Nurmon seurakunta

entinen evankelis-luterilainen seurakunta Nurmossa

Nurmon seurakunta on entinen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunta, joka toimi Nurmon kunnassa ja oli osa Lapuan hiippakuntaa. Seurakunta liitettiin Seinäjoen seurakuntaan vuoden 2009 alussa ja tämän alueella jatkaa Nurmon kappeliseurakunta.

Nurmon evankelis-luterilainen seurakunta
Nurmon kirkko
Nurmon kirkko
SuuntautuminenLuterilaisuus
KirkkokuntaSuomen evankelis-luterilainen kirkko
HiippakuntaLapuan hiippakunta
RovastikuntaEtelä-Pohjanmaan rovastikunta
Perustettu1765
Erotettiin1879
Lakkautettu2008
LiitettiinSeinäjoen seurakuntaan
Aiheesta muualla
Seinäjoen seurakunta

Historia

Nurmo kuului aluksi Ilmajoen seurakuntaan, mutta siirtyi 1590-luvun alusta Lapuan yhteyteen.[1]

1700-luvulla nurmolaiset alkoivat suunnitella oman seurakunnan perustamista, sillä liikenneyhteydet Lapualle olivat kehnot. Lapuan seurakuntaan kuuluvat Ylinurmon asukkaat ja Ilmajokeen kuuluvat Alaseinäjoen isännät rakensivat omalla luvalla 1725 saarantuvan ja anoivat sille useaan kertaan kappelinoikeuksia. Lapuan kirkkoherra Lithovius vastusti tiukasti itsenäistymishanketta, mutta vuonna 1765 Ylinurmo sai yhdessä Alaseinäjoen kanssa saarnahuonekunnan oikeudet.[1]

Uutta kirkkoa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1777 Antti Hakolan johdolla ja se valmistui vuonna 1778. Nurmosta tuli vuonna 1816 Lapuan kappeli. Seinäjoki erosi Nurmosta omaksi kappeliksen vuonna 1863 ja itsenäistyi vuonna 1899. Nurmosta tuli itsenäinen seurakunta vuonna 1879, jolloin se sai oman kirkkoherran.[1][2]

Vuonna 2008 Nurmon kunnan liittyessä osaksi Seinäjoen kaupunkia, myös seurakunta lakkautettiin itsenäisenä kirkkoherrakuntana ja siitä tuli Seinäjoen kappeliseurakunta.

Herätysliikkeet

Nurmon seurakunta kuuluu Etelä-Pohjanmaan voimakkaaseen ja yhtenäiseen herännäisyyden tukialueeseen. Liikkeelle on paikkakunnalla vahvaa tukea.[3]

Toimipaikat

Nurmon seurakunnan kirkkona toimi vuonna 1779 valmistunut Antti ja Kaapo Hakolan rakentama Nurmon kirkko, joka siis nyt toimii kappeliseurakunnan kirkkona.

Papisto

Saarnaajat

  • 1806–1808: vt. saarnaaja [[Karl Gustaf Borenius
  • 1808–1816: saarnaaja Jakob Cajanus

Kappalaiset

  • 1817–1832: kappalainen Erik Henrik Holm
  • 1834–1848: kappalainen Johan Tamlander
  • 1848–1870: kappalainen Henrik Linderoos
  • 1870–1871: vt. kappalainen Wilhelm Lindstedt
  • 1871–1872: vt. kappalainen Klas Emil Hohenthal
  • 1872–1884: kappalainen Albert Emil Tallroth

Kirkkoherrat

  • 1884–1890: kirkkoherra Albert Emil Tallroth
  • 1890–1893: vt. kirkkoherra Eevertti K. Forsman
  • 1893–1898: kirkkoherra Berndt Israel Söderman
  • 1898–1899: vt. kirkkoherra Aukusti Oravala
  • 1899–1908: kirkkoherra Johannes Zakarias Hartman
  • 1908–1909: vt. kirkkoherra Bror Daniel Eklund
  • 1909–1910: vt. kirkkoherra Juho Kustaa Saarento
  • 1910–1917: kirkkoherra Isak Loth Roos
  • 1919–1938: kirkkoherra Eevertti K. Koskimies
  • 1938–1940: vt. kirkkoherra Aarne Maunula
  • 1940–1969: kirkkoherra Viljo Elonheimo
  • 1969–1988: kirkkoherra Ossi Haaramäki
  • 1989–1993: kirkkoherra Paavo Salo
  • 1998–2009: kirkkoherra Jouko Ikola

Lähteet

  • Rikkinen, Kalevi & Sihvo, Hannes: Finlandia: Otavan iso maammekirja 7. Etelä-Pohjanmaa. Keuruu: Viiskunta Oy, 1986. ISBN 951-1-08930-7.

Viitteet

Aiheesta muualla