Nuijamaa
Nuijamaa on Etelä-Karjalassa sijainnut entinen Suomen kunta, joka liitettiin Lappeenrantaan 1989. Sen naapurikunnat olivat ennen kunnan lakkauttamista Suomen puolella Joutseno ja Lappeenranta (vuoteen 1967 saakka Lappee), lisäksi sillä oli yhteistä rajaa Neuvostoliiton kanssa. Nuijamaan kirkonkylän muodostamassa taajamassa on 241 asukasta (31.12.2011).[3] ja sieltä on matkaa Lappeenrannan keskustaan noin 25 kilometriä. 1980-luku oli kuntaliitosten suhteen varsin hiljaista aikaa, ja kyseessä olikin ainoa kuntaliitos vuosien 1981 ja 1993 välillä. Nuijamaan raja-asema Neuvostoliittoon avattiin 1975, ja sitä on laajennettu Venäjän aikana. Nuijamaan puukirkko valmistui vuonna 1948 (E. ja T. Toiviainen).
| Nuijamaa | |
|---|---|
| Entinen kunta – nykyiset kunnat: Lappeenranta | |
 |  |
sijainti | |
| Sijainti | , 028°32′25″E |
| Lääni | Kymen lääni |
| Maakunta | Etelä-Karjalan maakunta |
| Kuntanumero | 539 |
| Hallinnollinen keskus | Nuijamaan kirkonkylä |
| Perustettu | 1906 |
| – emäpitäjä | Viipurin maalaiskunta, Lappee, Jääski ja Joutseno |
| Liitetty | 1989 |
| – kuntaan | Lappeenranta |
| Pinta-ala | km² [1] (1.1.1988) |
| – maa | 127,5 km² |
| Väkiluku | 1 164 [2] (31.12.1988) |
Nuijamaa tunnetaan läheisyydestään Venäjän rajaan. Kirkonkylä sijaitsee Nuijamaanjärven rannalla, järvestä puolet sijaitsee Venäjän puolella. Järvi on osa Saimaan kanavaa. Toinen suurehko järvi on Kärkjärvi entisen kunnan länsiosassa.[4]
Nuijamaan vaakunan suunnitteli Gustaf von Numers ja se vahvistettiin vuonna 1960.[5]
Alun perin Nuijamaan pinta-ala oli 356 neliökilometriä, josta 220 km² luovutettiin Neuvostoliitolle toisen maailmansodan jälkeen.
Lähellä Nuijamaan kirkkoa sijaitsee suuri siirtolohkare Sormuskivi, jonka korkeus on 8–9 metriä ja leveys noin 12 metriä. Kiveen on vuonna 1959 kiinnitetty kuparinen muistolaatta, joka kertoo pitäjän miesten lähdöstä tältä paikalta talvisotaan lokakuussa 1939. Sormuskivi on rauhoitettu luonnonmuistomerkiksi Kymen lääninhallituksen päätöksellä vuonna 1963.[4]
Historiaa
Kolmannen ristiretken yhteydessä vuonna 1293 perustetun Viipurin linnan rakentaminen merkitsi muutosta lähiseudun asukkaiden elämään. Ruotsin valtakunnan Novgorodin vastainen raja kulki Imatran tienoilta etelään aivan Nuijamaan itäpuolitse. Pähkinäsaaren rauhassa 30 vuotta myöhemmin raja siirtyi kauemmaksi itään neljän vuosisadan ajaksi. Isonvihan päättäneen Uudenkaupungin rauhan (1721) mukainen raja kulki jälleen Nuijamaan kautta, ja Turun rauhan (1743) myötä Nuijamaa siirtyi Venäjän valtakuntaan.[4]
Myöhemmän Nuijamaan alueella oli 1540-luvun alussa seitsemän kylää, jotka luettiin hallinnollisesti Viipurin, mutta kirkollisesti Lappeen pitäjään. Nuijamaa muodostettiin Viipurin maaseurakunnan kappeliksi vuonna 1866, ja ensimmäinen kirkko valmistui vuonna 1887. Itsenäiseksi seurakunnaksi se päätettiin erottaa vuonna 1903, ja ensimmäinen oma kirkkoherra saatiin vuonna 1906, jolloin myös alkoi kunnallishallinto. Viipurin maalaiskunnasta lohkaistiin uuteen kuntaan 19 kylää, ja lisäksi Nuijamaa sai pienempiä alueita Jääskestä, Joutsenosta ja Lappeesta.[4]
