Dhahran

Dhahran (arab. الظهران‎, Aẓ-Ẓahrān) on kaupunki Saudi-Arabian itäisessä provinssissa, Aš-Šarqiyyassa. Se sijaitsee Dammanin öljykentällä, aivan Dammamin satamakaupungin eteläpuolella, lähellä Persianlahtea. Kaupunki on kasvanut Dammanin ohella kiinni itäpuoliseen Al-Khobariin, josta johtaa siltayhteys Bahrainin saarivaltioon .

Dhahran
(الظهران, Aẓ-Ẓahrān)

Dhahran

Koordinaatit: , 50.1293°E

ValtioSaudi-Arabia
MaakuntaAš-Šarqiyya
Väkiluku (2010)  ([1])120 521


















Kaupungin läheltä löydettiin maaöljyä vuonna 1938, mikä oli ensimmäisiä öljylöytöjä Saudi-Arabiassa. Kansallisen öljy-yhtiö Saudi Aramcon (alkujaan Arabian American Oil Company) pääkonttori sijaitsee Dhahranissa. Seudulle perustettiin 1945 suuri Yhdysvaltojen ilmavoimien lentotukikohta, jonka toimintaa jatkaa nykyinen King ʿAbd al-ʿAzizin lentotukikohta kaupungin etelälaidalla. Seudulle perustettiin myös muita amerikkalaisia varustuksia. Kaupunki oli eräs tärkeimpiä yhdysvaltalaisten joukkojen asemapaikkoja Persianlahden sodan aikana. Vuonna 1996 tehtiin yli 12 sotilasta surmannut terroristihyökkäys Yhdysvaltain joukkojen parakkien luona.[2] Jo tätä aiemmin, osana vuoden 1991 sotatoimia, Irak kohdisti kaupungin amerikkalaisvarustukseen ainakin yhden ohjusiskun Scud-ohjuksella.[3]

Kaupunkia on luonnehdittu pieneksi ja eksklusiiviseksi amerikkalaiseksi kaupungiksi, joka koostuu Saudi Aramicon laitoksista, kaupoista, asuntoalueesta ja Kuningas Fahdin öljy- ja mineraaliyliopistosta.[4] Yliopisto sijoittui esimerkiksi QS University Rankingin vuoden 2014 vertailussa maailmanlaajuisesti sijalle 225[5] ja luetaan arabimaiden korkeatasoisimpiin.[6]

Kaupungin väkiluku on kehittynyt Saudi-Arabian väestönlaskentojen mukaan seuraavasti: 73 691 (1992), 97 446 (2004) ja 120 521 (2010).[1]

Lähteet

Aiheesta muualla

🔥 Top keywords: