Michael Rodgers

Michael ”Mike” Rodgers (s. 24. huhtikuuta 1985) on yhdysvaltalainen pikajuoksija.[1][2]

Mitalit
Michael Rodgers Dohan MM-hallikilpailuissa 2010.
Michael Rodgers Dohan MM-hallikilpailuissa 2010.
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
MM-kilpailut
Kultaa KultaaDoha 20194 × 100 m
Hopeaa HopeaaMoskova 20134 × 100 m
Hopeaa HopeaaLontoo 20174 × 100 m
Sisäratojen MM-kilpailut
Hopeaa HopeaaDoha 201060 m
Pan-Amerikan kisat
Kultaa KultaaLima 2019100 m
Pronssia PronssiaLima 20194 × 100 m

Rodgers voitti hallikaudella 2008 Yhdysvaltain-mestaruuden 60 metrin juoksussa ja sijoittui samalla matkalla neljänneksi Valencian MM-hallikilpailuissa. Vuonna 2009 hän voitti Yhdysvaltain-mestaruuden 100 metrin juoksussa, mutta karsiutui Berliinin MM-kilpailuissa välierissä. Talvella 2010 Redgers voitti kotimaansa mestaruuden 60 metrillä. Dohan sisäratojen MM-kilpailuissa hän sai hopeaa ajalla 6,53. Hän voitti Yhdysvaltojen-mestaruuden 60 metrillä jälleen hallikaudella 2011.[1]

Kesäkuussa 2011 Rodgers sijoittui 100 metrillä kolmanneksi Yhdysvaltain mestaruuskilpailuissa, ja hänet valittiin Daegun MM-kisoihin 100 metrille ja 4 × 100 metrin viestiin. Heinäkuussa hän kuitenkin antoi metyyliheksaaniamiini-piristettä sisältäneen dopingnäytteen ja hänen tilalleen kisajoukkueeseen nousi Trell Kimmons.[3][4] Rodgersin mukaan hän sai piristeen käyttämästään lisäravinteesta.[3] Hän sai yhdeksän kuukauden kilpailukiellon, joka alkoi 19. heinäkuuta 2011 ja päättyi 18. huhtikuuta 2012.[1]

Moskovan MM-kilpailuissa 2013 Rodgers sijoittui kuudenneksi 100 metrillä ja juoksi toisen osuuden hopeaa saaneessa Yhdysvaltojen pikaviestijoukkueessa.[1] Hän juoksi avausosuuden Yhdysvaltojen voittaessa World Relays -kilpailuissa 2015 kultaa 4 × 100 metrin viestissä maan ennätysajalla 37,38[1]. Pekingin MM-kilpailuissa 2015 hän oli 100 metrillä viides ja Portlandin MM-hallikilpailuissa 2016 60 metrillä kuudes.[2] Hän kuului Yhdysvaltojen voitokkaaseen pikaviestijoukkueeseen World Relays -kilpailuissa 2017. Lontoon MM.kilpailuissa 2017 hän juoksi avausosuuden hopeaa saaneessa Yhdysvaltojen pikaviestijoukkueessa.[1]

Rodgers saavutti 4 × 100 metrin viestissä hopeaa World Relays -kilpailuissa 2019. Saman vuoden Pan-Amerikan kisoissa Limassa hän voitti kultaa 100 metrillä ajalla 10,09 ja sai pronssia pikaviestissä. Dohan MM-kilpailuissa hän juoksi kolmannen osuuden Yhdysvaltain 4 × 100 metrin viestijoukkueessa, joka voitti kultaa maan ennätysajalla 37,10. Samojen kisojen 100 metrillä hän karsiutui välierissä.[1]

Henkilökohtaiset ennätykset

Ulkoradat

MatkaAikaPaikkaPäivä[1][2]
100 m9,85Eugene4. kesäkuuta 2011
200 m20,24Belém24. toukokuuta 2009

Sisäradat

MatkaAikaPaikkaPäivä[1][2]
55 m6,21Lubbock22. tammikuuta 2011
60 m6,48Albuquerque27. helmikuuta 2011
200 m20,83Fayetteville13. helmikuuta 2009

Lähteet