Ballististen ohjusten torjuntaohjus

Ballististen ohjusten torjuntaohjus (engl. anti-ballistic missile, lyh. ABM, joka usein kirjoitetaan suomeksi ABM-ohjus) on ohjustentorjuntaohjus ballististen ohjusten, kuten mannertenvälisten ydinohjusten, torjuntaan.

Antiballistinen ohjus Arrow.

ABM 1950-luvusta 1970-luvulle

Yhdysvalloissa alettiin tutkia ohjustorjuntaohjuksia toisen maailmansodan jälkeen 1940-luvulla. Mutta varsinainen alku tapahtui 1950-luvun lopuilla.Yhdysvallat kehitteli ABM-järjestelmää 1950–1970-luvuilla muun muassa Nike Zeus-ohjuksen pohjalta.[1] Näitä varhaisia torjuntaohjuksia rasitti muun muassa tuon aikaisten tietokoneiden hitaus. Torjuntaohjushan pitää kyetä mahdollisimman nopeasti kääntämään kohti maaliaan.1970-luvun Safeguard-ohjelmassa oli Spartan janopea lyhyen kantaman Sprint-ohjus.Venäläiset alkoivat suunnitella omaa ABM-järjestelmäänsä 1958.Neuvostoliitto loi Moskovan ympärille 1964 mennessä oman Galosh (SH-01/ABM-1) -järjestelmänsä.[2] He kehittivät järjestelmää edelleen 1970-luvulla. 1970-luvulla venäläiset loivat ABM 3 Gazelle-/ABM 4 Gorgon -järjestelmän, joka vastasi yhdysvaltalaista Spartan-/Sprint-järjestelmää. He myös kehittivät ohjustorjuntapiirteitä ilmatorjuntaohjuksiinsa, kuten S-300-järjestelmään.

ABM-sopimus

ABM-ohjuksien käyttöä rajoitettiin tuntuvasti Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä vuonna 1972 sopimuksella, joka salli vain yhden sadan ohjuksen järjestelmän puolustamaan yhtä kohdetta.[3] Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta kesäkuussa 2002, koska halusi puolustuskykyä Pohjois-Korean tapaisia ”rosvovaltioita” vastaan.[1]

Naton ohjuskilpi

Vuonna 2010 Nato sopi kehittävänsä ohjuspuolustusjärjestelmiä siten että Eurooppaa suojaisi "ohjuskilpi", etenkin Iranin ohjuksia vastaan.[4].Venäjä vastusti ohjuspuolustushanketta alusta asti. Se katsoi uuden sukupolven ABM-järjestelmän mitätöivän ydinpelottetaan. Yhdysvallat alkoi sijoittaa ohjuskilven ohjuksiaan Romaniaan vuonna 2016.[5]

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

🔥 Top keywords: