Hevosajo
Hevosajossa ohjataan yhden tai useamman hevosen vetämää hevosajoneuvoa.
Ajaminen hyvin vanha keksintö, ja niin liikkumis- kuin kuljetustapanakin erilaisilla hevosajoneuvoilla on Suomessa ja muualla maailmassa pitkät perinteet. Autot ja muut moottoriajoneuvot syrjäyttivät 1900-luvun alkupuoliskolla hyvin pitkälti hevosajoneuvot, jolloin ajaminen jäi Suomessa raviurheilua lukuun ottamatta syrjään vuosikymmeniksi. Monissa muissa Euroopan maissa yhtä pahaa katkosta ei tullut, vaan muun muassa valjakkoajokilpailut ovat säilyttäneet oikeantyyppiset hevoset sekä ajamiseen ja ajovarusteiden valmistamiseen liittyvän taitotiedon paremmin.
Hevosajo on säilyttänyt asemansa tärkeimpänä kulkukeinona syrjäseuduilla ja moottoriajoneuvoista kieltäytyvien yhteisöjen kuten amissien keskuudessa.
Ajaminen on monessa mielessä ratsastusta vaativampaa. Hevosen valjastaminen on paljon satuloimista monimutkaisempaa, ja hevosen ohjaamisen ja hallitsemisen keinot ovat vaunuista käsin suhteellisen vähissä. Vaunujen eteen valjastetun hevosen vauhkoontuminen on aina paha vaaratilanne. Siinä missä pillastunut ratsu vie suhteellisen vähän tilaa, välttää törmäämästä mihinkään ja ennen pitkää rauhoittuu itsestään, ajohevonen kiihtyy perässä poukkoilevista vaunuista koko ajan enemmän. Vaunut voivat myös silmittömän juoksun aikana helposti törmätä esimerkiksi rakennuksiin, puihin ja ihmisiin. Ajohevonen onkin turvallisuuden vuoksi koulutettava hyvin, valjastus on aina tehtävä huolellisesti, ja ajajan on osattava ennakoida ja välttää tilanteet joissa hevonen saattaa säikähtää juoksemaan pakoon. Ajossa myös pidetään aina mukana puukkoa, jolla hevosen saa hätätilanteessa hihnat katkomalla irti vaunuista ja valjaistaan.
Ajettaessa voidaan käyttää useita hevosia saman kuorman kuljettamiseen ja myös yksittäinen hevonen voi kuljettaa pyörillä, jalaksilla sekä raiteita tai kanavaa pitkin hinaten paljon raskaampia kuormia kuin kantaen.
Yhdistelmät
Hevosajossa voidaan käyttää yhtä tai useita hevosia valjastettuna eri tavoin eli eri yhdistelmiksi. Mitä enemmän hevosia on, sitä vähäisemmäksi jää yksittäisen hevosen rasitus ja sitä painavampaa ajoneuvoa valjakko kykenee vetämään. Varsinaista ylärajaa hevosten lukumäärälle ei ole, mutta mitä enemmän hevosia valjakkoon kuuluu, sitä vaativampaa valjakon ajaminen ja hallinta on.
Yhden hevosen valjakoita kutsutaan yksikkövaljakoiksi.
Kaksi hevosta valjastetaan tavallisesti rinnakkain parivaljakoksi, harvemmin perättäin tandemvaljakoksi.
Kolme hevosta voidaan valjastaa rinnakkain kolmivaljakoksi, peräkkäin randemvaljakoksi, tai pariin ja yksittäin siten, että edessä on yksi hevonen (yksisarvisvaljakko) tai pari. Perinteisessä venäläisessä troikassa kolme hevosta valjastetaan matka-ajoon rinnakkain siten, että keskihevonen ravaa luokkivaljaissa ja sen molemmin puolin reunahevoset laukkaavat silavaljaissa keskihevosesta hiukan poispäin taivutettuina.
Neljä hevosta valjastetaan yleensä kahdeksi peräkkäiseksi pariksi eli nelivaljakoksi, harvoin neljä rinnakkain.
Viiden ja useamman hevosen yhdistelmissä on yleensä peräkkäin hevospareja ja parittoman hevosmäärän ollessa kyseessä etummaisena on joko yksittäinen hevonen tai hevoskolmikko. Harvemmin valjastetaan perättäisiä kolmikkoja.
Käytännön syistä varsinkin rinnakkain valjastetaan kooltaan ja rakenteeltaan mahdollisimman samankaltaiset hevoset: tämä mahdollistaa parin liikkumisen samassa tahdissa ja pitää vedon tasapuolisena. Esteettisistä syistä usean hevosen valjakot koostetaan perinteisesti myös mahdollisimman samanvärisistä hevosista. Onkin varsin tavallista, että usean hevosen valjakoissa käytetään vain yhtä rotua. Suosittuja ovat rodut, joiden edustajat ovat yleensä tietynvärisiä (esimerkiksi friisiläinen, haflinger, knabstrupinhevonen). Muun muassa juuri ajohevosena käyttämisen vuoksi monessa eurooppalaisessa puoliverirodussa on perinteisesti suosittu suppeaa värivalikoimaa, kuten tummanruunikoita tai kimoja.
