Cammi Granato
Catherine Michelle ”Cammi” Granato (s. 25. maaliskuuta 1971 Downers Grove, Illinois, Yhdysvallat) on pelaajauransa lopettanut yhdysvaltalainen jääkiekkoilija ja olympiavoittaja. Yhdysvaltain maajoukkueessa hän voitti olympiakullan lisäksi olympiahopeaa, maailmanmestaruuden ja kahdeksan MM-hopeaa. Yliopistosarjassa Granato voitti kahdesti Yhdysvaltain-mestaruuden. Kahden kauden ajan hän pelasi ammattilaisena Kanadan ammattilaissarjoissa. Granato ja Angela James olivat ensimmäiset naiset, jotka valittiin Hockey Hall of Fameen.
| Cammi Granato | |
|---|---|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. maaliskuuta 1971 Downers Grove, Illinois, Yhdysvallat |
| Jääkiekkoilija | |
| Pelipaikka | hyökkääjä |
| Maila | oikea |
| Pelaajaura | |
| Pääsarjaura | 1989–2005 |
| Seurat | Providence Friars Concordia Stingers Vancouver Griffins British Columbia Breakers |
| Hockey Hall of Fame | |
2010 | |
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
Maa:  Yhdysvallat | |||
| Naisten jääkiekko | |||
 Olympialaiset | |||
 Kultaa | Nagano 1998 | jääkiekko | |
 Hopeaa | Salt Lake City 2002 | jääkiekko | |
| MM-kilpailut | |||
| Kultaa | Ruotsi 2005 | jääkiekko | |
| Hopeaa | Kanada 1990 | jääkiekko | |
| Hopeaa | Suomi 1992 | jääkiekko | |
| Hopeaa | USA 1994 | jääkiekko | |
| Hopeaa | Kanada 1997 | jääkiekko | |
| Hopeaa | Suomi 1999 | jääkiekko | |
| Hopeaa | Kanada 2000 | jääkiekko | |
| Hopeaa | USA 2001 | jääkiekko | |
| Hopeaa | Kanada 2004 | jääkiekko | |
Cammi Granaton toinen veli on pitkän NHL-uran pelannut Tony Granato ja toinen veli nykyinen Buffalo Sabresin apuvalmentaja Don Granato. Cammi Granaton aviomies on niin ikään NHL-veteraani Ray Ferraro.[1]
Nuoruus ja perhe
Cammi Granato syntyi Downers Grovessa 1971. Jääkiekko oli tärkeä urheilulaji koko perheelle. Hänen vanhempansa Don ja Michelle Granato olivat olleet ensimmäisillä treffeillään Chicago Blackhawksin ottelussa.[2] Perheessä oli kuusi lasta. Cammin veljistä Tony pelasi pitkän uran NHL-liigassa.[3] Don puolestaan on valmentanut muun muassa Yhdysvaltain nuorten kehitysjoukkuetta.[4]
Cammi pelasi jo pienenä kotipihassa veljiensä ja serkkujensa kanssa.[2] Hän oli viisivuotias, kun hän liittyi poikien jääkiekkojoukkueeseen, ja pelasi poikien kanssa 16-vuotiaaksi asti. Hän jätti kuitenkin high school -jääkiekon, kun otteluissa sai jo taklata ja pojat olivat entistä enemmän ottaneet pienemmän mutta monia taitavamman Granaton kohteeksi. Hän pelasi high schoolissa naisten joukkueissa koripalloa, käsipalloa, jalkapalloa ja tennistä sekä miesten joukkueessa baseballia.[3]
Jääkiekkoura
Yhdysvaltain yliopistossa ja historian ensimmäiset MM-kilpailut
Useat yliopistot tarjosivat Granatolle stipendiä koripallo- ja tennistaitojen ansiosta. Jääkiekko oli kuitenkin edelleen hänen ykköslajinsa, vaikka hän oli ollut kaksi vuotta pelaamatta. Granato valitsi siksi Providence Collegen stipendin. Se oli harvoja korkeakouluja, joilla oli siihen aikaan naisten jääkiekkojoukkue.[5]
