Leena Iisakkila

suomalainen maisema-arkkitehti

Leena Iisakkila (s. 1927[1]) on suomalainen maisema-arkkitehti, joka on vaikuttanut alan kehittymiseen Suomessa sekä opettajana että suunnittelijana. Hänellä keskeinen vaikutus yliopistotasoisen maisemasuunnitteluohjelman syntymiseen Suomessa.[2] Hän toimi 1960-luvulla Helsingin yliopiston vastaperustetun puutarhasuunnittelun opettajana sekä 1970-luvulla Teknillisessä korkeakoulussa virkaa toimittavana maisemasuunnittelun apulaisprofessorina. Hän on myös toiminut kirjoittajana Puutarha ja Viherympäristö-lehdissä ja julkaissut useita alan kirjoja. Iisakkilalla on ollut oma suunnittelutoimisto vuodesta 1962. Hänen tärkeimpiä töitään ovat muun muassa Itä-Pasilan maisemasuunnitelmat, Helsingin HYKS:n sairaala-alue, Porvoon Kevätkummun viherkaava ja Malmin hautausmaan laajennus.[1]

Koulutus

Koulutukseltaan Iisakkila on maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti ja valmistui maisema-arkkitehdiksi Kööpenhaminan taideakatemiasta 1965.[1][3]

Tunnustuksia

Lähteet

Kirjallisuutta

  • Iisakkila, Leena: Maisema-arkkitehti ajan virrassa : maisema-arkkitehdin töitä ja ajatuksia neljän vuosikymmenen ajalta. Puutarhaliitto, 2000. ISBN 951-8942-45-5.
  • Iisakkila, Leena: Jotta emme unohtaisi. muistelmat. , 2017.
  • Taipale, Aada: Maisema-arkkitehti Leena Iisakkila ja puistosuunnittelu Helsingissä 1960–1990-luvuilla. pro gradu. Aalto yliopisto, 2021. Teoksen verkkoversio.