Elinkeinosuostuntavero

Elinkeinosuostuntavero oli Suomessa vuosina 1865–1897 ulkomaalaisilta elinkeinonharjoittajilta peritty vero. Veroa perittiin Suomessa alle vuoden oleskelevilta ulkomaalaisilta kauppiailta ja viihdealan yrittäjiltä.

Vero perittiin ulkomaalaiselta, joka harjoitti Suomessa ammattiaan (kauppaa tai viihdettä) yli kolmen päivän ajan. Korkeintaan kolme päivää kestänyt ammatinharjoittaminen oli verovapaata. Viihdealan yrittäjä oli elinkeinosuostuntaveron kannalta muiden ohella se, "joka, — pääsymaksusta pitää omaksi hyödykseen näytelmiä, laulannoita tahi muita soitannollisia huwituksia, harjoittaa kanto-urkujen soittoa, näyttelee taitoratsastamista, nuorallahyppimistä, kone-taiteellista tahi muita temppuja, maailmakuwauksia, maisemakuwauksia ja muita näkö-opillisia taitoteoksia, wahakuwastoita, eläinten ja luonnon-tuotteiden kokouksia y.m." Myöhemmin veroa perittiin myös karuselliajojen, konserttien ja esitelmien pitäjiltä. Myös sirkusryhmän johtajat ja posetiivinsoittajat maksoivat veroa. Kauppiaiden elinkeinosuostuntaveroa koski ulkomaalaisia tavaroita myyneitä kauppiaita. Ulkomailla teollisesti valmistetut tuotteet olivat veron piirissä, kun taas maahantuodut maalaistavarat tai käsityötuotteet eivät olleet.

Elinkeinosuostuntaveroa perittiin kiinteä markkamäärä, kauppiailta 120 markkaa kuukaudessa ja viihdealan yrittäjiltä aluksi 10 mk/kk. Sillä ei ollut yhteyttä verovelvollisen tuloon tai tuottoon, vaan se oli lupamaksun luonteinen suoritus. Veron määrä oli suomalaisilta perittyyn tulosuostuntaveroon nähden ankara. Siihen sisältyikin protektionistisia piirteitä.

Kauppiaiden maksaman veron määrä oli korkeamman verokannan vuoksi selvästi viihdealan yrittäjien veroa suurempi. Viihdealan yrittäjien osuus verokertymästä jäi marginaaliseksi, vaikka veron määrää korotettiin myöhemmin.

Valtion talouden kannalta elinkeinosuostuntaveron merkitys oli olematon. Veron tuotto oli vähäinen, korkeimmillaan 47 540 markkaa vuodelta 1890. Tuotto romahti 1890-luvulla, kun verosta vapautettiin venäläiset ja eräät ulkomaalaisryhmät. Veron tuotto supistui nopeasti erityisesti sitten, kun saksalaiset oli vapautettu verosta. Koska veron merkitys valtiolle oli marginaalinen, sen lakkauttamiselle vuoden 1898 alusta ei ollut taloudellisia esteitä. Lakkauttamisesta aiheutuneiden veromenetysten kattamiseksi määrättiin sekä kotimaisille että ulkomaisille viihdetaiteilijoille leimasuostuntavero todistuksesta, joka oli lupa pitää julkisia viihde-esityksiä.

Elinkeinosuostuntaverolla ei ole Suomen nykyverotuksessa vastinetta. Vastaavaa veroa ei voisi nykyisin soveltaa Euroopan talousalueella, sillä vero rajoittaisi sopimuksin turvattua sijoittautumisvapautta tai palveluiden liikkumisvapautta.