Jabla

Jabla (arab. جبلة‎, Ǧabla, myös esimerkiksi Jablah, Jableh, Jable, Jabala) on Välimeren rannikkokaupunki Syyrian Latakian maakunnassa. Se on Jablahin piirikunnan keskus. Vuoden 2004 väestönlaskennassa kaupunkiin kirjattiin 53 989 ja koko piirikuntaan 196 171 asukasta.[1][2]

Jabla
(جبلة, Ǧabla)

Jabla

Koordinaatit: , 35.9254°E

ValtioSyyria
MaakuntaLatakian maakunta
PiirikuntaJablan piirikunta
Väkiluku (2004)  ([1][2])53 989
Suuntanumero(t)+963 41[3]


















Maantiede

Jablah sijaitsee linnuntietä noin 208 kilometriä Syyrian pääkaupunki Damaskoksesta pohjoiseen ja 22 kilometriä maakuntakeskus Latakiasta kaakkoon. Turkin raja on noin 54 kilometriä kaupungin keskustasta pohjoiseen.

Historia

Roomalaisen teatterin rauniot.

Nykyistä Jablahia asuttivat aikanaan foinikialaiset ja se oli tärkeä alueellisen kaupan keskus. 400-luvulla eaa. kaupungista tuli doorialainen siirtokunta ja myöhemmin sen valtasi Rooman valtakunta. Arabit valtasivat kaupungin Bysantin valtakunnalta vuonna 638. Sittemmin Bysantti valtasi kaupungin takaisin kahteen otteeseen. Ensin kaupungin valtasivat Nikeforos II Fokas ja myöhemmin Johannes I Tzimiskes vuonna 975. Muslimit valtasivat sen vuonna 1080 ja vuonna 1108-9 heitä seurasivat ristiretkeläiset. Kaupunki luovutettiin genovalaisille ja sinne asetettiin katolilainen piispa. Saladin valtasi kaupungin vuonna 1188 ja vuosien 1192 ja 1285 sen omistuksesta kamppailiat temppeliherrat ja johanniitat.[4]

Egyptin mamelukkisulttaani Qalawun valtasi kaupungin vuonna 1285 ja Osmanien valtakunta vuonna 1516. Kaupunki kuului Osmanien valtakuntaan seuraavien viiden vuosisadan ajan.[4] Syyrian sisällissodan alussa maaliskuussa 2011 Jablassa ja läheisissä Latakian ja Baniyasin kaupungeissa järjestettiin hallituksen vastaisia mielenosoituksia[5] ja saman vuoden huhtikuussa turvallisuusjoukot tulittivat paikallisia.[6]

Liikenne

Aivan kaupungin koillispuolella on sekä siviili- että sotilaslentoliikennettä palveleva Latakian lentoasema, viralliselta nimeltään Bassel al-Assadin kansainvälinen lentoasema (IATA: LTK, ICAO: OSLK). Jablan lentotukikohdan toiminta vilkastui merkittävästi elo-syyskuussa 2015, kun Venäjä toi sotavoimiaan tukikohtaan, laajensi sitä[7] ja ryhtyi muun muassa ilmavoimillaan aktiivisemmin osallistumaan sotilaallisesti Syyrian sisällissotaan Syyrian hallituksen joukkojen liittolaisena.[8] Lokakuussa 2015 tukikohtaan kuljetettiin myös Iranin merijalkaväen sotilaita.[9]

Lähteet

Aiheesta muualla