Saimaan kanavan rakennustyöt Nuijamaan alueella alkoivat vuonna 1844, ja kanavan ensimmäinen osuus Saimaasta Nuijamaanjärveen valmistui vuonna 1852. Koko pituudeltaan kanava vihittiin käyttöön keisari Aleksanteri II:n kruunajaispäivänä 7. syyskuuta 1856. Parhaimmillaan kanavan rakennustöissä oli liki 6 000 miestä. Nuijamaalla sijaitsivat Lietjärven, Ison-Pällin, Pienen-Pällin, Räihän, Tuomojan ja Tuohimäen sulut. Kanavaa uusittiin vuosina 1895–1903 sekä vuodesta 1926 talvisodan syttymiseen saakka. Sotien jälkeen Saimaan kanava jäi Nuijamaanjärven alapuoliselta osuudeltaan Neuvostoliiton puolelle. Sopimus kanavan uudelleenrakentamisesta ja Neuvostoliiton puolelle jääneen osuuden vuokraamisesta tehtiin vuonna 1962 ja uusi kanava avattiin liikenteelle elokuussa 1968.[4]
Elinkeinorakenteeltaan Nuijamaa oli miltei puhdas maatalouspitäjä; vuoden 1970 väestönlaskennan mukaan noin kaksi kolmasosaa kunnan ammatissa toimivasta väestöstä sai toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Kunnan alue ulottui enimmillään vain 6–7 kilometrin päähän valtakunnanrajasta, ja kirkonkylän sijainti aivan rajan pinnassa esti sitä kasvamasta.[4]
Kylät vuoden 1939 mukaan
Antamoinen, Järvenpää, Kananoja, Kansola, Kattelus, Kasukkala, Kokkila, Kontu, Kotola, Kähärilä, Käräjärvi, Laapio, Laihala, Lautala, Lietjärvi, Marttila, Metsäkansola, Myrä, Nikunkylä, Pankkala, Pihkalanjärvi, Pohjola, Pälli, Rapattila, Ruokola, Räihä, Sorvali, Suurkorva, Temola ja Torikka.
Ruokakulttuuri
Nuijamaan pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla uunissa ruskistetuista luista ja ohraryyneistä keitetty serpa sekä puolarieska eli imelletty puolukka-ruispuuro.[6]
Lähteet
| Kaupunginosat | Ahvenlampi • Alakylä • Hakali • Harapainen • Hartikkala • Hiekkapelto • Hiessilta • Honkalahti • Hyrymäki • Ihalainen • Kanavansuu • Karhuvuori • Kariniemi • Kaukas • Keskus • Kesola • Kesämäki • Kimpinen • Kivisalmi • Korvenkeskus • Kourula • Kuusela • Kuusimäki • Kylpylä • Laihia • Lampikangas • Lapvesi • Lauritsala • Lavola • Leiri • Lentokenttä • Lepola • Linnoitus • Lintukangas • Mattila • Mustola • Myllymäki • Mälkiä • Mäntylä • Nuijamaa • Pajarila • Pallo–Tyysterniemi • Parkkarila • Peltola • Pulp • Putkinotko • Pöyhiänniemi • Rauha • Reijola • Ruoholampi • Rutola • Sammonlahti • Selkäharju • Skinnarila • Suolahti • Taikinamäki • Tirilä • Tykki–Kiviharju • Uus-Lavola • Vesivalo • Voisalmi • Ylämaa |
|---|---|
| Kyliä | Hanhijärvi • Hiivaniemi • Kansola • Konnunsuo • Kontu • Leino • Louko • Moisio • Ravattila • Raippo • Ruokola • Rännikorpi • Simola • Sirkjärvi • Vainikkala |
| Muita alueita | Huhtiniemi • Joutseno • Nuijamaa • Pikisaari • Ylämaa |