Donata Karalienė

Donata Karalienė (o.s. Vištartaitė, s. 11. kesäkuuta 1989 Gūbriai) on liettualainen soutaja ja olympiamitalisti. Karalienė saavutti pronssia Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 pariairokaksikossa Milda Valčiukaitėin kanssa. Hän oli samassa lajissa neljäs Tokion olympialaisissa 2021 ja yksikössä kahdeksas Lontoossa 2012.[1] Karalienė voitti pariairokaksikon maailmanmestaruuden vuonna 2015 ja sai MM-hopeaa 2023. Hän on kaksinkertainen Euroopan-mestari: hänellä on voitto yksiköstä vuodelta 2012 ja pariairokaksikosta vuodelta 2013. EM-hopeaa hän on voittanut 2014, 2015, 2021, 2023 ja 2024 sekä EM-pronssia vuonna 2011.[2]

Mitalit
Valčiukaitė vuonna 2014 kuvassa vasemmalla
Valčiukaitė vuonna 2014 kuvassa vasemmalla
Maa:  Liettua
Naisten soutu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia PronssiaRio de Janeiro 2016Pariairokaksikko
MM-kilpailut
Kultaa KultaaChungju 2015Pariairokaksikko
Hopeaa HopeaaBelgrad 2023Pariairokaksikko
EM-kilpailut
Kultaa KultaaVarese 2012Yksikkö
Kultaa KultaaSevilla 2013Pariairokaksikko
Hopeaa HopeaaBelgrad 2014Pariairokaksikko
Hopeaa HopeaaPoznań 2015Pariairokaksikko
Hopeaa HopeaaVarese 2021Pariairokaksikko
Hopeaa HopeaaBled 2023Pariairokaksikko
Hopeaa HopeaaSzeged 2024Pariairokaksikko
Pronssia PronssiaPlovdiv 2011Yksikkö

Lähteet

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.