Pikamuoti
Pikamuoti on muodin, erityisesti vaatetus- ja asusteteollisuuden, nouseva haara, johon liittyvät halvat hinnat, jatkuvat uutuudet sekä nopea tavaran kierto. Varastoja ei käytännössä ole, vaan tuotteet siirtyvät tehtailta suoraan myymälöihin[1]. Vaatteita voidaan myydä halvalla, sillä tehtaat laskevat päästöt suoraan luontoon,[2] työntekijöille maksetaan alhaisia palkkoja ja teollisuudessa ei makseta veroja lainkaan tai hyvin vähän.[3]
Toiminta-ajatus
Pikamuodissa yhdistyvät nopeus ja kustannustietoisuus, mikä perustuu logistiikkaketjujen hallintaan. Tavaran kierto on nopeaa ja uusimmat trendit tuodaan mahdollisimman nopeasti suunnittelupöydiltä myymälöihin. Tämä edellyttää muun muassa markkinoiden tuntemista. Tavanomaisesti yrityksillä on lukuisia erittäin kapeasti segmentoituja tuotemerkkejä, joita johdetaan itsenäisesti. Yhdistävänä elementtinä on laajat, itse omistetut myymäläverkostot ja globaalit alihankintaketjut.
Eri merkkien ja/tai muotisuunnittelijoiden väliset näyttävät yhteistyömallistot ovat nousseet 2000-luvulla suosioon. Esimerkiksi säännöllisesti vaihtuvien huippusuunnittelijoiden (muun muassa Karl Lagerfeld, Stella McCartney ja Sonia Rykiel) H&M:lle vuodesta 2004 lähtien luomat yksittäismallistot ovat osoittautuneet myyntimenestyksiksi. Pikamuoti on viety huippuunsa, kun valtavan ennakkomarkkinoinnin ja lehdistöjulkisuuden myötä mallistot on suurelta osin myyty julkaisupäivänään loppuun.
Toimijoita
|
Ongelmakohtia
Työvoiman hyväksikäyttö ja epäturvalliset työolosuhteet
Pikamuodin halpuus perustuu matalille palkoille ja suurelle työvoimamäärälle.[3] Syksyllä 2017 Zaran entisen tehtaan turkkilaiset työntekijät ryhtyivät kampanjaan saadakseen yhtiön maksamaan heille kuuluvat palkkarästit ja luvatut korvaukset tehtaan sulkemisesta. Zaraa on aiemmin arvosteltu myös muun muassa nuorten suunnittelijoiden hyväksikäytöstä. Useiden pikamuotiyritysten tehtaissa on huonot työolot. Työntekijöille on maksettu jopa minimipalkkaa vähemmän, eikä lain vaatimia lomakorvauksia ole maksettu. Työturvallisuudesta ja työntekijöiden terveydestä ei ollut välitetty tehtaissa erään tutkimuksen mukaan.[4][5]
Vuoden 2020 koronapandemian aikana muotiteollisuus jätti maksamatta 16,2 miljardin dollarin edestä valmistajille, jonka vuoksi työntekijöiltä jäi 1,6 miljardia dollaria palkkoja saamatta. Yli miljoona bangladeshilaista työntekijää joutui palaamaan kotiinsa ilman palkkoja.[6]
Lapsityö ja orjatyö
Zaraa on arvosteltu myös lapsityövoiman käytöstä.[4] Monille pikamuotiyrityksille vaatteita valmistava kiinalainen Vent d'Est, on teettänyt vaatteita Pohjois-Koreassa keskitysleireillä orjatyöllä, sekä käyttää alipalkattuja pohjoiskorealaisia pakkotyössä Kiinan tehtaissa.[7][8] Brittiläistä nuorten pikamuotiketjua Boohoota syytetään nykyajan orjuudesta.[5]
Ilmastopäästöt
Jotkin pikamuotiyritykset, kuten Zara lähettävät kaikki vaatteensa kahdesti viikossa saastuttavalla lentorahtina.[9] Lentorahti tuottaa kaksinkertaisesti kasvihuonepäästöjä laivarahtiin verrattuna. Muotiteollisuus tuottaa 10 % maailman kasvihuonepäästöistä ja muodin kasvihuonepäästöt ovat lentoliikenteen ja laivarahdin yhteenlaskettuja päästöjä suuremmat.[2]
Luonnonvarojen tuhlaaminen ja luonnon saastuminen
Koska vaatteet kiertävät nopeasti, ala myös saastuttaa nopeasti.[10] 85 % maailman tekstiileistä päätyy kaatopaikalle joka vuosi – sillä suuri osa pikamuotiyritysten vaatteista on lyhyitä käyttöiältään.[11]
Pikamuodin halpuus saadaan aikaan ympäristön kustannuksella. Muoti on maailman toiseksi suurin veden kuluttaja. Muotiteollisuus käyttää 20 % maailman kaikesta käytettävissä olevasta vedestä. Halpatuotantomaissa tuotetut vaatteet tuottavat monesti tavallista enemmän hävikkiä sekä niiden jätevedet kemikaaleineen lasketaan suoraan luontoon.[2][11]
Verojen maksamatta jättäminen
Pikamuotiyritykset voivat valmistuttaa vaatteensa halvalla, sillä valmistajat ovat monesti joko kokonaan vapautettu veroista tai maksavat niitä hyvin vähän.[3]
Yhteiskuntavastuu
Vastatakseen kuluttajien kasvaviin vaatimuksiin ympäristö- ja yhteiskuntavastuusta eurooppalaiset kauppaketjut ovat muun muassa laatineet omavalvontaohjelmia.[12] Kuluttaja-lehden mukaan kuitenkaan esimerkiksi Seppälä ei tarkista itse tehtaiden työoloja, vaan tarkastukset tehdään eurooppalaisten kauppaketjujen laatiman BSCI-kriteeristön perusteella ja ainoastaan suurimpien tavarantoimittajien luona. Tarkastuksista kerrotaan tehtaille etukäteen, joten tehtaan johdolla on mahdollisuus valmistautua tarkastajien käynteihin.[12]
Yritykset ovat ryhtyneet enenevässä määrin käyttämään myös luomupuuvillaa ja laajentamaan ekomerkittyjen tuotteiden valikoimaansa.[12]
BSCI-järjestelmän puutteista on raportoitu esimerkiksi Bangladeshin tekstiiliteollisuuden osalta.[13][14] Järjestelmän heikkoutena on todettu muun muassa se, ettei se vaadi työntekijöille elämiseen riittävää palkkaa eikä sisällytä auditointeihin riittävästi naisten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä kuten esimerkiksi lasten päivähoidon laatua. Onkin esitetty, että BSCI:n jäsenyritysten pitäisi kehittää järjestelmää aktiivisesti.