Kuolan niemimaan komit

Kuolan niemimaan komit (ven. кольские коми, kolskije komi) ovat Kuolan niemimaalle 1800–1900-lukujen vaihteessa muodostunut komiryhmä. Etniseltä alkuperältään he ovat ižmalaisia.[1]

Ensimmäiset komit muuttivat saamelaisten asuttamalle Lovozeron pogostalle Ižman ja Petšoran seudulta vuonna 1887. Jo vuonna 1915 he muodostivat enemmistön Lovozeron asukkaista. Muuton tärkeimpänä syynä oli porojen laidunmaiden ehtyminen. 1910–1920-luvuilla komit perustivat Ponoi-joelle Ivanovkan, Krasnoštšeljen, Kanevkan ja Oksinon kylät. Muuttoliike jatkui 1920-luvun loppuun saakka.[1]

Kuolan komien perinteisiä elinkeinoja ovat poronhoito sekä vähäisemmässä määrin karjanhoito ja maanviljely. Vuonna 1989 heitä oli yli 2 000 henkeä. Eniten komeja oli Lovozeron ja Krasnoštšeljen kylissä. Nykyään poronhoidon ja maatalouden merkitys on vähentynyt voimakkaasti. Seka-avioliittojen yleistymisestä huolimatta ryhmän etninen identiteetti on melko vahva ja komin kielen taito kohtalainen. Yhteyksiä Komin tasavaltaan ryhdyttiin solmimaan uudestaan 1980–1990-lukujen vaihteessa.[2]

Vuoden 2002 väestönlaskennan mukaan Murmanskin alueella asui 2 200 komia, joista 1 100 piti itseään ižmalaisina.[3]

Lähteet