Granaton ensimmäinen kausi yliopiston Providence Friars -joukkueessa oli 1989–1990. Hänet valittiin ensimmäisen kauden aikana vuoden tulokaspelaajaksi sekä ECAC:n vuoden naisjääkiekkoilijaksi.[3] Granato pelasi Friarsissa neljä kautta, jonka aikana joukkue voitti kahdesti Yhdysvaltain-mestaruuden. Granatosta itsestään tuli yliopistosarjojen historian tehokkain pelaaja.[5] Hän teki 99 ottelussa 256 pistettä.[6]
Vuonna 1990 pelattiin ensimmäiset naisten MM-kilpailut. Granato kuului Yhdysvaltain joukkueeseen ja oli voittamassa maalleen hopeamitalia.[3] Toisen hopeansa hän sai vuoden 1992 MM-kilpailuista. Hänet palkittiin tuolloin turnauksen parhaana hyökkääjänä ja valittiin tähdistökentälliseen.[7]
Kanadan yliopistosarjaan
Granato valmistui vuonna 1993 Providence Collegesta ja toimi sen jälkeen USHL-junioriliigassa apuvalmentajana. Granato päätti kuitenkin vuoden tauon jälkeen jatkaa yliopistokiekkoilijan uraansa ja haki Montrealin Concordia-yliopistoon opiskelemaan urheilujohtamisen maisteriksi.[5] Hän pelasi Concordia Stingersissä 1994–1997 ja teki 330 tehopistettä 125 ottelussa.[8] Stingers voitti kolme osavaltion mestaruutta, ja Granato valittiin vuonna 1996 Yhdysvaltain vuoden naispelaajaksi.[3]
Vuoden 1994 MM-kilpailuissa Yhdysvallat ja Granato saivat jälleen hopeaa. Granato oli mukana taas vuoden 1997 MM-kilpailuissa, kun Yhdysvallat toisti hopeansa. Granato valittiin turnauksen tähdistökentälliseen.[7]
Olympiavoittajaksi
Granaton valmistuttua Concordiasta 1997 hän keskittyi peliuraansa Yhdysvaltain naisten maajoukkueessa. Naisten jääkiekko oli hyväksytty olympialajiksi, ja se oli kisaohjelmassa Naganossa 1998. Granato toimi Yhdysvaltain kapteenina, kun joukkue yllätti Kanadan kultamitaliottelussa.[3] Granato teki turnauksessa neljä maalia ja sai kunnian kantaa päättäjäisissä Yhdysvaltain lippua.[5]
Olympialaisten jälkeen Granato jatkoi uraansa Yhdysvaltain maajoukkueen mukana. Maajoukkue pelasi vuoden aikana muutamia kymmeniä pelejä ja edusti maata tietenkin myös MM-kilpailuissa.[6] Vuoden 1999 MM-kilpailuissa Yhdysvallat ja Granato sijoittuivat jälleen hopealle. Samoin tapahtui myös 2000 ja 2001. Vuoden 2001 turnauksessa Granato teki 13 pistettä 5 ottelussa ja oli koko turnauksen eniten pisteitä tehnyt pelaaja.[7]
Granato toimi Yhdysvaltain kapteenina vuosien 1999, 2000 ja 2001 MM-kilpailuissa sekä Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002.[7] Salt Lake Cityssä Yhdysvallat hävisi Kanadalle kultamitaliottelun ja sai hopeaa.[3]
Ammattilaisena
Granato oli jo lopettamansa uraansa vuoden 2002 olympiapettymyksen jälkeen. Hän kuitenkin päätti siirtyä ammattilaiseksi kanadalaiseen Vancouver Griffinsiin, joka pelasi NWHL-liigaa. Granato oli jo aiemmin pelannut NWHL-joukkueita vastaan Yhdysvaltain maajoukkueen pelaamissa näytösotteluissa.[9]
Granato pelasi vuoden Griffinisissä ja siirtyi sen jälkeen joukkueen osittaisen hajoamisen takia WWHL-liigan British Columbia Breakersiin.[10] Breakersia hän edusti kauden 2004–2005.[7]
Granato toimi Yhdysvaltain kapteenina jälleen vuosien 2004 ja 2005 MM-kilpailuissa. Yhdysvallat voitti vuonna 2004 hopeaa ja vuonna 2005 ensimmäisen MM-kultansa.[7] Granato pyrki vielä Torinon 2006 olympialaisiin, mutta häntä ei valittu lopulliseen kisajoukkueeseen. Hän lopetti uransa sen jälkeen pelattuaan 54 arvokisaottelua, joissa hän oli tehnyt 96 pistettä. Hän oli naisten arvokisahistorian eniten pisteitä tehnyt pelaaja.[3]
