Elron

virolainen rautatieyhtiö

AS Eesti Liinirongid, markkinointinimeltään Elron, on virolainen rautatieyhtiö. Yhtiön nimi oli lokakuulle 2013 asti Elektriraudtee AS. Toiminnan laajentuessa sähköistämättömille rataosuuksille nimi muutettiin paremmin uuteen toimintaan sopivaksi.

AS Eesti Liinirongid (ELRON)
Yritysmuotoosakeyhtiö
Perustettu1998 (Elektriraudtee)
lokakuu 2013 (Elron)
KotipaikkaTallinna, Viro
Toimialarautatieliikenne
Henkilöstö316
OmistajaViron valtio
Kotisivuwww.elron.ee
Tallinnan rautatieasema
Paldiskin rautatieasema (2011)

Liikenne

Elron harjoittaa henkilö- ja tavaraliikennettä 1. tammikuuta 2014 alkaen koko Viron alueella.

Elektriraudteen nimellä yhtiö harjoitti vain sähköjunaliikennettä. Elronin nimellä liikenne jatkuu näillä kahdella linjalla, joista läntisellä on kaksi sivuhaaraa. Linjojen yhteispituus on 132 kilometriä. Itäinen linja kulkee rautatieverkoston keskuksesta Tallinnan Baltian-rautatieasemalta (vir. Balti Jaam) Aegviiduun. Läntinen linja haarautuu Keilassa kahteen suuntaan, joista toinen menee Kloogan kautta Paldiskiin ja toinen Riisiperen suuntaan. Muutama juna päivässä jatkaa Kloogasta myös Kloogarannalle.

1. tammikuuta 2014 alkaen Elron alkoi hoitaa kaikkia Viron sisäisiä henkilöliikenteen reittejä; sähköratojen lisäksi Edelaraudteen aiemmin hoitamia sähköistämättömiä reittejä: Tallinna–Narva, Tallinna–Tartto, Tallinna–Pärnu, Tallinna–Viljandi, Tartto–KoidulaPiusa ja Tartto–Valga).

Kalusto

Stadler Flirt -juna Ülemisten rautatieasemalla Tallinnassa.

Elronin kalusto koostuu 38 Stadler Flirt -junasta, joista 20 on dieseljunia ja 18 sähköjunia. Kussakin junassa on 2–4 vaunua. EU:n rahallinen tuki oli merkittävä erityisesti sähköjunia hankittaessa, sillä junien 80 miljoonan euron hankintahinnasta EU:n koheesiorahasto maksoi 85 prosenttia[1]. Flirt-junat korvasivat aiemmat DR1, ER1- ja ER2 junat vuonna 2014.

Noin 96 miljoonan euron hintaiset dieseljunat Elron on liisannut yli 20-vuotisella sopimuksella Stadleria lähellä olevalta Estonia Train Finance AG -yhtiöltä[2][3].

Elronin varikko sijaitsee Pääskülassa.

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla