Jaakko Huhtanen

suomalainen maanviljelijä, kauppias ja valtiopäivämies

Jaakko Tuomaanpoika Huhtanen (28. heinäkuuta 1855 Isojoki1. huhtikuuta 1943 Kankaanpää) oli kankaanpääläinen maanviljelijä, kauppias ja valtiopäivämies.[1][2]

Jaakko Huhtanen
Jaakko Huhtamäki
Huhtanen vuonna 1915.
Huhtanen vuonna 1915.
Henkilötiedot
Syntynyt28. heinäkuuta 1855
Isojoki
Kuollut1. huhtikuuta 1943
Kankaanpää
KansalaisuusSuomi
Ammattimaanviljelijä
Poliitikko
Puoluetalonpoikaissääty
Asemavaltiopäiväedustaja
VaalipiiriIkaalisten tuomiokunta
KotipaikkaKankaanpää

Huhtanen piti Kankaanpäässä maakauppaa vuodesta 1870, siirtyen maanviljelijäksi omalle tilalleen Lohikon kylään vuonna 1886. Hän sai maanviljelyksestä useita tunnustuksia ja palkintoja. Huhtanen tunnettiin paikkakunnallaan aktiivisena kunnallis- ja liike-elämän toimijana. Hän osallistui yhdessä veljensä Markuksen kanssa Kankaanpään Puhelin oy:tä edeltäneen osuuskunnan perustamiseen kesällä 1899, toimien myös perustajajäseninä osuusmeijeri Varmalassa 1900-luvun alussa sekä Kyynärjärven osuuskassassa vuodesta 1915 eteenpäin.[3][4] Hänet valittiin talonpoikaissäädyssä Ikaalisten tuomiokunnan edustajaksi Suomen suurruhtinaskunnan viimeisille säätyvaltiopäiville 1905–1906, jääden erääksi viimeisistä elossa olleista säätyvaltiopäivien edustajista. [2] [5]

Lähteet

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.