Infinitiivi
Infinitiivi eli nimitapa on verbin substantiivinen nominaalimuoto. Toisin sanoen verbiä, joka on infinitiivimuodossa, käytetään kuten mitä tahansa substantiivia. Se taipuu sijamuodoissa ja toimii lauseenjäsenenä kuten nominit.
Suomen infinitiivi
Suomen kielessä on laskentatavasta riippuen kolme[1], neljä[2] tai viisi[3] infinitiivimuotoa. Infinitiivit taipuvat vain jossain sijamuodoissa. Persoonamuodot muodostetaan lisäämällä muotoon possessiivisuffiksi, ei verbien persoonapäätteitä. I infinitiivin translatiiviin ja V infinitiiviin liittyy aina possessiivisuffiksi, samoin useimmiten II infinitiivin inessiiviin.
Neljännen ja viidennen infinitiivin asema on kyseenalainen. Ison suomen kieliopin mukaan niin kutsuttu "neljäs infinitiivi" on verbin teonnimen käyttöä verbiliitossa, kun taas "viides infinitiivi" on tietynlainen adverbiaali.[1] Suurin osa neljännen infinitiivin tunnustavistakin lähteistä erottaa sen teonnimestä, joka taipuu kaikissa sijamuodoissa, kun taas neljännessä infinitiivissä on kyse käskyrakenteesta (se on tekeminen, sitä ei ole tekemistä)[3] tai jatkuvaa tekemistä ilmaisevasta rakenteesta tekee tekemistään.[4] Viidettä infinitiiviä on kutsuttu myös propinkvatiiviksi[5] ja proksimatiiviksi.[6]
Esimerkki
| Nimitys | I infinitiivi | II infinitiivi | III infinitiivi | IV infinitiivi | V infinitiivi |
|---|---|---|---|---|---|
| Tunnus | A | E | MA | MINEN | MAINEN |
| persoonamuodot | laulaa
| inessiivi: laulaessa
instruktiivi: laulaen | laulama taipuu seuraavissa sijamuodoissa: | laulaminen taipuu seuraavissa sijamuodoissa:
|
|
| passiivi | inessiivi:
| instruktiivi:
|