Iskelmämusiikki
Iskelmämusiikki (saks. Schlagermusik, verbistä schlagen, 'iskeä') on Keski- ja Pohjois-Euroopassa suosittua kevyttä viihdemusiikkia ja populaarimusiikkia. Iskelmä on käsitteenä häilyvä ja laajempi käsite kuin yksi kokonainen genre, sillä se kattaa monia musiikkityylejä ja sen luonne vaihtelee jonkin verran maittain ja on myös muuttunut ajan kuluessa. Moderniin popmusiikkiin verrattuna se on maanläheisempää, haikeampaa, romanttisempaa ja dramaattisempaa. Iskelmämusiikkia kuvataan usein niin, että se nojaa enemmän perinteisiin siinä missä moderni pop on jatkuvasti uusiutuvaa trendimusiikkia. Englanninkielinen hit ('hitti', sananmukaisesti 'isku') juontaa juurensa samasta ajatuksesta eli aiemmin kyse ei ollut niinkään laulujen genrestä vaan niiden suosiosta.[1][2]
| Iskelmämusiikki | |
|---|---|
| Alkuperä | operetti, populaarimusiikki, folk, tanssimusiikki |
| Alkuperämaa | Yhdysvallat ja Saksa |
| Kehittymisen ajankohta | 1800-luku, loppupuoli |
| Tyypillisiä soittimia | laulu, kitara, harmonikka, kontrabasso tai sähköbasso, rummut, jousisoittimet, koskettimet |
| Kehittyneitä tyylilajeja / suuntauksia | pop, suomipop |
Iskelmämusiikkia on vaikea erottaa helposti omaksuttavana musiikkina genrenä popmusiikista, sillä vaikutteita on myös rockmusiikista. Toisaalta alun perin iskelmämusiikkiin kuului olennaisena osana paritanssi, kun taas popmusiikkia voi tanssia myös yksin.lähde?
Historia
Iskelmämusiikin juuret ovat 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa ja suurissa Euroopan maissa. Iskelmämusiikilla tarkoitettiin alun perin muun muassa kamari- ja orkesterimusiikin kappaleita, jotka saattoi oppia helposti. Myös joitakin operettisävelmiä voidaan ymmärtää iskelmämusiikiksi.[2]
Ominaispiirteet
Tyypillinen iskelmä on tunteikas balladi, jossa on tarttuva melodia. Sanoitukset kertovat tavallisesti rakkaudesta.Alkuajan iskelmän tanssisävelmissä on sekä laulu- että soitto-osuudet ja toistuva kertosäe. Soitto-osuus oli lauluosuutta tärkeämpi.[3]
Suomalaiselle iskelmämusiikille tyypillisiä soittimia ovat piano, kitara, harmonikka, kontrabasso, jousisoittimet ja mandoliini.[4]
Iskelmämusiikille on myös ominaista tanssittavuus parin kanssa. Suurimman paritanssi-buumin aikaan iskelmämusiikki oli varsin suosittua ja yleistä etenkin teollisuusmaissa, onhan sen levityskin ollut aina teollista (esimerkiksi nuottien painaminen, äänilevyt ja videot). Paritanssi-innostus on kuitenkin muiden tanssimuotojen mukaantulon myötä hiipunut ja nykyisellään iskelmä-käsitettä on pyritty laajentamaan myös muuhun kuin paritanssimusiikkiin. Esimerkiksi rockyhtye Yön keulahahmo Olli Lindholm sai vuonna 2008 Iskelmä-Finlandia-palkinnon ja Iskelmäradion soittolistalla soi paljon rock- ja popyhtyeiden musiikkia.
Iskelmien rakkauteen ja muihin ihmissuhdeteemoihin keskittyvät sanoitukset eivät useinkaan saa suurta arvostusta kirjallisuuspiireiltä. Unkarilainen kirjallisuustutkija Elemér Hankiss on sanonut: ”Iskelmillä ei ole mitään tekemistä runouden kanssa. Kaava toistaa kolmea perusteemaa: ole minun, olet minun, ja miksi et enää/nyt/vielä ole minun.”[5]
Saksalainen schlager
Kansainvälisesti iskelmämusiikki tunnetaan saksankielisellä nimellä Schlager (verbistä schlagen ’iskeä’). Schlageria ja sen alalajia volkstümlich pidetään yhä olennaisesti saksalaisina. Schlager sai vaikutteita 1800- ja 1900-lukujen operettien ja tanssimusiikin melodioista ja 1920-luvulta lähtien suosittujen elokuvien sävelistä.[2]
Ruotsalainen schlager
Ruotsissa schlager-nimellä kutsuttu musiikki yhdistetään ennen kaikkea Eurovision -laulukilpailuun ja sen ruotsalaisiin karsintoihin, Melodifestivaleniin.[6]
Iskelmämusiikki Suomessa
Iskelmä-sanan suomen kieleen on keksinyt R. R. Ryynänen. Hän esitteli yhdessä Georg Malmsténin kanssa ensiksi sanan iskusävelmä, joka sittemmin hioutui lyhyempään muotoonsa iskelmäksi.[7][8]
Kaikkien aikojen suosituin suomalainen iskelmä on Jukka Kuoppamäen säveltämä ja sanoittama ja Jari Sillanpään alun perin esittämä ”Satulinna”.[9]
Lähteet
Kirjallisuutta
- Bagh, Peter von & Hakasalo, Ilpo: Iskelmän kultainen kirja. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-08913-7.
- Latva, Tony & Tuunainen, Petri: Iskelmän tähtitaivas – 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27817-3.
- Suomi soi 1 – tanssilavoilta tangomarkkinoille. Toim. Pekka Gronow, Jukka Lindfors ja Jake Nyman. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-2505-X.
