Laskiainen
Laskiainen on pääsiäistä edeltävä juhla, johon kuuluu sekä pakanallisia että kirkollisia perinteitä.
Paastoaikaa on vietetty 600-luvulta saakka valmistautumisena pääsiäiseen. Ennen sen alkua on katolisissa maissa keskiajalta saakka vietetty karnevaaleja ("carne vale", jäähyväiset lihalle).[1][2] Pohjois-Euroopan laskiaista vietetään samaan aikaan kuin Etelä-Euroopan paastoa edeltäviä karnevaaleja. Monet laskiais- ja karnevaaliperinteistä ovat peräisin pakanallisista juhlista, kuten roomalaisten pidoista Bacchuksen kunniaksi sekä lähestyvän kevään, hedelmällisyyden ja uuden elämän juhlinnasta.
Kirkollinen laskiainen
Kirkollisessa mielessä laskiainen on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä kestävän paastonajan alkajaisjuhla. Laskiaissunnuntain kirkollisena aiheena on Jeesuksen vaelluksen alku Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa. Laskiaissunnuntaita seuraa laskiainen, joka päättyy keskiviikkona, tuhkakeskiviikkona. Laskiaisen jälkeen alkaa paastonaika, joka loppuu pääsiäisenä. Sekä katolisissa että luterilaisissa maissa laskiaiseen on kuulunut runsas ruokatarjoilu ja riehakas ilonpito, Suomessa hernekeitto, juusto ja mäenlasku.[1] Paastonajalle sen sijaan on ollut oleellista jättää liharuoat pois ruokavaliosta.
Laskiaiseen kuuluvia juhlapäiviä ovat laskiaissunnuntai sekä kaksi päivää myöhemmin oleva laskiaistiistai[2][3], mutta useissa maissa myös niiden välinen maanantai, joka esimerkiksi Saksassa tunnetaan nimellä Rosenmontag (”ruusumaanantai”). Suomessa sanaa laskiainen on käytetty juuri laskiaistiistaista.[4] Laskiaistiistain jälkeinen tuhkakeskiviikko aloittaa 40 päivää kestävän paastoamisen.[5]
Nimet
Suomen sanan ”laskiainen” alkuperä on ollut epävarma. Ehdokkaita sanan alkuperäksi ovat olleet ”laskeutua” (laskeudutaan paastoon) ja ”laskea” (lasketaan päiviä pääsiäiseen).[6][7] Kolmannen ehdotuksen mukaan sana tulee romaanisen kielialueen vanhasta laskiaisen nimityksestä carne lasciare (lihan jättäminen), jonka jälkimmäinen osa on aikoinaan vääntynyt suomalaiseen muotoon.[8]
Kirkollisissa yhteyksissä laskiaissunnuntaista on käytetty myös latinalaista nimeä quinquagesima eli viideskymmenes, se kun on suunnilleen 50 päivää ennen pääsiäistä. Vastaavasti kahdesta sitä edeltävästä sunnuntaista on aikaisemmin käytetty epätarkkoja nimiä septuagesima (70.) ja sexagesima (60.)[6].
Karnevaalit-nimityksen on arveltu tulevan sanoista carne vale ”jäähyväiset lihalle”[9]. Toinen maailmanlaajuisesti tunnettu juhlan nimitys on laskiaistiistain ranskalaisperäinen nimitys Mardi Gras[10]. Venäjällä juhlan nimi on maslenitsa[11]. Sekä ranskalainen nimi "rasvatiistai", että venäläinen voihin viittaava nimi ovat saaneet nimensä siitä, että tänä päivänä syötiin rasvaista ruokaa, kun valmistauduttiin paastoon. Koska myös ruotsiksi laskiainen on fettisdag, yksi mahdollinen selitys suomalaiselle laskiaisen nimitykselle on yksinkertaisesti "läskitiistai". Suomen sana "läski" on lainattu ruotsin sianlihaa ja läskiä tarkoittavasta sanasta fläsk. Ruotsalaiseen ruokaperinteeseen kuuluu myös niin sanottu fläsk tisdag.
