Gerd Kanter
Gerd Kanter (s. 6. toukokuuta 1979 Tallinna) on virolainen kiekonheittäjä, joka on kiekonheiton maailmanmestari vuodelta 2007 ja olympiavoittaja vuodelta 2008.
Mitalit | |||
---|---|---|---|
Kanter tuulettaa MM-kultaansa Osakassa 2007. | |||
Maa: Viro | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Olympialaiset | |||
Kultaa | Peking 2008 | kiekonheitto | |
Pronssia | Lontoo 2012 | kiekonheitto | |
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Osaka 2007 | kiekonheitto | |
Hopeaa | Helsinki 2005 | kiekonheitto | |
Hopeaa | Daegu 2011 | kiekonheitto | |
Pronssia | Berliini 2009 | kiekonheitto | |
Pronssia | Moskova 2013 | kiekonheitto | |
EM-kilpailut | |||
Hopeaa | Göteborg 2006 | kiekonheitto | |
Hopeaa | Helsinki 2012 | kiekonheitto | |
Hopeaa | Zürich 2014 | kiekonheitto | |
Pronssia | Amsterdam 2016 | kiekonheitto |
Ura
Kanter karsiutui vuoden 2001 universiadeissa tuloksella 57,44 m. Hän sijoittui 2002 Euroopan talviheittocupissa kolmanneksi ja osallistui ensimmäisiin arvokisoihinsa sijoittuen Münchenin EM-kilpailuissa kahdenneksitoista. Hän voitti Euroopan talviheittocupin 2003. Pariisin MM-kilpailuissa 2003 hän karsiutui. Vuonna 2004 hän voitti Euroopan talviheittocupin ja Euroopan cupin kakkosliigan kilpailun. Hän karsiutui Ateenan olympialaisissa tuloksellaan 60,05 m ja sijoittui myöhemmin samana vuonna IAAF:n yleisurheilufinaalissa viidenneksi heitettyään 63,28 m. Kanter voitti 2005 Euroopan talviheittocupin tuloksellaan 66,05 m ja Euroopan cupin ykkösliigan tuloksella 68,16 m. Helsingin MM-kilpailuissa 2005 hän voitti MM-hopeaa tuloksella 68,57 m. Loppukaudella hän voitti universiadit ja sijoittui toiseksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa.
Vuonna 2006 Kanter heitti kolmanneksi Euroopan talviheittocupissa sekä ensimmäiseksi Euroopan cupin ykkösliigassa. Hän voitti hopeaa Göteborgin EM-kilpailuissa 2006 ja sijoittui toiseksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa. Maaliskuussa 2007 hän voitti Euroopan talviheittocupin. Kesäkuussa hän voitti Euroopan cupin kakkosliigan. Osakan MM-kilpailuissa 2007 Kanter voitti maailmanmestaruuden 68,94 metriä kantaneella heitollaan. Kauden päätteeksi hän voitti IAAF:n yleisurheilufinaalin tuloksella 66,54.
Kanter voitti vuonna 2008 jälleen Euroopan talviheittocupin ja Euroopan cupin kakkosliigan. Hän jatkoi voittoputkeaan samana kesänä Pekingissä, kun hän voitti olympiakultaa tuloksella 68,82 m. IAAF:n yleisurheilufinaalin hän voitti tuloksella 68,38. Vuonna 2009 hän voitti Euroopan talviheittocupin heitettyään 69,70. Hän voitti myös Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen 1. divisioonan kilpailun. Berliinin MM-kilpailuissa 2009 hän sijoittui kolmanneksi tuloksella 66,88 m. IAAF:n yleisurheilufinaalissa hän oli viides. Hän voitti Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen 1. divisioonan kilpailun 2010. Barcelonan EM-kilpailuissa 2010 hän sijoittui neljänneksi tuloksella 66,20 m.
Daegun MM-kilpailuissa 2011 Kanter voitti hopeaa tuloksella 66,95. Hän sai hopeaa myös Helsingin EM-kilpailuissa 2012 tuloksella 66,53. Lontoon olympialaisissa 2012 hän sai pronssia tuloksella 68,03. Hän oli kolmas myös Moskovan MM-kilpailuissa 2013 heitettyään 65,19. Zürichin EM-kisoissa 2014 Kanter oli toinen tuloksella 64,75.[1] Hän voitti kiekonheiton maanosien cupissa 2014. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän sijoittui neljänneksi. Amsterdamin EM-kisoissa 2016 Kanter oli kolmas tuloksella 65,27. Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 hän sijoittui viidenneksi. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän oli kahdestoista ja Berliinin EM-kilpailuissa 2018 viides.
Kanterin ennätys, 73,38 m, on maailman kaikkien aikojen kolmanneksi pisin heitto.
Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves myönsi Gerd Kanterille Viron Valkoisen Tähden ritarikunnan I luokan kunniamerkin (suurristi) 23.2.2009.[2]
Henkilökohtaiset ennätykset
- Kiekonheitto: 73,38 (2006)
Lähteet
- Gerd Kanter Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
- Gerd Kanter Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
Viitteet
1896: Robert Garrett |1900: Rudolf Bauer |1904: Martin Sheridan |1908: Martin Sheridan (tavallinen) – Martin Sheridan (antiikkinen) |1912: Armas Taipale (tavallinen) – Armas Taipale (molemmat kädet) |1920: Elmer Niklander |1924: Clarence Houser |1928: Clarence Houser |1932: John Anderson |1936: Kenneth Carpenter |1948: Adolfo Consolini |1952: Sim Iness |1956: Al Oerter |1960: Al Oerter |1964: Al Oerter |1968: Al Oerter |1972: Ludvík Daněk |1976: Mac Wilkins |1980: Viktor Raštšupkin |1984: Rolf Danneberg |1988: Jürgen Schult |1992: Romas Ubartas |1996: Lars Riedel |2000: Virgilijus Alekna |2004: Virgilijus Alekna |2008: Gerd Kanter |2012: Robert Harting |2016: Christoph Harting |2020: Daniel Ståhl |
1983: Imrich Bugár |1987: Jürgen Schult |1991: Lars Riedel |1993: Lars Riedel |1995: Lars Riedel |1997: Lars Riedel |1999: Anthony Washington |2001: Lars Riedel |2003: Virgilijus Alekna |2005: Virgilijus Alekna |2007: Gerd Kanter |2009: Robert Harting |2011: Robert Harting |2013: Robert Harting |2015: Piotr Małachowski |2017: Andrius Gudžius |2019: Daniel Ståhl |2022: Kristjan Čeh |2023: Daniel Ståhl |