sosiaalihuollon palveluna järjestää erilaisia asumista tukevia palveluja. [6]
Asunnottomuus ei nykyään enää johdu asuntopulasta. Tilastokeskuksen mukaan asuntoja oli Suomessa vuonna 2022 tyhjillään noin 370 000.[7]
Määritelmä
ARA laskee asunnottomaksi henkilön, joka elää ulkona, porrashuoneissa tai "ensisuojissa", asuntoloissa tai majoitusliikkeissä (esimerkiksi matkustajakodissa maksusitoumuksella), huoltokotityyppisissä asumispalveluyksiköissä, kuntouttavissa yksiköissä, sairaaloissa tai muissa laitoksissa (tietyin rajauksin) tai tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona asunnon puutteen vuoksi.[1] Euroopan asunnottomuustoimijoiden kattojärjestö Feantsa määrittelee asunnottomat jokseenkin samalla tavalla.[8]
Asunnottomuuden ehkäisy
Suomen perustuslain 19. pykälä antaa perusoikeuden välttämättömään huolenpitoon: "Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon". [9] Lämmin yösija on ihmisoikeusjuristi Martin Scheininin mukaan välttämätöntä huolenpitoa ja siten subjektiivinen oikeus.[10] Se ei kuitenkaan vielä tarkoita asunnottomuuden poistumista. Lisäksi 19. pykälän mukaan "julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä".[9]
Historia
Suomessa toisen maailmansodan jälkeen väestöstä yli 11 prosenttia oli ilman asuntoa. Asuntoa tarvitsevia Karjalan evakkoja oli yli 400 000. Helsingissä oli kova asuntopula, ja ihmisiä asui vuoteen 1956 asti tilapäisasunnoissa, kuten pommisuojissa, kellareissa, pannuhuoneissa ja puutarhamökeissä.[11] Vuosien ajan kiireellisessä asunnon tarpeessa oli 4 000–6 000 perhettä.
Asunnottomuus Helsingissä
Helsingissä otettiin lokakuuta 1944 käyttöön huone ja henkilö -periaate. Sen mukaan asunnonhaltijalla oli oikeus pitää vain yhtä huonetta yhtä vakituista asukasta kohti, ja muihin tiloihin huoneenvuokralautakunnat osoittivat alivuokralaisia. Keskimääräinen asunnon odotusaika oli 7–13 kuukautta. Perheettömät hakijat eivät välttämättä päässeet edes jonoon. Tilanne parani 1940-luvun lopulla, kun perustettiin Asuntorakennustuotannon valtuuskunta Arava järjestämään halpakorkoisia lainoja asuntotuotantoon.[12] Sodanjälkeisen asuntopulan aikaan Turussa köyhät majailivat kurjissa oloissa Pikku-Berliinissä eli parakkikylässä, joka oli sodan aikana ollut saksalaissotilaiden kasarmialuetta. Pikku-Berliini purettiin 1960-luvun alussa.[13]tarvitaan parempi lähde
1960-luvulla Bodominjärven murhatutkinnan yhteydessä Helsingin metsissä laskettiin majailevan toistasataa ihmistä, joiden kotina toimivat ensimmäisen maailmansodan aikaiset bunkkerit tai hökkelit, jotka oli kyhätty pellistä, laudoista, risuista ja peitteistä.[14] Vuonna 1967 asunnottomuus nousi otsikoihin, kun loka-marraskuussa pakkasyöt surmasivat Helsingissä 44 asunnotonta miestä. He eivät päässeet yömajoihin, koska niihin ei otettu humalassa olevia. Asunnottomuuden poistamiseksi syntyi Marraskuun liike. Helsingissä avattiin niin sanottu Liekkihotelli sittemmin Lepakko-nimen saaneessa entisessä Suomen Väri- ja Vernissatehtaan varastossa Ruoholahdessa. Yömaja avasi ovensa 5. joulukuuta 1967.[15]
Kohti ratkaisua
1970-luvulla asunnottomuus nostettiin Suomessa julkiseen keskusteluun. 1983 asunnottomuuden hoito siirtyi sisäministeriöltä ympäristöministeriölle. 1985 perustettiin Y-Säätiö ja pian sen jälkeen vuonna 1986 joukko asunnottomuudesta kärsiviä perusti Vailla vakinaista asuntoa ry:n. Myöhemmin 1980-luvulla avattiin ensimmäisiä päivätoimintakeskuksia asunnottomille.[16] 1992-93 Helsingin Diakonissalaitos otti ensimmäisenä palvelutuottajana käyttöön Asunto ensin -periaatteen ensimmäisessä asumisyksikössään. 1990-luvulla käynnistyi myös rakenteellinen muutos mielenterveyspalveluissa. Laitoksia suljettiin ja mielenterveystyötä alettiin viemään palveluita käyttävien koteihin.[16]
Asunnottomuuden luonne, käytännöt ja politiikka kokivat 1980- luvun kuluessa perusteellisen mullistuksen. Asunnottomuutta alettiin hoitaa asumisen ja asuntopolitiikan kautta. Asuntoloita ja yömajoja alettiin ajaa alas ja tuki- ja palveluasuminen alkoi yleistymään. Asunnottomuuden poistaminen asetettiin ensimmäistä kertaa hallitusohjelman tavoitteeksi. Määriteltiin vastuutahoja ja otettiin käyttöön velvoittavia ohjausvälineitä. [17]
Kaupunkien toimia
Lahden Launeella sijaitsevassa Keijupuistossa oli 1970-luvulta vuoteen 2007 kaupungin järjestämä kodittomien asuntola, joka koostui kymmenestä parakista. Parakit oli alun perin tuotu 1970-luvulla siirtotyöläisten väliaikaisasunnoiksi. Myös asuntola ajateltiin tilapäisratkaisuksi, ja sen purkaminen oli pitkään suunnitteilla[18], mutta parakit olivat lopulta ennen purkamista paikallaan 37 vuotta.[14] Asukkaiden oli tarkoitus asua parakeissa, kunnes he saisivat vuokra-asunnon, mutta monella odotusaika venyi vuosiksi. Suuri osa asukkaista oli alkoholisteja. Parakeissa asui myös muista syistä vuokra-asunnon menettäneitä, psykiatrisista sairaaloista tuotuja potilaita sekä vankilasta vapautuneita ihmisiä.[18]
Helsingin Herttoniemessä sijaitsi vuosina 1988–2008 kaupungin parakkikylä. Se purettiin eduskunnan oikeusasiamiehen todettua paikan ala-arvoiseksi.[14]
Tampereen kaupunki majoitti asunnottomia vuosina 1991–2013 Nekalassa tilapäisiksi tarkoitetuissa viidessä parakissa . Ne oli tuotu ydinvoimalatyömaalta, jonka vuoksi parakkikylä nimettiin Atomikyläksi. Parakit jäivät sijoilleen 25 vuoden ajaksi, kunnes ne purettiin vuonna 2013. Köyhien ja päihdeongelmaisten ihmisten asuttaminen samaan paikkaan erillään muista ihmisistä aiheutti väkivallan ja levottomuuksien kertymistä Atomikylään.[19] Parakeissa asui myös lapsia.[20]tarvitaan parempi lähde Halvoista rakennusmateriaaleista tehtyjä asumuksia oli Lahdessa[18], Helsingissä[14]tarvitaan parempi lähde ja Tampereella.[19]
Asunnottomuuden vähentäminen
Asunnottomuutta on Suomessa vähennetty useilla eri tavoilla, kuten järjestämällä asunnonhankkimista edistäviä ohjelmia asunnottomia varten sekä ylläpitämällä erilaisia paikkoja, joissa asunnottomat voivat nukkua yön yli ja peseytyä. Asuntoa vailla olevat ulkomaalaiset eivät kuitenkaan pääse hätämajoitukseen useaksi yöksi, sillä esimerkiksi Helsingissä sovelletaan kaupungin sosiaaliviraston elokuussa 2014 antamaa ohjetta, jonka mukaan ulkomaalaisten hätämajoitus sidotaan maasta poistumiseen. [10] Helsingin kaupungin maahanmuuttajille tarkoittama Infopankki ohjeistaa, että kuntien tuottamiin tai rahoittamiin kriisiasumispalveluihin on tavallisesti oikeus vain henkilöillä, joilla on kotikunta Suomessa, ja muiden on käännyttävä maansa edustuston puoleen Suomessa.[21]
Y-säätiö
Suomalaisen asunnottomuustyön edelläkävijä on Y-Säätiö, joka perustettiin vuonna 1985 ratkomaan pahentunutta asuntokriisiä. Y-Säätiö tarjoaa kohtuuhintaista vuokra-asumista ja poistaa asunnottomuutta. Y-Säätiön missio on, että jokaisella on koti ja visiona on toimia asunnottomuuden poistamisen suunnannäyttäjänä, edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää elämäntapaa. Kaiken työn lähtökohtana on Asunto ensin -periaate.
