Chris Wolstenholme

(Ohjattu sivulta Christopher Wolstenholme)

Christopher "Chris" Tony Wolstenholme (s. 2. joulukuuta 1978 Rotherham, Yorkshire, Englanti) on brittiläisen Muse-yhtyeen basisti ja taustalaulaja.

Chris Wolstenholme
Chris vuonna 2013
Chris vuonna 2013
Henkilötiedot
Syntynyt2. joulukuuta 1978 (ikä 45)
Rotherham, Yorkshire, Englanti
AmmattiMuusikko
Muusikko
TyylilajitVaihtoehtorock
SoittimetBassokitara
YhtyeetMuse
Levy-yhtiötWarner Brothers Records

Varhaisvuodet

Chris Wolstenholme asui lapsuutensa Rotherhamissa, ennen kuin muutti Teignmouthiin, Devoniin vuonna 1989. Siellä asuessaan hän soitti rumpuja erinäisissä kokoonpanoissa. Siellä hän tapasi myös ensimmäistä kertaa tulevat bändikaverinsa Matthew Bellamyn ja Dominic Howardin.

Kahden vuoden epäonnistuneiden basistietsintöjen jälkeen Matthewn ja Dominicin yhtyeellä ei ollut basistia, joten Wolstenholme luopui rummuista ja alkoi soittaa bassoaensimmäisen kerran elämässään. Yhtye tunnettiin aluksi mm. nimellä The Rocket Baby Dolls. Sittemmin yhtye vaihtoi nimeään useaan otteeseen, kunnes päätyi nimeen Muse.

Diskografia

Muuta tietoa

  • Chris Wolstenholme on suuri jalkapallofani. Hänen suosikkijoukkueensa on Rotherham United FC.
  • Hänellä on vaimonsa Kellyn kanssa kuusi lasta (s. 1999, 2001, 2003, 2008, 2010 ja 2012).
  • Vaikka Wolstenholme tunnetaankin basistina, on hän soittanut myös kitaraa ja koskettimia joissain Muse-kappaleissa, mutta pääasiassa vain live-esiintymisissä.
  • Wolstenholme ei soita lähes koskaan plektralla, vaan suosii sormityyliä (pizzicato).

Aiheesta muualla

🔥 Top keywords: