Keith Richards
Keith Richards (s. 18. joulukuuta 1943 Dartford, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta) on The Rolling Stones -yhtyeen perustajajäsen, kitaristi ja lauluntekijä.[1] Richards on levyttänyt myös neljä sooloalbumia.
| Keith Richards | |
|---|---|
 Richards vuonna 2018 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. joulukuuta 1943 Dartford, Kent, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Muusikko | |
| Aktiivisena | 1963– |
| Tyylilajit | rock, blues |
| Soittimet | kitara |
| Yhtyeet | The Rolling Stones |
| Levy-yhtiöt | Decca |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] | |
Elämä ja ura
Varhainen elämä
Keith Richards syntyi 18. joulukuuta 1943 Dartfordissa Kentissä Lontoon eteläpuolella. Kahdeksanvuotiaana hän ystävystyi koulussa tulevan The Rolling Stones -yhtyetoverinsa Mick Jaggerin kanssa. Kaksikko erosi kolmen vuoden kuluttua siirryttyään eri kouluihin. Silloin Richards oli jo kiinnostunut musiikista ja ihaili erityisesti Roy Rogersia. Ennen äänenmurrostaan Richards lauloi kuorossa, joka esiintyi jopa kuningattarelle.[2]
Muusikonuran alku
Richards kiinnostui 1950-luvulla yhdysvaltalaisesta rock and rollista ja alkoi soittaa kitaraa isoisänsä ohjauksella. Richards erotettiin koulusta huonon käytöksen vuoksi vuonna 1959, ja hänet lähetettiin Sidcupin taidekouluun. Siellä hän tapasi kitaristi Dick Taylorin, joka soitti bluesyhtyeessä Mick Jaggerin kanssa. Richards ja Jagger elvyttivät vuosia aiemmin katkenneen ystävyytensä, ja Richards liittyi Jaggerin yhtyeeseen, josta kehittyi The Rolling Stones. Yhtyeen virallinen ensikeikka oli kesällä 1962, kun Richards oli jo lopettanut koulunkäyntinsä.[2]
The Rolling Stones
The Rolling Stones nousi 1960-luvun puolivälissä maailmanmaineeseen. Richards kirjoitti alkuvuosien jälkeen yhtyeen kappaleet yhdessä Jaggerin kanssa. Richards sävelsi useita mieleenpainuvia kitarariffejä, kuten kappaleeseen ”(I Can’t Get No) Satisfaction”.[2] Muita Richardsin yksin tai yhteistyössä Jaggerin kanssa kirjoittamia hittejä ovat esimerkiksi ”Jumpin’ Jack Flash”, ”Ruby Tuesday”, ”Start Me Up”, ”Happy”, ”Gimme Shelter”, ”Wild Horses” ja ”Angie”.[3] Richards käytti sähkökitarassaan avointa G-viritystä G-D-G-B-D jättäen alimman kielen pois. Epätavallinen viritys antoi Richardsin soitolle sen tunnusomaisen soundin.[4]
Kun Rolling Stones muutti tyyliään suoraviivaisemmaksi rockyhtyeeksi vuonna 1969, Richardsin kitara nousi entistä kuuluvampaan osaan. Samalla Richardsin heroiiniriippuvuus alkoi kuulua yhtyeen levytysten tasossa.[2] Albumilla Some Girls (1978) Richards oli jo vapautunut huumeriippuvuudestaan. Yhtye on jatkanut toimintaansa 2020-luvulle asti, ja Richards jatkaa sen jäsenenä.[2]
Ura Rolling Stonesin ulkopuolella
Yhteistyöt
Richards alkoi 1960-luvun lopulta alkaen tehdä yhteistyötä muiden artistien kanssa. Hän soitti bassoa The Dirty Mac -superyhtyeessä vuoden 1968 Rock & Roll Circus -televisio-ohjelmassa. 1970-luvulla Richards soitti kolmella Ron Woodin sooloalbumilla ja keikkaili Yhdysvalloissa Woodin yhtyeessä The New Barbarians.[5]
1980-luvulla Richards soitti tai toimi tuottajana esimerkiksi Tom Waitsin, George Jonesin, Aretha Franklinin, Ronnie Spectorin ja Max Romeon levyillä.[5] Vuonna 1989 Richards toimi Chuck Berryn konserttielokuvan Hail! Hail! Rock 'n' Roll musiikillisena ohjaajana.[3]
Sooloura
Richards levytti vuonna 1978 soolosinglen ”Run Rudolph Run”.[2]
Richards ja Mick Jagger riitaantuivat 1980-luvulla, kun Richards ei pitänyt Jaggerin vaatimuksista viedä Rolling Stonesia nykyaikaisen popin suuntaan. Richards julkaisi vuonna 1988 ensimmäisen sooloalbuminsa Talk Is Cheap, jolta julkaistiin kohtalaisesti menestynyt single ”Take It So Hard”.[2] Vuonna 1991 Richards julkaisi livealbumin Live at Hollywood Palladium. Näillä kahdella levyllä soitti X-pensive Winos -yhtye, jonka Richards perusti vuonna 1987 yhdessä tuottaja Steve Jordanin kanssa Hail! Hail! Rock ’n’ Roll -elokuvaa varten. Yhtyeessä soittivat kitaristi Waddy Wachtel, saksofonisti Bobby Keys, kosketinsoittaja Ivan Neville ja basisti Charley Drayton.[6]
Richardsin toinen studiosooloalbumi Main Offender julkaistiin vuonna 1992. Sen jälkeen Richards jatkoi uraansa jälleen tiiviisti Rolling Stonesissa.[2] Richardsin kolmas sooloalbumi Crosseyed Heart julkaistiin vuonna 2015. Sen yhteydessä julkaistiin dokumenttielokuva Under the Influence. 2010-luvulla Richards on soittanut jälleen myös muiden artistien albumeilla.[2]
Elokuvissa
Näyttelijä Johnny Depp kertoi ottaneensa vuonna 2003 ilmestyneessä elokuvassa Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirous roolihahmoonsa Jack Sparrow’n mallia Keith Richardsista.[7] Richards valittiinkin elokuvasarjan kolmanteen ja neljänteen osaan näyttelemään Jack Sparrow’n isää Teague Sparrow’ta.[8]
Tunnustuksia
Richards nimettiin Songwriters Hall of Fameen vuonna 1993.[3] Hänet nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen Rolling Stonesin jäsenenä vuonna 1989.[9] Rolling Stone -lehti listasi vuonna 2011 Richardsin kaikkien aikojen neljänneksi parhaaksi kitaristiksi.[10]
Yksityiselämä
Richards seurusteli vuosien 1967–1979 aikana malli ja näyttelijä Anita Pallenbergin kanssa. He eivät menneet naimisiin mutta saivat kolme lasta, Marlon-pojan vuonna 1968 ja Angela-tyttären vuonna 1972. Tara-tyttö kuoli vauvaikäisenä vuonna 1976. Richards meni vuonna 1983 naimisiin Patti Hansenin kanssa, ja pariskunta sai kaksi tytärtä, Thedodora Dupree Richardsin (s. 1985) ja Alexandra Richardsin (s. 1986).[2]
Richards on pidätetty viisi kertaa huumeista[5] ja on myöntänyt itse olleensa päihdeongelmainen. Häntä uhkasi vuonna 1967 yhden vuoden vankeustuomio, mutta tuomio kumottiin syytteen ongelmallisuudesta johtuneen julkisen tyrmistyksen johdosta.[2]
Richards loukkaantui vakavasti vuonna 2006 pudottuaan palmusta Fidžillä. Hän sai aivoverenvuodon ja hänet leikattiin. Hän lopetti juopottelun vuonna 2017.[11]
Diskografia
Sooloalbumit
- Talk Is Cheap (1988)
- Main Offender (1992)
- Crosseyed Heart (2015)
Muut julkaisut
- Live at the Hollywood Palladium, December 15, 1988 (1991) (livealbumi)
- Vintage Vinos (2010) (kokoelma-albumi)
Bibliografia
- Elämä. (alkuteos Life, 2010). Suomentanut Hyrkäs, Seppo & Vaara, Kristiina. WSOY, 2010. ISBN 9789510393680.
- Ukki ja minä: tarina isoisästäni ja ensimmäisestä kitarastani. (alkuteos Gus & Me: The Story of My Granddad and My First Guitar, 2014). Suomentanut Leppänen, Petri. Like, 2015. ISBN 9789520112219.
Lähteet
Kirjallisuutta
- Sandford, Christopher: Keith Richards. Like, 2008. ISBN 978-952-01-0111-4.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Keith Richards Wikimedia Commonsissa