Y-Säätiö jakaa tietoa Asunto ensin -konseptista järjestämällä koulutuksia, tekemällä tutkimusta ja osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun. Y-Säätiö koordinoi eurooppalaista Housing First Europe Hub -yhteiskehittämisalustaa, joka tukee Asunto ensin -periaatteeseen pohjautuvan mallin leviämistä ja työmuotojen kehittämistä. [22]
Asunnottomien edunvalvojana toimii vuonna 1986 asunnottomien perustama Vailla vakinaista asuntoa ry. Vva ry:n tavoitteena on, että jokaiselle järjestyy ihmisarvoinen asumispaikka kohtuullisessa ajassa. Vva:n toiminta jakautuu matalan kynnyksen suoraan auttamistyöhön, asumispalveluihin ja järjestötyöhön. Toiminnassa on mukana laaja joukko asunnottomia tai asunnottomuutta kokeneita henkilöitä. Vva ry on mukana järjestämässä Asunnottomien yö -tapahtumaa vuosittain 17. lokakuuta, joka on myös YK:n kansainvälinen päivä köyhyyden poistamiseksi.[23]
Asunto ensin -malli
Asunto ensin on ollut vuodesta 2008 asti malli, johon asunnottomuustyö Suomessa pohjaa. [24][25] Vuosina 2008–2015 valtakunnallisena tavoitteena oli pitkäaikaisasunnottomuuden vähentäminen. Asunnottomuusohjelmat PAAVO I (2008–2015) ja PAAVO II (2012–2015) tähtäsivät pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen. Ohjelmien myötä asunto ensin -periaate vakiintui asunnottomuustyöhön. Asuntolat korvattiin tuettuun ja pysyvään vuokra-asumiseen perustuvilla asumisyksiköillä. [26]
Asunnottomuuden ennaltaehkäisyn toimenpideohjelma Aune (2016–2019) tähtäsi asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn. [26] Ennaltaehkäisevän työn keskiössä on asumisneuvonta sekä asunto – ja sosiaalitoimen strateginen yhteistyö. Asumisneuvonta on työtä, jonka tavoitteena on turvata asuminen ratkaisemalla asumisen pulmia sekä ohjaamalla asumiseen liittyvissä asioissa. Asumisneuvonnalla pyritään puuttumaan asiakkaan ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Asumisneuvonta levisi 2000- luvun alussa nopeasti useisiin eri kaupunkeihin. Eri paikkakunnilla asumisneuvonta on organisoitu eri tavoin ja samalla paikkakunnalla voi olla useita eri asumisneuvonnan toimijoita. Ennaltaehkäisevästä asumisneuvonnasta on saatu hyviä tuloksia useissa eri Euroopan maissa. [27]
Asunto ensin -mallia noudattamalla Suomi on onnistunut merkittävästi vähentämään pitkäaikaisasunnottomuutta. [24] Suomi on ainoa Euroopan unionin jäsenmaa, jossa asunnottomuutta kokevien määrä laskee. [28]
Asunto ensin -mallin arvostelua
Asunto-ensin mallia on arvosteltu siitä, että samaan asumisyksikköön kootaan useita päihde- ja mielenterveysongelmista kärsiviä ihmisiä, jolloin seurauksena on järjestyshäiriöitä, väkivallan uhkaa ja huonoa seuraa kuntoutusta tavoitteleville.[29][30]
Asunnottomuuden syitä maailmalla
 | Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Toisto pois. Lähteet tarkistettava ja kohdennettava tietoihin, merkinnät korjattava FI-muotoon |
Maailman kodittomien määrän arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa.[31] Asunnottomuus on yhteiskunnallinen ongelma, josta voi tunnistaa myös yksilötason riskitekijöitä.[32] Syitä asunnottomuuteen on dokumentoitu useassa tutkimuksessa[33][34][35] Seuraavat tekijät lisäävät asunnottomuuden riskiä:
- Väestönkasvu ja kaupungistuminen eli muutto suuriin kasvukeskuksiin[32]
- Talouden suhdannevaihtelut ja suuret tuloerot[32]
- Muutokset elämäntilanteessa kuten sairaus, ero, työttömäksi jääminen, muutto toiselle paikkakunnalle[32]
- Asumisen kalleus: tarpeeksi halpojen asuntojen ja asumismuotojen puuttuminen.