Pelaajauran jälkeen
Tunnustukset
Granato on saanut urastaan useita tunnustuksia ensimmäisenä naisena. NHL palkisi hänet 2007 Lester Patrick Trophyllä Yhdysvaltain jääkiekon hyväksi tekemästään työstä.[11] Kansainvälinen jääkiekkoliitto valitsi hänet 2008 kunniagalleriaansa. Hän, Geraldine Heaney ja Angela James olivat ensimmäiset naiset IIHF:n kunniagalleriassa.[12] Myöhemmin samana vuonna Granato valittiin ensimmäisenä naisena U.S. Hockey Hall of Fameen.[13] Kanadan Hockey Hall of Fame muutti vuonna 2010 sääntöjään ja mahdollisti näin naistenkin valinnan. Samana vuonna Granto ja Angela James saivat ensimmäisinä naisina paikan kunniagalleriaan.[14]
Toiminta jääkiekon parissa
Granato on pelaajauransa jälkeen toiminut muun muassa NBC:n NHL-kommentaattorina ja naisten jääkiekkoturnauksen kommentaattorina Vancouverissa 2010. Hän on vetänyt myös jääkiekkoleirejä ja perustanut Golden Dreams for Children Foundation -säätiön, joka tukee erityislapsia.[3]
NHL:ään NHL-kausi 2021–2022 liittyvä Seattle ilmoitti syyskuussa 2019 palkanneensa Granaton yhdeksi joukkueensa kykyjenetsijöistä. Hänestä tuli näin NHL-joukkueen ensimmäinen naispuolinen ammattilaispelaajia tarkkaileva kykyjenetsijä.[15]
Yksityiselämä
Granato on naimisissa jääkiekkoilija Ray Ferraron kanssa. Ferraro pelasi 18 kautta NHL-liigassa. He menivät naimisiin vuonna 2004.[16] Heillä on kaksi lasta.[17] Granato on taustaltaan amerikanitalialainen.[16]
Tilastot
| Runkosarja | Pudotuspelit | Arvokisat | |||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | Turnaus | O | M | S | Pist. | RM | |||
| 1989–1990 | Providence Friars | ECAC | 24 | 24 | 22 | 46 | – | – | – | – | – | – | MM | 5 | 9 | 5 | 14 | 4 | |||
| 1990–1991 | Providence Friars | ECAC | 22 | 26 | 20 | 46 | – | – | – | – | – | – | |||||||||
| 1991–1992 | Providence Friars | ECAC | 25 | 48 | 32 | 80 | – | – | – | – | – | – | MM | 5 | 8 | 2 | 10 | 2 | |||
| 1992–1993 | Providence Friars | ECAC | 28 | 41 | 43 | 84 | – | – | – | – | – | – | |||||||||
| 1993–1994 | MM | 5 | 5 | 7 | 12 | 6 | |||||||||||||||
| 1995–1996 | Concordia Stingers | RSEQ | |||||||||||||||||||
| 1996–1997 | Concordia Stingers | RSEQ | MM | 5 | 5 | 3 | 8 | 0 | |||||||||||||
| 1997–1998 | Yhdysvaltain maajoukkue | 33 | 14 | 19 | 33 | – | – | – | – | – | – | OK | 6 | 4 | 4 | 8 | 4 | ||||
| 1998–1999 | Yhdysvaltain maajoukkue | MM | 5 | 3 | 5 | 8 | 0 | ||||||||||||||
| 1999–2000 | Yhdysvaltain maajoukkue | 20 | 17 | 25 | 42 | – | – | – | – | – | – | MM | 5 | 7 | 6 | 13 | 0 | ||||
| 2000–2001 | Yhdysvaltain maajoukkue | 33 | 36 | 32 | 68 | – | – | – | – | – | – | ||||||||||
| 2001–2002 | Yhdysvaltain maajoukkue | 25 | 27 | 21 | 48 | – | – | – | – | – | – | OK | 5 | 6 | 4 | 10 | 0 | ||||
| 2002–2003 | Vancouver Griffins | NWHL | 16 | 18 | 14 | 32 | 6 | 1 | 0 | 1 | 1 | 0 | |||||||||
| 2003–2004 | MM | 3 | 0 | 2 | 2 | 0 | |||||||||||||||
| 2004–2005 | British Columbia Breakers | WWHL | 21 | 8 | 11 | 19 | 30 | – | – | – | – | – | MM | 5 | 1 | 3 | 4 | 2 | |||
Lähde: [3]
Lähteet
- Edelson, Paula: A to Z of American Women in Sports. New York, NY: Facts On File, 2002. ISBN 0-8160-4565-8. Google-kirjat (viitattu 22.2.2018).