Beasts of No Nation (elokuva)

Tarinan päähenkilö Agu (Abraham Atta) on länsiafrikkalaisessa pikkukylässä asuva poika. Hän asuu vanhempiensa, vanhemman veljensä ja kahden muun sisaruksen kanssa nimeämättömässä maassa, joka käy parhaillaan sisällissotaa. Kapinallisjoukkojen asemiehet ajavat lähestyessään kylän asukkaat maan pääkaupunkia kohti. Agun isä (Kobina Amissa-Sam) saa järjestettyä vaimolleen (Ama K. Abebrese) ja perheen nuorimmalle lapselle (Vera Nyarkoah Antwi) kyydin pääkaupunkiin, mutta joutuu jäämään Agun ja tämän vanhemman veljen (Francis Weddey) kanssa kylään. Hallituksen joukot torjuvat kapinallisten hyökkäyksen, mutta kylän asukkaita epäillään nyt näiden tukijoiksi. Asukkaat kootaan teloitettaviksi, mutta Agun isä käskee juuri ajoissa poikiaan pakenemaan. Viidakkoon paetessaan Agun veli surmataan. Agu itse värvätään lapsisotilaaksi kapinallisiin, jotka esiintyvät nimellä NDF. NDF:n paikallisen pataljoonan johtaja (Idris Elba) kouluttaa Agua ja tämä ystävystyy mykän lapsisotilaan kanssa nimeltä Strika (Emmanuel Nii Adom Quaye).^[1]

Agu ja Strika ottavat osaa taisteluihin kapinallisten vallatessa kyliä. Taisteluiden lomassa surmataan siviilejä. Taisteluissa kunnostautuneet Agu ja Strika kutsutaan tapaamaan NDF:n päällikköä nimeltä Dada Goodblood (Jude Akuwudike). Muut sotilaat ovat bordellissa, jossa yksi prostituoiduista ampuu ja haavoittaa pataljoonan komentajaa. Pataljoonan komentaja päättää kostoksi surmata bordellin naiset ja tuhota kylän. Tämän jälkeen pataljoona pakoilee NDF:n joukkoja, sekä nyt myös YK:n joukkoja. Strika kuolee väijytyksessä ja muita kapinallisia kuolee ilmaiskuissa. Pataljoonan selviytyneet saapuvat kultakaivokselle. Pataljoonan ammukset ovat lopussa ja sotilaat alkavat vaatia antautumista. Agu saa tämän lopulta taivuteltua hyväksymään antautumisen. Kapinallissotilaat hylkäävät raivoavan päällikkönsä ja antautuvat YK:n joukoille. Lapsisotilaat lähetetään lähetysaseman koululle, jossa Agua vaivaavat hänen tekemänsä julmuudet. Puhuttuaan lähetysaseman työntekijän (Gifty Mawena Sossavi) kanssa hän liittyy kuitenkin elokuvan päätteeksi muiden lasten kanssa leikkimään merenrannalla.^[1]

Elokuvan ohjaaja Cary Joji Fukunaga oli ennen elokuvan tekoa kiinnostunut lapsisotilaiden kohtalosta Länsi-Afrikan sisällissodissa. Hän oli muun muassa matkustanut Sierra Leoneen vuonna 2003. Itse elokuvan innoitti Uzodinma Iwealan kirja Beasts of No Nation (2005). Focus Features hankki kirjan elokuvaoikeudet vuonna 2006 ja Fukunaga kirjoitti elokuvan käsikirjoituksen sen ja narratiivista kertovan Joseph Campbellin teoksen 12 Stages of The Hero’s Journey perusteella. Itse elokuvan kuvauksiin kului vielä kahdeksan vuotta. Rahoitusta saatiin Red Crown Productions, Primary Productions, Parliament of Owls, Participant Media ja Mammoth Entertainment -yhtiöiltä. Elokuvan budjetti oli lopulta 6 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria.^[1]

Elokuvan tuottajat halusivat kuvauttaa elokuvan Etelä-Afrikassa, josta oltaisiin saatu esimerkiksi verohelpotuksia elokuvan tekijöille. Fukunagan vaatimuksesta elokuva kuvattiin kuitenkin lopulta Ghanassa. Kuvauspaikat sijaitsivat syrjäseudulla Koforiduassa ja Ezile Bayssä Ghanan itäosassa. Kuvauksia vaikeuttivat muun muassa monsuunisateet, malaria, henkilöstön pidätykset ja kuvausvälineiden varastelu. Idris Elba oli lähes pudota eräältä kalliolta kuvausten aikana.^[1]

Netflix osti elokuvan esitysoikeudet 12 miljoonan dollarin hintaan. Elokuva julkaistiin Netflixin nettipalvelussa. Samaan aikaan 17.–18. lokakuuta 2015 elokuvaa esitettiin myös rajallisessa määrässä elokuvateattereita. Esitysten tarkoituksena oli saada elokuva harkittavaksi Oscar-ehdokkaaksi. Lipputuloina elokuva tuotti vain 90 777 dollaria, mutta tarkoituksena oli ollut alun perinkin esittää sitä pääasiassa vain Netflixin nettipalvelun kautta. Netflixin nettipalvelussa elokuva keräsi noin 3 miljoonaa katselukertaa. Oscar-ehdokkuutta elokuva ei saanut, mutta se keräsi useita muita palkintoja. Kriitikoilta elokuva sai pääosin hyvän vastaanoton. Tietyt tahot esittivät myös kritiikkiä, kuten syytteitä yleisten stereotypioiden levittämisestä ja Afrikan konfliktien laajemman analyysin puutteesta.^[1]