Lepät

Lepät ovat kesävihantia yksikotisia puita tai pensaita. Kuori on tummanharmaa tai harmaa. Talvisilmut ovat yleensä perällisiä ja 4–6 mm:n pituisia. Lehdet kasvavat kierteisesti ja lehtilapa on yleensä ehyt.^[3]

Lepät kukkivat tavallisesti ennen lehtien puhkeamista. Hedekukinto on pitkä norkko. Emikukinto on lyhyt ja puutuu koivuista poiketen vanhetessaan tummanruskeaksi, kovaksi, käpymäiseksi ja runsaan sentin mittaiseksi siemennorkoksi, joka jää kiinni oksaan seuraavaksi talveksi. Hedelmä on pieni ja ruskea, siivetön tai kapealti siipipalteinen pähkylä.^[4]

Molemmat Suomen leppälajit kukkivat hyvin varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Hedenorkoista leviävä siitepöly aiheuttaa monille ihmisille keväisin allergiaoireita.

Leppä voi hyvällä kasvupaikoilla elää yli satavuotiaaksi. Suurin leppälaji on pohjoisamerikkalainen punaleppä (Alnus rubra), joka voi kasvaa jopa 40 metrin korkuiseksi. Suomessa harmaaleppä voi parhaimmillaan kasvaa 25-metriseksi^[5], tervaleppä hieman korkeammaksi. Monet lepät jäävät pieniksi pensaiksi.

Leppälajeille tyypillistä on taipumus kasvattaa juurivesoja. Myös kaadettu leppä lähtee yleensä kasvamaan uudestaan kannosta. Lepät kasvavat nopeasti ja monia lajeja voidaan pitää pioneeripuulajeina. Lepät kestävät kovaa tuulta ja sietävät hyvin saasteita.

Leppien juurinystyröissä elää Frankia-suvun bakteereita, jotka kykenevät sitomaan typpeä ilmasta. Leppä elää symbioosissa näiden nystyräbakteerien kanssa tarjoten niille ravintoa ja saaden niiltä typpiyhdisteitä. Runsaan typensaantinsa takia lepän ei tarvitse syksyllä varastoida lehtiensä typpiyhdisteitä, minkä vuoksi puu pudottaa lehtensä vihreinä. Runsasravinteisen lehtikarikkeen ansiosta lepät muuttavat kasvupaikkansa maaperää aikaisempaa hedelmällisemmäksi.^[6]

Suomessa kasvavat leppälajit ovat harmaaleppä (Alnus incana) ja tervaleppä (Alnus glutinosa). Leppiä tavataan yleisesti läpi koko Suomen. Tervaleppä viihtyy rannikoilta Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Harmaaleppä kasvaa kaikkialla lukuun ottamatta eteläisiä rannikkoseutuja ja pohjoisinta Lappia. Leppämetsät ovat kuitenkin harvinaisia. Vuonna 1992 leppävaltaisten metsien osuus koko Suomen metsäalasta oli 0,4 %.^[6]

Puun nimi ”leppä” tunnetaan vanhastaan itämerensuomalaisista ja mordvalaiskielistä. Useissa itämerensuomalaisissa kielissä, kuten suomessa, lepän nimeä on käytetty tarkoittamaan myös verta. Tällä viitataan lepän punertavaan puuainekseen: vahingoittunut lepän pinta muuttuu punaiseksi ja haava näyttää verestävältä.^[7]

Leppien lehtiä, kuorta ja urpuja on käytetty kankaiden ja nahan värjäämiseen. Urpuja käytettiin lääkkeenä ja lepänkävyistä keitettiin teetä. Keväisin urpujen määrästä tehtiin myös ennustuksia. Nuorten hedenorkkojen ollessa enemmistönä tulevan vuoden viljasadon arveltiin olevan hyvä, ylivuotisten eminorkkojen ylivoima ennusti huonoa satoa.^[7]

Leppien nuoret oksat soveltuivat niukkoina aikoina lehdeksiksi, joita käytettiin lisärehuna kotieläimille. Leppien puuainesta, erityisesti tervaleppää, käytetään muun muassa puukenkien ja muiden käsitöiden valmistukseen sekä saunojen laudelautoina. Puu on punertavaa ja suhteellisen pehmeää. Leppää käytetään myös soitinpuuna, erityisesti sähkökitaroissa. Leppä on myös erinomainen akustisten pienkanteleiden rakennuspuu, sitä käytetään myös harmonikkojen sisäosissa.