- Kasvatuskodissa asuminen: asunnottomuus on kahdeksan kertaa todennäköisempää kasvatuskodissa kasvaneelle verrattuna tavanomaiseen perhetaustaan.
- Kotiväkivalta: Sisältäen seksuaalisen, fyysisen ja henkisen väkivallan. Koska paenneet yleensä kohtaavat itsensä kadulta ilman mahdollisuutta kotiin. Lapsilla on myös korkeampi huumeriippuvuuden kehittymisen mahdollisuus, mikä entisestään vähentää kodin löytymistä.[36] Vuonna 1990 tehdyn tutkimuksen mukaan, puolet kodittomista naisista ja lapsista pakenevat hyväksikäyttöä.[37]
- Vähävaraisuus: vähävaraisuus lisää asunnottomuuden riskiä.
- Päihderiippuvuudet: Asunnottomuutta kokevien joukossa on yleistä olla erilaisten päihdeongelmien tekemisissä kanssa, kuten huume- tai alkoholiongelman. On kuitenkin epäselvää onko huumeriippuvuus asunnottomuuden seurausta vai sen aiheuttaja. Kuitenkin huumeriippuvuus tekee asunnottomuuskierteen katkaisemisen erittäin vaikeaksi[38][39]
- Sodat ja konfliktit: Siviilit erilaisten sotien ja aseellisten konfliktien aikana ovat suuressa vaarassa joutua asunnottomiksi, johtuen armeijoiden tai militanttien iskuista asuntoihin ja infrastruktuuriin. Usein myös sotien jälkeinen jälleenrakentaminen ja korjaaminen on kallista, etenkin jos yhteiskuntajärjestelmä on romahtanut. Tilanne vaikeuttaa kansalaisten asunnon hankintaa tai palauttamista.[40]
- Terveydenhuollon puutteet: terveyspalvelujen, kuten mielenterveys- ja päihdepalvelujen huono saatavuus ja riittämättömät hoitomahdollisuudet, sekä sopivan hintaisen terveydenhuollon puuttuminen.
- Vakavat mielenterveysongelmat ja liikuntarajoitteisuus: On arvioitu että noin kolmannes täysi-ikäisistä asunnottomuutta kokevista kärsii jonkinasteisesta mielenterveysongelmasta ja/tai liikuntaesteestä. Aiemmin nämä ihmiset asuivat mielisairaaloissa. National Alliance for the Mentally Ill -instituution (NAMI) mukaan pelkästään Kaliforniassa Yhdysvalloissa oli 50 000 mielenterveysongelmista kärsivää koditonta, johtuen vuosien 1957 ja 1988 välisestä pakkohoidon vähentämisestä, kun lähihoidon määrää ei samalla lisätty.[41]
- Vankeudesta vapautuminen: Usein vankeusrangaistus eristää ihmisen sosiaalisesti ystävistään ja perheestään, sekä vähentää resurssien määrää. Työn saaminen on usein hankalaa rikosrekisterin omaaville. Myös erilaiset hoitamattomat päihdeongelmat lisäävät entisen vangin asunnottomuuden riskiä.[42]
Asunnottomien ongelmia
Asunnottomat voivat joutua väkivaltarikoksen kohteeksi. Vuonna 2007 tehdyn yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan tämä on kasvava ongelma asunnottomien keskuudessa.[43][44]
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuutta
- Pyyvaara, Ulla & Timonen, Arto: Katu: Asunnottomat kertovat. Helsinki: Into-Kustannus, 2012. ISBN 978-952-264-159-5.
Aiheesta muualla
- Silminnäkijä: Stadin taivaan alla (2000). Yle Elävä arkisto
- Tätä asunnottomuus on Suomessa – kaduilta ja kaatopaikoilta kotia kohti. Yle Elävä arkisto