Henri Haapamäki

suomalainen ralliautoilija

Henri Haapamäki (s. 6. tammikuuta 1989) on suomalainen aktiiviuransa päättänyt ralliautoilija. Hän kilpaili pääosin Junior WRC -sarjassa Hannu's Rally Teamin Citroënillä. Haapamäki ajoi ensimmäisen rallinsa vuonna 2008 Ford Escort RS2000 -autolla[2]. Haapamäen kartanlukijana toimii Marko Salminen[2].

Henri Haapamäki
Haapamäki vuoden 2013 Suomen rallissa
Haapamäki vuoden 2013 Suomen rallissa
Henkilötiedot
Syntynyt [1]
Kansalaisuus Suomi
WRC-ura
Aktiivivuodet2013–
Nykyinen talliCitroën
Kilpailuja5
Maailmanmestaruuksia0
Voittoja0
Palkintosijoja0
Erikoiskoevoittoja0
MM-pisteitä0
Ensimmäinen kilpailuSuomen ralli 2013

Haapamäen debyytti rallin MM-sarjassa tapahtui vuoden 2013 Suomen rallissa, jossa hän sijoittui kokonaiskilpailussa sijalle 30[3]. Haapamäen paras sijoitus MM-sarjan osakilpailussa on 15:s sija Suomen rallista vuodelta 2014[3]. Hän oli tuossa kisassa myös nopein kaksivetoisten autojen kuljettaja. Saman vuoden Walesin rallissa hän oli Junior WRC- ja WRC3-luokkien kolmas[3]. Huhtikuussa 2015 Haapamäki teki WRC-sopimuksen Hannu's Rally Teamin kanssa[4].

Vuoden 2015 Suomen rallissa Haapamäki ajoi Junior WRC-luokassa 16 pohja-aikaa, koko rallin 20:lle erikoiskokeelle. Kolmannella erikoiskokeella sattunut rengasrikko toi Haapamälle 2min30s takaa-ajo aseman, mutta Haapamäki nousi tämän jälkeen hurjan ajon jälkeen vain 0,5s päähän luokan voittaneesta Ranskan Quentin Gilbertistä.

Kaudelle 2016 Haapamäki siirtyi Rallicrossin SM-sarjaan ja saavutti heti debyytti-kaudellaan SRC-luokan hopeaa. Kaudella 2017 saavutuksena oli niin ikään hopea ja kausinä 2018 ja 2019 hän onnistui voittamaan luokan SM-kultaa. Kaudelle 2020 Haapamki vaihtoi rallicrossin Supercar-luokkaan.[5] Kaudella 2022 hän saavutti oman luokkansa SM-pronssia.[6] Haapamäki on saavuttanut mitalin jokaisella ajamallaan kaudella rallicrossin SM-sarjoissa.[6][7]

Muu toiminta

Haapamäki on toiminut Ylelle ralliasiantuntijana ja tehnyt Mikko Hirvosen kanssa sarjaa moottoriurheilusta.[8]

Lähteet


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.