Nusantara

Indonesian tuleva pääkaupunki
Tämä artikkeli käsittelee suunniteltua kaupunkia. Nusantara on myös Indonesian tai Malaijien saaristosta käytettävä käsite.

Nusantara on Indonesian tuleva pääkaupunki. Suunnitelma uudesta pääkaupungista aloitettiin vuonna 2019, ja tammikuussa 2022 Indonesian parlamentti hyväksyi lain maan uuden pääkaupungin rakentamisesta.[1] Sen sijaintipaikka on Borneon saaren itäosassa nykyisestä pääkaupungista Jakartasta koilliseen. Uuteen pääkaupunkiin päädyttiin Jakartan ympäristöongelmien takia. Jakartan ilmanlaatu on huono, ja pohjavesivarojen liikakäytön takia se on maailman nopeimmin vajoavia kaupunkeja. Samalla Indonesian hallitus haluaa jakaa vaurautta maan taloudellisesta keskittymästä myös muualle. Nusantaran rakentamisen pelätään kuitenkin aiheuttavan uusia ympäristötuhoja Borneolle.

Nusantara

Nusantara

Koordinaatit: , 116°31′E

Valtio Indonesia
rakentaminen alkaa2022
Väkiluku (2021)0


















Vaiheet

Indonesian presidentti Joko Widodo julkisti elokuussa 2019 maan suunnittelevan pääkaupungin siirtämistä Borneon saarelle Itä-Kalimantaniin. Hallitus oli kolmivuotisen tutkimuksen seurauksena päättänyt, että pääkaupunki rakennettaisiin osittain Penajam Paser Utaran ja osittain Kutai Kartanegaran hallintoalueelle. Jo Widodon hallintoa ennen useat Indonesian presidentit ovat ehdottaneet pääkaupungin siirtämistä, mutta mikään suunnitelmista ei edennyt.[2]

Indonesian parlamentti hyväksyi tammikuussa 2022 pääkaupungin siirtosuunnitelman, ja samalla kaupungin nimeksi vahvistettiin Nusantara. Jaavankielinen sana nusantara tarkoittaa myös saaristoa. Nimen päätti Indonesian presidentti Joko Widodo.[3]

Tammikuussa 2022 ilmoitettiin myös, että Nusantaran rakentaminen voidaan aloittaa vielä saman vuoden aikana. Rakennuskustannuksiksi arvioitiin 28 miljardia euroa.[3]

Siirron syyt ja kritiikki

Indonesian nykyistä pääkaupunkia Jakartaa sanotaan sietämättömäksi asuinpaikaksi.[3] Kaupungissa on valtavia ympäristöongelmia, ja sen ilmanlaatu on huono. Esimerkiksi kesäkuussa 2019 Jakartan ilmanlaatu oli heikompi kuin saasteista tunnetuissa Delhissä ja Pekingissä.[2] Jakarta on myös yksi maailman nopeimmin vajoavista kaupungeista, ja kaupungin pohjoisosa vajoaa paikoin jopa 25 senttimetriä vuodessa.[4] Vajoamisen syynä on pohjavesivarojen holtiton poraaminen kaupungin alta. Alavassa rantamaastossa vajoamisen pelätään aiheuttavan entisestään pahenevia tulvia.[3]

Indonesian hallitus toivoo pääkaupungin siirtämisen myös levittävän vaurautta. Jaavan saarella asui vuonna 2022 noin 60 prosenttia Indonesian asukkaista, ja se tuotti yli puolet bruttokansantuotteesta.[4] Borneon Indonesian puoleinen osa Kalimantan on pinta-alaltaan melkein neljä kertaa Jaavaa suurempi, mutta sen bruttokansantuote on vain kymmenesosa Jaavan vastaavasta.[2] Siirtosuunnitelman perusteella Jakarta säilyisi edelleen Indonesian talouden keskuksena, mutta hallinnollinen pääkaupunki olisi uuden kaupungin valmistuttua Kalimantanilla.[4]

Indonesia on saanut myös kritiikkiä erityisesti ympäristöjärjestöiltä, joiden mukaan siirto aiheuttaa Itä-Kalimantanille huomattavia saasteita sekä edistää Borneon saaren metsäkatoa. Luonnonsuojelijoiden mukaan siirron seurauksena saatetaan luoda toinen ympäristöllisesti saastunut alue jo ennestään saastuneen Jakartan rinnalle.[4]

Lähteet