Han Cong

kiinalainen taitoluistelija

Han Cong (s. 6. elokuuta 1992 Harbin, Kiina) on kiinalainen taitoluistelija. Hän on saavuttanut olympiahopeaa ja voittanut maailmanmestaruuden pariluistelussa. Hänen parinaan on luistellut Sui Wenjing.[1]

Mitalit
Sui Wenjing ja Han Cong vuonna 2016.
Sui Wenjing ja Han Cong vuonna 2016.
Maa:  Kiina
Taitoluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa HopeaaPyeongchang 2018pariluistelu
MM-kilpailut
Kultaa KultaaHelsinki 2017pariluistelu
Kultaa KultaaSaitama 2019pariluistelu
Hopeaa HopeaaShanghai 2015pariluistelu
Hopeaa HopeaaBoston 2016pariluistelu

Ura

Han Cong ja Sui Wenjing voittivat juniorien maailmanmestaruuden vuosina 2010, 2011 ja 2012. Neljän maanosan mestaruuskilpailussa he saavuttivat ensimmäisen mestaruutensa vuonna 2012 ja samana vuonna he sijoittuivat MM-kilpailuissa yhdeksänneksi. Vuonna 2013 he sijoittuivat MM-kilpailuissa 12:nneksi ja seuraavana vuonna he voittivat jälleen neljän maanosan mestaruuden ja sijoittuivat MM-kilpailuissa kuudenneksi.[2]

Ensimmäisen MM-mitalinsa Han ja Sui saavuttivat Shanghaissa 2015 sijoittumalla hopealle. Vuonna 2016 he saavuttivat Bostonissa MM-hopeaa ja voittivat neljän maanosan mestaruuden. Helsingissä 2017 he voittivat maailmanmestaruuden ja samana vuonna jälleen neljän maanosan mestaruuden.[2] Pyeongchangin talviolympialaisissa 2018 he saavuttivat hopeaa oltuaan lyhytohjelman jälkeen johdossa mutta saatuaan vapaaohjelmassa vasta kolmanneksi parhaat pisteet. He hävisivät saksalaisparille Aliona Savchenko / Bruno Massot vain 0,43 pistettä.[3] Vuonna 2019 Han ja Sui voittivat neljän maanosan mestaruuden viidennen kerran urallaan. Maaliskuussa 2019 he voittivat toisen maailmanmestaruutensa.[2]

MM-kilpailuissa 2019 Han ja Sui luistelivat piste-ennätyksekseen 234,84, joka koostui lyhytohjelman 79,24 pisteestä ja vapaaohjelman 155,60 pisteestä.[1]

Han on pituudeltaan 170-senttinen. Hänen ja Suin valmentajiin kuuluu olympiavoittaja Zhao Hongbo ja koreografina toimii kanadalainen Lori Nichol.[1]

Lähteet

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.