Pieni Karhu (kirjankustantamo)

Kustannus Oy Pieni Karhu on vuonna 1999 perustettu nuorten- ja lastenkirjallisuuteen erikoistunut kirjankustantamo.[1] Pieni Karhu toimii lähes 150 vuotta vanhassa rakennuksessa Kärkölän kirkonkylän sydämessä.

Kustannus Oy Pieni Karhu
Yritysmuotoosakeyhtiö
Perustettu1999[1]
ToimitusjohtajaLeena Marjatta Reiman[2]
PuheenjohtajaJarkko Mikael Juselius (varajäsen Rebekka Johanna Juselius)[2]
KotipaikkaKärkölä[1]
Toiminta-alueSuomi[1]
ToimialaKirjankustantamo (lasten ja nuorten kirjallisuuteen erikoistunut kustantamo)[1]
Liikevaihto45 000 (2017)
Liikevoitto0 %
Tilikauden tulos
Henkilöstö1–4 henkilöä
Kotisivuwww.pienikarhu.fi

Palkittuja kirjailijoita

Tittamari Marttinen oli vuoden 2007 Arvid Lydecken -palkintoehdokas kirjallaan Välituntirakkautta. Kirja on ensimmäinen ehdokkaana ollut selkokirja.[3] Aseman Lapset ry myönsi vuoden 2007 Vastuunkantopalkinnon Wilson Kirwalle. Vastuunkantopalkinto jaetaan vuosittain merkittävää työtä lasten, nuorten ja perheiden hyväksi tehneelle henkilölle. Yhdistyksen mukaan kenialaissyntyinen juoksija-tarinankertoja on esimerkillisesti hälventänyt ennakkoluuloja, lähentänyt kulttuureja ja levittänyt positiivista elämänasennetta.[4] Pieni Karhu on kustantanut kaksi Kirwan satukirjaa, Amani-aasi ja sisäinen kauneus sekä Amani-aasi ja kuuluisa krokotiili.[5]

Ylen haastattelussa Leena Reiman oli sitä mieltä että e-kirja ei syrjäytä paperista lastenkirjaa.[6]

Lähteet

Viitteet

Aiheesta muualla