Suomalaisia laskiaisperinteitä
Monet Suomen laskiaismenoista ovat luultavasti peräisin vanhasta työnjuhlasta, jolloin naiset lopettivat pellavien, hamppujen ja villojen muokkaamisen ja kehräämisen langoiksi.[12][13] Laskiaisperinteistä elävät mäenlaskun ja jääkelkkojen tapaiset huvit. Enää laskiaista ei yhdistetä pellavankasvuun, vaan siinä hyvästellään pimein talvi ja aletaan odottaa kevättä.[14] Laskiaisen perinneruokiin kuuluu hernekeiton lisäksi laskiaispulla.[15][16]
Reformaation myötä paaston noudattaminen jäi suomalaisilta pois, mutta monet uskomukset ja kiellot pysyivät kansan mielissä. Laskiainen säilyi talonpoikaisena työnjuhlana ja ennen kaikkea naisten työ- ja toimialaan kuuluvana päivänä. Laskiaisen tienoille sijoittuu muinaiseurooppalainen vuodenvaihde, minkä vuoksi siihen on Suomessa liittynyt aikaisemmin runsaasti kansanuskomuksia ja taikoja. Työt piti lopettaa hyvissä ajoin iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden. Saunaan täytyi mennä päivänvalossa ja siellä oli oltava ääneti.[2][14]
Laskiaisena syötiin aiemmin tukevasti liharuokaa, koska seuraavan kerran sai syödä lihaa vasta paaston jälkeen pääsiäisenä. Perinteisiä laskiaisruokia olivat rasvarieska ja liharokka. Rasvarieska oli ohrajauhoista tehtyä leipää, jota oli höystetty sianihralla. Liharokka oli keitetty herneistä ja rukiinjyvistä ja höystetty siansorkilla tai sian päällä.[17] Keittoa kutsuttiin myös sorkkarokaksi. Myös herkut kuuluivat laskiaiseen. Laskiaispullat alkoivat yleistyä 1800-luvulla.[18] Nykyään kyse on pullasta, jonka väliin laitetaan joko hilloa tai mantelimassaa ja kermavaahtoa[19].
Ruokaan liittyi myös uskomuksia. Sen piti olla ennen kaikkea rasvaista. Mitä enemmän rasva kiilteli sormissa ja suupielissä, sitä paremmin lypsivät lehmät ja siat lihoivat. Eikä rasvaisia sormia saanut pyyhkiä, vaan rasvan piti antaa kulua itsekseen pois. Tämä takasi hyvän viikatteen käsittelykyvyn. Sormennuolija sen sijaan sai sirpeistä haavoja. Kun ruokien annettiin olla pöydässä koko päivän, se takasi runsauden koko vuodeksi.[20]
Suomessa, jossa laskiaisen aikaan on talvikeli, liittyy laskiaiseen myös mäen laskeminen esimerkiksi pulkalla. Perinteisesti pulkkamäessä huudettiin ”pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, räätikkäitä kun nurkanpäitä (hirrenpää nurkkasalvoksessa) ja nauriita kuin lautasia”. Naapurin pellolle saatettiin toivoa tippuroita ja tappuroita.[18] Mitä kauemmas kelkka luisti, sitä pidempiä pellavia saatiin. Muiden uskomusten mukaan naisten tuli pitää hiuksiaan auki ja harjata niitä usein. Näin taattiin pellavista puhtaita, kuituisia, vaaleita ja kiiltäviä.[20]
Ajankohta
Laskiaistiistai
Aikaisin päivämäärä laskiaistiistaille on 3.2. ja myöhäisin 9.3. Myös karkauspäivä 29. helmikuuta on mahdollinen laskiaistiistain päivämäärä. Vuonna 2022 se oli 1. maaliskuuta.
Laskiaistiistain päivämäärät seuraavien 10 vuoden aikana[21]
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuutta
- Aalto, Satu (toim.): Suuri perinnekirja: Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt. Hämeenlinna: Karisto, 1999 (5. painos 2005). ISBN 951-23-3963-3.
- Hautala, Jouko (toim.): Vanhat merkkipäivät. Kuvittanut Erkki Tuomi. 7. painos (1. painos 1948). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-162-3.
- Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika: Suomalaisia vuotuisperinteitä. Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-0-22920-2.
- Karjalainen, Sirpa & Korhonen, Teppo & Lehtonen, J. U. E.: Uusi ajantieto. 3. ajantasaistettu painos. Helsinki: WSOY, 1991. ISBN 951-0-17424-6.
- Koskinen, Raija & Vuolio, Kaisu: Suomalaiset juhlat. Kuvittanut Irma Nissinen. Helsinki: WSOY, 1989. ISBN 951-0-15709-0.
- Lahtinen, Mysi: Juhlat: Uudestavuodesta elonkorjuuseen. Helsinki: Tammi, 2004. ISBN 951-31-3151-3.
- Lahtinen, Mysi: Laskiaisen kirja. Helsinki: Tammi, 1989. ISBN 951-30-9223-2.
- Nirkko, Juha (toim.): Juhannus ajallaan: Juhlia vapusta kekriin. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-587-4.
- Ojanen, Virpi: Laskiaisesta luttuun. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-544-3.
- Seljavaara, Anu & Kärjä, Päivi (toim.): Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28965-5.
- Tuomikoski, Pekka: Päivästä päivään: Kalenterimme merkkipäivät. Helsinki: Edita, 2007. ISBN 978-951-37-4792-3.
- Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto: Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalenterista enteineen. 8. painos (1. laitos 1950). Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-13320-9.