Koristetarkoituksiin käytetään seuraavia lajeja, alalajeja (subsp.), muunnoksia (var.), muotoja (f.) ja lajikkeita:^[8]

• tervaleppä (Alnus glutinosa)
  • sulkatervaleppä (A. glutinosa 'Laciniata')
  • mukuratervaleppä (A. glutinosa 'Sääksmäki')
  • pilaritervaleppä (A. glutinosa f. pyramidalis)
  • tammenlehtileppä (A. glutinosa f. quercifolia)
• kamtsatkanleppä (Alnus hirsuta)
• harmaaleppä (Alnus incana)
  • riippaharmaaleppä (A. incana 'Pendula')
  • hapsuharmaaleppä (A. incana f. angustissima)
  • keltaharmaaleppä (A. incana f. aurea)
  • sulkaharmaaleppä (A. incana f. laciniata ja 'Laciniata')
  • punaharmaaleppä (A. incana f. rubra)
  • kuolanharmaaleppä (A. incana subsp. kolaënsis)
  • karjalanharmaaleppä (A. incana var. argentata)
• mantsurianleppä (Alnus mandschurica)
• sahalininleppä (Alnus maximoviczii) eli sahalininpensasleppä (Alnus alnobetula subsp. maximoviczii)
• hybridileppä (Alnus × pubescens)
• amerikanharmaaleppä (Alnus rugosa)
• sitkanleppä (Alnus sinuata) eli sitkanpensasleppä (Alnus alnobetula subsp. sinuata)
• pensasleppä (Alnus viridis, syn. Alnus alnobetula)
  • amerikanpensasleppä (A. viridis subsp. crispa)

Leppien suku jakaantuu kolmeen alasukuun:

• Alnus, 15–25 lajia:
  • Alnus acuminata – suippuleppä
  • Alnus cordata – italianleppä
  • Alnus formosana
  • Alnus glutinosa – tervaleppä
  • Alnus incana – harmaaleppä
    • Alnus incana subsp. incana – etelänharmaaleppä
    • Alnus incana subsp. kolaënsis – kuolanharmaaleppä
    • Alnus incana f. gibberosa – mukuraleppä
    • Alnus incana f. laciniata Loudon – sulkaharmaaleppä
  • Alnus japonica – japaninleppä
  • Alnus jorullensis
  • Alnus mandshurica (Callier) Hand.-Mazz. – mantšurianleppä
  • Alnus oblongifolia (syn. Alnus incana subsp. oblongifolia) – arizonanleppä
  • Alnus orientalis
  • Alnus rhombifolia
  • Alnus rubra – oregoninleppä eli punaleppä
  • Alnus rugosa (syn. Alnus incana subsp. rugosa) – amerikanharmaaleppä
  • Alnus serrulata – nirkkoleppä
  • Alnus subcordata
  • Alnus tenuifolia (syn. Alnus incana subsp. tenuifolia) – lännenharmaaleppä

• Clethropsis, 3 lajia:
  • Alnus maritima
  • Alnus nepalensis
  • Alnus nitida

• Alnobetula, 2–5 lajia:
  • Alnus pendula – suonileppä
  • Alnus alnobetula (syn. Alnus viridis) – pensasleppä
    • Alnus alnobetula subsp. alnobetula – euroopanpensasleppä
    • Alnus alnobetula subsp. crispa (syn. Alnus crispa) – amerikanpensasleppä
    • Alnus alnobetula subsp. maximowiczii (syn. Alnus maximowiczii) – sahalininpensasleppä
    • Alnus alnobetula subsp. sinuata (syn. Alnus sinuata) – sitkanpensasleppä

• Suomen Lajitietokeskus: Lepät (Alnus)
• Finto: Kassu – Kasvien suomenkieliset nimet: Alnus
• Lepät, Museovirasto
• Centre for Agriculture and Biosciences International (CABI): Alnus (alders) (englanniksi)