Kasvot kuvastimessa
Kasvot kuvastimessa on Ralf Rubinin ohjaama elokuva vuodelta 1953.
| Kasvot kuvastimessa | |
|---|---|
 Elokuvan juliste. | |
| Ohjaaja | Ralf Rubin |
| Käsikirjoittaja | Ralf Rubin Ossi Skurnik |
| Tuottaja | Ralf Rubin |
| Säveltäjä | Kalevi Hartti |
| Kuvaaja | Ossi Skurnik |
| Leikkaaja | Ossi Skurnik |
| Pääosat | Airi Honkaniemi Tauno Majuri Mirja Karisto Kalevi Hartti |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Ensi-ilta | 1953 |
| Kesto | 73 min |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Ossi Skurnikin kuvaustyyli ja amatöörinäyttelijöiden käyttö viittaavat italialaiseen neorealismiin.[1][2] Elokuvan päähenkilö kokee kovia kohtaloita, ja peilin särkymisen symboliikkaa käytetään useaan otteeseen.[3]
Näyttelijät
| Airi Honkaniemi | … | Inkeri Harju |
| Tauno Majuri | … | lääkäri |
| Mirja Karisto | … | Ulla Rainto |
| Kalevi Hartti | … | Veikko Syvärinen |
| Jalmari Parikka | … | romukauppias |
| Aili Valli | … | neiti Kaarela, suojeluvalvoja |
| Erkki Holm | … | |
| Uolevi Lönnberg | … | Kaarlo Virtanen |
| Ilmari Louko | … | valokuvaaja |
| Maria Braithwaite | … | Inkerin äiti |
| Erkki Ertama | … | Vittorio, italialainen merimies |
| Hellevi Selvilä | … | Maria Laine |
| Valentina Hietala | … | opettaja |
| Sirkka Breider | … | koulun opettaja |
| Aje Klinthe | … | tyttökodin johtaja |
| Veikko Laihanen | … | kuppilan pitäjä |
| Ritva Karisto | … | tyttö tyttökodissa |
| Leila Lehtonen | … | tyttö tyttökodissa |
| Ossi Skurnik | … | mies ravintolassa |
Tuotanto
Ohjaaja Ralf Rubin toimi aikaisemmin Suomen Filmiteollisuuden mainospäällikkönä. Kuvaaja Ossi Skurnik oli tutustunut elokuvan tekemiseen Roomassa.[1] Kasvot kuvastimessa oli Suomen ensimmäinen mykkäkameralla kuvattu[4] ja jälkiäänitetty elokuva.[1][2] Rubin teki muutamia lyhytelokuvia ja tämän elokuvan lisäksi Osmo Lampisen kanssa toisen pitkän, Kesäyön lapset.[1]
Vastaanotto
Aikalaisarvioissa elokuvalle annettiin varovaista kiitosta, mutta monien puutteiden sanottiin kuitenkin näyttäytyvän niin käsikirjoituksessa kuin yleisenä avuttomuutenakin.[1] Myöhempien televisioesitysten yhteydessä esitetyissä kritiikeissä ei elokuvaa ole toisaalta pidetty erityisen laadukkaana, vaan sen arvo on nähty ainoastaan harvinaisuudessa.[3] Toisaalta siitä on sanottu, että se on kiinnostava ja kokeellinenkin moraliteetti, jonka symboliikka ja neorealismin vaikutteet kutkuttavat,[2] ja siitä saattaisi olla ainesta kulttielokuvaksi[4] (Arto Pajukallio, Helsingin Sanomat).