Kaukolasipartio

Kaukolasipartio oli 2010[1] Joensuussa perustettu yhtye, joka tunnetaan live-showstaan sekä humoristisista musiikkivideoistaan. Yhtyeen laulajaveljekset Ilja ja Johannes Teppo aloittivat esiintymisen jo 2000-luvun alkupuolella esiintyen pienissä yksityisjuhlissa ympäri Pohjois-Karjalaa. Vuonna 2009 mukaan tuli basisti Sampsa Asikainen, jonka jälkeen kokoonpano ristittiin Trio Tepanderiksi, veljesten sukunimen mukaan. 2010 yhtye otti nimen Kaukolasipartio, kun mukaan tulivat kitaristi Pertti Feller sekä Neljästä Ruususta tuttu Kämy Kämäräinen. Keväällä 2014 rumpuihin siirtyi Antti Huuskonen. Lokakuussa 2021 yhtye ilmoitti lopettavansa toimintansa.[2]

Kaukolasipartio
Kaukolasipartio kesällä 2017.
Kaukolasipartio kesällä 2017.
Tiedot
Toiminnassa2010-– 
KotipaikkaSuomi Joensuu, Suomi
Laulukielisuomi
Jäsenet

Ilja Teppo,  Laulu, Kitara
Johannes Teppo,  Laulu
Pertti Feller,  Kitara
Sampsa Asikainen,  Basso
Antti Huuskonen,  Rummut
Kämy Kämäräinen,  Rummut

Aiheesta muualla
Kotisivut

Historia

Alkuun ohjelmisto koostui pelkästään hauskoista ja omaperäisistä cover-versioista, mutta Kaukolasipartion perustamisen jälkeen ohjelmistoon alkoi tulla myös omia kappaleita. Debyyttilevy Viihteen Etuvartio sai päivänvalonsa 2013. Levynjulkaisutapahtuma pidettiin keilahalli Cosmicissa ja sen pystyi katsomaan livenä myös netistä [3]. Albumilta löytyy yhdeksän omaa kappaletta sekä ainoana lainakappaleena Martti Servon Viikonloppu. Viihteen Etuvartio valittiin radio Oi fm:n viikon albumiksi 11.2.2013 [4]

Vuonna 2012 Kaukolasipartion hittibiisi Neiti kaunispäivä oli Iskelmä Rexin toiseksi soitetuin biisi paikallisista artisteista.[5] Neiti kaunispäivä -musiikkivideo kuvattiin Espanjassa[6], ja sen kuvaamisesta on tehty myös Tommi Sirviön ohjaama dokumentti "Kaukolasipartio: Neiti kaunispäivää etsimässä"[7], joka esitettiin elokuvateatteri Tapiossa[8].

2014

Kesällä 2014 Kaukolasipartio kuvasi musiikkivideota uuteen singleensä nimeltä Jappadappa.[9] Video julkaistiin pari viikkoa singlen julkaisun jälkeen salamyhkäiseksi ilmoitetussa tapahtumassa Joensuun torilla. [10] [11] [12]. Tapahtumaan osallistui satoja ihmisiä. [13]. Tällä hetkellä Kaukolasipartio valmistelee toista studioalbumia, jolta myös Jappadappa biisi löytyy.

Jaakko Teppo -kiertueet

Kaukolasipartio oli myös tiiviisti mukana Jaakko Tepon elämäntyöhön pohjautuvilla valtakunnallisilla kiertueilla. Yhtye sovitti Jaakko Tepon kappaleet uusiksi kiertueita varten sekä esiintyi itse. Vuonna 2011 Jaakko Teppo goes to Mallorca -musikaalissa[14] sekä 2013 "Huumorin ytimessä" -60-vuotiskiertueella[15]. Nämä kaksi esitystä näki yhteensä noin 50 000 suomalaista.

Jäsenet

  • Ilja Teppo – laulu, kitara
  • Johannes Teppo – laulu
  • Pertti Feller – kitara
  • Sampsa Asikainen – basso
  • Antti Huuskonen – rummut
  • Kämy Kämäräinen - rummut

Diskografia

Studioalbumit

  • Viihteen etuvartio (2013)
  • Enpä lähtis moittimaan (2017)

Singlet

  • Jappadappa (2014)
  • Kesyttämätön leijona (2015)
  • Enpä lähtis moittimaan (2017)
  • Ravikesä (2019)[16]

Musiikkivideot

  • Kaukolasipartio (2011)[17]
  • Neiti kaunispäivä (2013)[18]
  • Jappadappa (2014)[19]
  • Kesyttämätön leijona (2015)[20]

Lähteet

Aiheesta muualla