Nuorturkkilaiset

Osmanien valtakunnassa vaikuttanut poliittinen liike

Nuorturkkilaiset (turkiksi: Jön Türkler (mon.) tai Genç Türkler) oli turkkilaisten uudistusryhmien liittouma, joka pyrki uudistamaan osmanien valtakunnan hallintoa. Liike sai aikaan toisen perustuslaillisen ajan käynnistämällä nuorturkkilaisten vallankumouksen sulttaani Abdul Hamid II:n monarkiaa vastaan. Liike syntyi kadettien keskuudessa vuonna 1889 ja levisi laajemmalle. Kun Yhtenäisyyden ja edistyksen komitea (CUP) virallisesti perustettiin 1906, suurin osa nuorturkkilaisista liittyi siihen. Osmanien valtakunnan loppuvaiheissa nuorturkkilaisten piirissä älyllinen, poliittinen ja taide-elämä muodostui hyvin monipuoliseksi.

Nuorturkkilaisten lippu

Nuorturkkilaiset tekivät Turkissa vallankumouksen 24. heinäkuuta 1908 ja kun sulttaani Abd-ul-Hamid II yritti seuraavana vuonna vastavallankumousta, nuorturkkilaiset erottivat hänet 27. huhtikuuta 1909.[1]

Kolme nuorturkkilaista paššaa hallitsi osmanien valtakuntaa vuoden 1913 vallankumouksesta ensimmäisen maailmansodan päättymiseen. Nuorturkkilaiset olivat vastuussa armenialaisten kansanmurhasta, assyrialaisten kansanmurhasta sekä kreikkalaisten kansanmurhasta.[2]

Lähteet

  • Walker, Christopher J.: "Armenia: The Survival of a Nation." New York: St. Martin's Press, 1980.

Viitteet

🔥 Top keywords: