Gheorghe Bibescu
Gheorghe Bibescu (1804 – 1873) oli Valakian hospodar (prinssi) vuosien 1843 ja 1848 välillä. Hänen hallitsijakautensa päättyi hullun vuoden innoittamaan Valakian vallankumoukseen.
| Gheorghe Bibescu | |
|---|---|
 | |
| Valakian hospodar | |
| Valtakausi | 1. tammikuuta 1843–25. kesäkuuta 1848 |
| Edeltäjä | Alexandru II Ghica |
| Seuraaja | Valakian vallankumouksellinen väliaikaishallitus. |
| Syntynyt | 26. huhtikuuta 1804 Craiova |
| Kuollut | 1. kesäkuuta 1873 (69 vuotta) Pariisi |
| Puoliso | Maria Văcărescu |
| Suku | Bibescu |
| Isä | Démètre Bibesco |
| Äiti | Ecaterina Văcărescu |
| Uskonto | ortodoksi |
Poliittisen uran alku
Bibescu synty Craiovan kaupungissa, Bibescun pajari perheeseen. Opiskeltuaan Pariisissa lakia hän palasi synnynseuduilleen ja valittiin Venäjän keisarikunnan muodostamaan tilapäishallitukseen edustamaan Doljin piirikuntaa Pavel Kiseleffin hallinnossa. Hän kohosi jatkuvasti urallaan ja oli ehdolla hospodariksi edellisissäkin vaaleissa, jotka voitti Alexandru II Ghica.[1]
Valakian hospodar
Valinta
1. tammikuuta vuonna 1843 käytiin ensimmäiset vaalit Valakiassa Venäjän keisarikunnan luoman "perustuslain" pohjalta. Vaalit järjestettiin Ghican hallinnon väärinkäytösten vuoksi.[2] Vaaleissa oli useita ehdokkaita, joista Bibescu ja hänen vanhempi veljensä Barbu Ştirbei olivat Venäjän keisarikunnan suosikkeja. Bibescu valittiin hospodariksi ja häntä tukivat niin konservatistiset pajarit kuin nuoremmat liberatistitkin. Bibescu myönsikin armahduksen Ghica:n valtakautta vastustaneille Romanian liberaaleille.[1]
Trandafiloffin kauppa ja kansankokouksen hajottaminen
Keväällä 1844 Valakian kansankokous hyväksyi Venäjän keisarikunnan ehdotuksen yksityisomistuksissa olevien kaivosten kansallistamisesta. Jos kaivoksen omistaja ei suostuisi muutokseen, venäläinen yhtiö pakkolunastaisi sen 12 vuodeksi ja maksaisi tuotosta 10 % sen entiselle omistajalle ja 10 % Valakialle.[3]Bibescu hyväksyi sopimuksen, jota kutsuttiin Trandafiloffin kaupaksi, mutta kansankokous vastusti sitä. Edustajat näkivät sen Venäjän keisarikunnan puuttumisena Valakian sisäisiin asioihin. Myöhemmin sopimus peruttiin, mutta koska Bibescu oli jäänyt kahden tulen väliin, hän hajotti kansankokouksen ruhtinas Nikolai I:sen luvalla 4. maaliskuuta vuonna 1844.[2] Uusien kansankokousvaalien alla hän vaiensi opposition hänelle myötämielisten lainsäädäntöelinten avustuksella.[4] Bibescun suosio väheni kansallismielisten parissa, sillä hänen mielestään Romanian kulttuuri ja kieli eivät sopineet modernisaatioon, vaan hän perusti ranskankielisen koulun valtakuntaan.[2]
Vallankumouksen aattona 1848
.jpg)
Kiseleff kehotti Bibescua järjestämään joulukuussa 1846 uudet kansankokousvaalit. Vaalit voittivat hospodarille myötämieliset pajarit. Tällä valtuutuksella Bibescu ajoi läpi useita lakialoitteita. Yksi lakialoitteista koski Ortodoksisen kirkon papistoa, missä kirkon budjetti piti hyväksyttää hospodarilla. Toinen merkittävä lakialoite oli kirkolle ja valtiolle kuuluvien romaniorjien vapauttaminen.
Gheorghe Bibescun myötä suhteet Moldavian hallitsijan hospodar Mihail Sturdzan välillä paranivat. Vuodesta 1847 lähtien näiden kahden valtion välillä oli tulliliitto.[2] Tulliliiton myötä hän yritti vähentää ulkopuolisten kauppiaiden ja kiltojen vaikutusvaltaa Valakiassa.[2]
Kesällä vuonna 1848 vallankumous puhkesi. Valakian radikaalit ainekset olivat turhaan yrittäneet saada Bibescua puolelleen. 9. kesäkuuta he jättivät Islazin julistuksen. 11. kesäkuuta Bibescu hyväksyi julistuksen ja luopui vallasta. Valtaa ryhtyi käyttämään väliaikainen hallitus, joka kaatui syyskuussa Osmanien vallatessa Valakian. Vuonna 1859 Bibescu oli jälleen konservatistienehdokkaana kruunuun.
Siviilielämä
Gheorghe Bibescu oli naimisissä Zoe Brâncoveanun kanssa, minkä myötä hänellä oli oikeus vaimonsa suvun titteleihin ja omaisuuteen. Bibescu joutui kirkon kanssa ongelmiin, sillä hänen vaimonsa mielenterveysongelmien vuoksi haettu ero aiheutti skandaalin. Hän sai lopulta eron vuonna 1845 ja meni samana vuonna naimisiin Maria Văcărescun kanssa Focşanissa. Brâncoveanun suku jatkui kuitenkin hänen pojassaan Grégoire Bibesco-Bassarabassa, joka oli kirjailija Anna de Noaillesin isä.[5]
Katso myös
Lähteet
- Hitchins, Keith: Românii, 1774-1866. Oxford University Press, 1998. (englanniksi)
- Nicolae, Isar: Sub semnul romantismului de la domnitorul Gheorghe Bibescu la scriitorul Simeon Marcovici. University of Bucharest, 2003. ISBN 973-575-818-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2012). (romaniaksi)
- Jelavich, Charles ja Barbara: The establishment of the Balkan national states, 1804-1920. University of Washington Press, 1998. ISBN 0-295-95444-2. (englanniksi)
Viitteet
 | Edeltäjä: Alexandru II Ghica | Valakian hospodar 1843−1848 | Seuraaja: Väliaikainen hallitus |
