Charles Bronson
Charles Bronson (s. Charles Dennis Buchinsky; 3. marraskuuta 1921 Ehrenfeld, Pennsylvania – 30. elokuuta 2003 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä, joka tunnetaan erityisesti rooleistaan kovaotteisena poliisina, lännenelokuvien pyssysankarina, mafian palkollisena ja omankädenoikeuteen tarttuvana kostajana. Hän näytteli urallaan 80 elokuvassa ja lukuisissa tv-sarjoissa ja on yksi harvoista Hollywood-tähdistä, joiden suosio on ulottunut viidelle vuosikymmenelle.[2]
| Charles Bronson | |
|---|---|
 Charles Bronson vuonna 1966. | |
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Charles Dennis Buchinsky |
| Syntynyt | 3. marraskuuta 1921[1] Ehrenfeld, Pennsylvania, Yhdysvallat |
| Kuollut | 30. elokuuta 2003 (81 vuotta) Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat |
| Puoliso | Harriett Tendler (1949–1965) Jill Ireland (1968–1990) Kim Weeks (1998–) |
| Lapset | 4 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1949–1998 |
| Merkittävät roolit | Bernardo O'Reilly (7 rohkeata miestä) Danny Velinski (Suuri pakoretki) Joseph Wladislaw (Likainen tusina) Harmonica (Huuliharppukostaja) Paul Kersey (Väkivallan vihollinen) |
| Palkinnot | |
Golden Globe (1972) | |
| Aiheesta muualla | |
| www.charlesbronson.info | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Nuoruus
Charles Bronson syntyi 11:ntenä lapsena 15-lapsiseen liettualaisvanhempien perheeseen. Hänen isällään oli tataarilaiset sukujuuret. Joidenkin lähteiden mukaan hänet kastettiin nimellä Karolis Bučinskis[3], Casimir Businskis[4] tai Karol Buczyński[5]. Vuonna 1943 Bronson liittyi Yhdysvaltain ilmavoimiin ja vuonna 1945 hänet liitettiin B-29-laivueeseen, jossa hän taisteli japanilaisia vastaan toisessa maailmansodassa.[6]
Ura
Uran alku
Sodan jälkeen Bronson teki useita töitä, mutta sitten hänet palkattiin philadelphialaiseen teatteriseurueeseen lavasteiden maalaajaksi. Hän alkoi pian saada myös pieniä rooleja, ja vuonna 1949 hän muutti Kaliforniaan.[7] Bronson paransi puhetapaansa Pasadena Playhousen koulussa, mistä hänet myös poimittiin elokuviin.[8] Hänen ensimmäinen elokuvansa oli Laivaston nerot (1951). Seuraavan muutaman vuoden aikana Bronson näytteli useissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Roolit olivat pieniä, eikä Bronson saanut aina nimeään lopputeksteihin. Suurimmat roolit olivat b-elokuvissa kuten Sade, Viimeinen apassi ja Sotarummut.[7]
Bronson oli näytellyt ensimmäisissä elokuvissaan alkuperäisellä nimellään, mutta hän vaihtoi sukunimensä Bronsoniksi 1954, koska pelkäsi mccarthyismin ajan reaktiota venäläiseltä kuulostavaan nimeensä.[8] Nimenvaihdoksen jälkeen hänen ensimmäinen elokuvansa oli Big House, U.S.A. (1955). Pääroolia hän näytteli muun muassa elokuvassa Verinen viikonloppu (1958). Bronsonin tunnetuimpia elokuvia tuolta ajalta ovat kuitenkin 7 rohkeata miestä (1960), Suuri pakoretki (1963) ja Likainen tusina (1967).[7]
Huipulle Euroopassa ja paluu Hollywoodiin
Ranskalainen Alain Delon oli monien muiden maanmiestensä tavoin arvostanut elokuvaa Verinen viikonloppu, ja hän kutsui Bronsonin näyttelemän brittiläis-ranskalaiseen yhteistuotantoon Yksinäiset sudet (1968).[8] Bronsonista tulikin 1960-luvun lopulla tunnettu Euroopassa, missä hän näytteli erityisesti lännenelokuvissa ja rikoselokuvissa. Hän sai vuonna 1972 Golden Globe -gaalan kunniapalkinnon ”maailman elokuvasuosikkina”. Euroopassa hän teki Yksinäisten susien lisäksi muun muassa Sergio Leonen italowesternin Huuliharppukostaja (1968) ja elokuvan Muukalainen sateesta.[7]
Bronson palasi 1970-alussa Hollywoodiin ja näytteli muun muassa rikoselokuvissa Mestaritappaja (1972), Teilaaja (1973) ja Raakaa peliä (1974). Elokuvatähdeksi Bronson nousi vuoden 1974 elokuvalla Väkivallan vihollinen, jossa hän esitti omankädenoikeuteen tarttuvaa, perheensä menettänyttä arkkitehtia. Vaikka elokuvaa kritisoitiin sen väkivaltaisuuden takia, sitä seurasi neljä jatko-osaa. Väkivallan vihollinen 5 – kalman kasvot (1994) oli Bronsonin viimeinen teatterielokuva.[7]
Bronsonista tuli ohjaaja J. Lee Thompsonin luottonäyttelijä 1980-luvulla, ja he tekivät yhdessä seitsemän projektia. Don Siegelin elokuvassa Puhelin (1977) Charles Bronson näytteli Suomessakin. Kyseisessä agenttitrillerissä Helsinki esitti Moskovaa ja Leningradia ja Bronson venäläisagenttia.
Viimeisinä vuosinaan Bronsonin terveys heikkeni, ja hän jäi vuonna 1998 eläkkeelle lonkkaleikkauksen takia. Hän menehtyi lopulta Alzheimerin tautiin ja keuhkokuumeeseen vuonna 2003. Bronsonin viimeiseksi näyttelijäntyöksi jäi Poliisin painajainen -televisiotrilogia, joka on hänen ainoa elokuvasarjansa Väkivallan vihollisen lisäksi.
Yksityiselämä
Bronsonin ensimmäinen vaimo oli Harriet Tendler, jonka hän oli tavannut Philadelphiassa. He olivat molemmat olleet aloittelevia näyttelijöitä. Heille syntyi eroon päättyneessä liitossa kaksi lasta. Bronsonin toinen vaimo oli brittiläinen näyttelijä Jill Ireland. He menivät naimisiin vuonna 1968. He asuivat Bel Airissa seitsemän lapsensa kanssa. Kaksi niistä oli yhteisiä, kaksi Bronsonin ensimmäisestä liitosta ja kolme Irelandin ensimmäisestä liitosta. Jill Ireland kuoli syöpään vuonna 1990.[8] Bronsonin kolmas vaimo oli Kim Weeks, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1998.[10]
Filmografia
|
|
Lähteet
Aiheesta muualla
- Charles Bronson Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Charles Bronson Elonetissä.