Maaninka (kaupunginosa)

Kuopion 60. kaupunginosa

Maaninka on Kuopion 60. kaupunginosa, joka on muodostettu vuoden 2015 kuntaliitoksen jälkeen aiemman Maaningan kirkonkylän taajama-alueesta. Kaupunginosan luoteispuolella sijaitsee erilliseksi, 61. kaupunginosaksi nimetty Keskisaari.[1] Maaningan kaupunginosa sijaitsee Maaninkajärven itärannalla, maanteitse noin 50 kilometriä Kuopion keskustasta luoteeseen.[1][2]

Maaninka
KaupunkiKuopio
SuuralueMaaninka
Koordinaatit, 27.2997°E
Kaupunginosa nro60
LähialueetKeskisaari
Maaningan kirkko kellotapuleineen.
Maaningan kirjasto toimii Maaninkatalossa.

Tilastokeskuksen mukaan Maaningan kirkonkylän taajaman pinta-ala oli 2,65 neliökilometriä ja siellä asui vuoden 2016 lopussa yhteensä 931 ihmistä. On kuitenkin todettava, ettei Tilastokeskuksen taajaman maantieteellinen rajaus näy tilastoarvosta eikä todennäköisesti ole yhtenevä Maaningan kaupunginosan rajojen kanssa. Siten taajaman asukaslukua tai pinta-ala sellaisenaan ei voi sellaisenaan ottaa tilastokeskuksen lukuarvoista.[3] Kaikkiaan Maaningan väkiluku (aiemman kunnan alue) on noin 4 000.[2]


Lähteet