Minecraft (elokuva)

elokuva

Minecraft on tuleva yhdysvaltalainen elokuva, joka perustuu samannimiseen videopeliin. Sillä on ollut useita nimettyjä ohjaajia, ja projekti oli pitkään tuotantolimbossa, ennen kuin eteni valmiiksi.[2] Elokuvan ohjaaja on Jared Hess.[3]

Minecraft
OhjaajaJared Hess
Käsikirjoittaja
  • Adam Nee
  • Aaron Nee
PerustuuMinecraft-videopeli
Tuottaja
  • Roy Lee
  • Jill Messick[1]
Valmistustiedot
ValmistusmaaYhdysvallat
Tuotantoyhtiö
LevittäjäWarner Bros. Pictures
Alkuperäiskielienglanti
Aiheesta muualla
IMDb

Aiemmin elokuvan ohjaajaksi oli nimetty Elämää Philadelphiassa -televisiosarjan luojajäsen Rob McElhenny,[4] ja sitä ennen Yö museossa -elokuvista tunnettu Shawn Levy.[2] He molemmat kuitenkin jättivät projektin.

Elokuvan päärooleissa nähdään Jason Momoa ja Jack Black.[5] Muissa rooleissa ovat ainakin Kate McKinnon, Jennifer Coolidge ja Danielle Brooks. Vuonna 2024 ilmoitettiin, että elokuvan ensi-ilta on 4. huhtikuuta 2025.[6]

Elokuva on tällä hetkellä jälkituotannossa. Kuvaukset päättyivät 12. huhtikuuta 2024.

Moni on epäilyt, miten Minecraftista tutun laajan pelimaailman pystyy sisällyttämään live-action -elokuvaan, mutta odotukset ovat edelleen korkealla. Kyseessä tulee olemaan yksi vuoden 2025 puhutuimmista elokuvista.

Lähteet

Aiheesta muualla

  • Minecraft Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Tämä videopeleihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
🔥 Top keywords: