RN Europa (1895)

Espanjalainen Pinillos, Izquierdo & Cia tilasi aluksen Charles Connell and Companyltä Glasgow'sta Skotlannista, missä köli laskettiin 1895 telakkanumerolla 222.^[1] Alus laskettiin vesille 4. heinäkuuta 1895 nimellä SS Manila ja valmistui elokuussa.

Alus oli vesirajasta mitattuna 119,5 ja kokonaispituus oli 123,1 metriä. Aluksen leveys oli 14 ja sen kokonaismassa oli 4 134 grt ja omapaino 2 636 tonnia. Aluksen runko oli jaettu neljään ruumaan, joista kaksi oli keulassa ja kaksi perässä. Keskellä oli kansirakenteet. Aluksella oli valmistusaikanaan rahtialukselle tyypillisesti lyhyt keulapakka ja puolikansi.^[2][3]

Aluksen voimanlähteenä oli yksi kolmivaihehöyrykone, jolle höyry tuotettiin kolmella hiiltä polttavalla kattilalla, joiden savukaasut poistettiin kahdella keskilaivaan vedetyllä savuhormilla. Sekä höyrykone että kattilat oli toimittanut govanilainen Dunsmuir & Jackson. Propulsiojärjestelmä oli suunniteltu tuottamaan alukselle 12 solmun huippunopeus, kun voimanlähteellä tuotetaan 3 000 ihp:tä. Koeajoissa alus saavutti 12,2 solmun nopeuden 2 594 ihp:llä. Aluksen varastoihin oli mahdollista sijoittaa 600 tonnia hiiltä, mikä mahdollisti 2 750 merimailin toimintamatkan 11 solmun nopeudella.^[2][4]

Aluksen valmistuessa sillä oli myös neljä mastoa, joihin oli mahdollista ripustaa kaksi suorakaiteen muotoista ja kaksi latinalaispurjetta. Mastot kuitenkin korvattiin kahdella pienemmällä mastolla, jotka sijoitettiin etu- ja takakansille ruumien väliin.^[2][4]

Alus myytiin 1898 Glasgow'hun Donaldson Brosille, joka nimesi aluksen Salaciaksi. Alus myytiin 1912 edelleen hampurilaiselle laivanvarustajalle M. Jebsenille, joka myi sen seuraavana vuonna genovalaiselle Tito Campanellalle. Alus sai 1914 uuden nimen Quarto. Italian laivasto lunasti 6. helmikuuta 1915 aluksen vesilentokoneiden emälaivaksi. Alus nimettiin Europaksi ja se otettiin palvelukseen 6. lokakuuta.^[3]

Alus saapui helmikuun lopulla La Speziaan, missä muutostyöt aloitettiin 20. helmikuuta. Kapteeni Alessandro Guidonin suunnittelemat työt saatiin päätökseen toukokuun alussa. Alukselta poistettiin pääosa alkuperäisistä rakenteista ja niiden tilalle rakennettiin lentokonesuojat, työpajat ja varastot. Aluksen ruumat muutettiin lentokoneiden poltto- ja voiteluainevarastoiksi sekä erilaisiksi varaosa varastoiksi. Sukellusveneiden avustamiseksi alukselle asennettiin kaksi sekä 65 kW että 50 kW generaattoria akkujen lataamiseksi. Muutostyöt lisäsivät aluksen yläpainoisuutta ja alusta vakauttamaan asennettiin joitakin tonneja painolastia.^[5]

Muutostöiden päätyttyä aluksen kokonaispituus oli kasvanut 125,3 metriin ja uppouma oli normaalimittauksena 8 739 tonnia ja täyteen kuormattuna jopa 8 800 tonnia. Syväys oli vastaavasti 5,8 ja 7,7 metriä. Aluksen lyhyt keulapakka ja puolikansi venytettiin kattamaan koko alus, vaikka sivut olivatkin avoimet ilmastoinnin järjestämiseksi ja valon toimittamiseksi aiemmalle yläkannelle. Etummaisen lentokonesuojan estettyä näkymät aiemmalta komentosillalta niin rakennettiin uusi komentosilta lentokonesuojan katolle.^[2][5]

Alukselle asennettiin tappimasto vanhan komentosillan, joka toimi nyt navigointihuoneena, ja etummaisen savuhormin väliin. Vuonna 1915 aluksen miehistönä oli 11 upseeria ja 155 miehistönjäsentä, mikä kasvoi vuoteen 1918 mennessä 14 upseeriin ja 195 miehistönjäseneen. Alukselle oli sijoitettu pieniä veneitä kuten 10,5 m höyrypursi, kaksi 10 m moottorivenettä, kaksi 9 m valasvenettä ja viisi pienempää venettä. Suuremmat veneet oli sijoitettu keskilaivaan ja niiden siirtelyyn oli kaksi vinssiä kummallakin sivulla. Pienemmät veneet oli sijoitettu lentokonesuojiin.^[2][6]

Koska alus oli luokiteltu apualukseksi sen ainoana omasuojana oli kaksi 76 millimetrin 40 pituuskaliiperin ilmatorjuntatykkiä, jotka oli asennettu omille alustoilleen kannen yläpuolelle keulaan ja perään ampuma-alan varmistamiseksi.^[2][7]

Aluksen etummainen lentokonesuoja oli 34 metriä pitkä ja takimmainen 37 metriä kummankin ollessa aluksen laidasta laitaan. Lentokonesuojiin voitiin sijoittaa kumpaankin neljä lentokonetta ja lisäksi voitiin purettuina kuljettaa neljästä kahdeksaan konetta. Suojien kyljet olivat avoimet ja ne voitiin peittää vedenpitävin pressuin. Lentokoneiden veteen ja vedestä nostamiseen käytettiin kiinteitä nostureita. Polttoainetta lentokoneille oli 770 kuutiometriä, mikä oli jaettu 32 säiliöön. Polttoaineiden jakamisella erillisiin säiliöihin saatiin alusta tasapainotettua ja estettyä nesteen liikkumisen aiheuttama epävakaus.^[7]

Rungon etuosaan oli tehty suuri työpaja, joka oli hyvin varustettu erilaisia lentokoneiden ja sukellusveneiden vaatimia korjauksia varten sekä puu- että metallipajaksi. Pajan alapuolella olivat lentokoneiden ammusvarastot sekä torpedohuone. Vuosina 1917-1918 rakennettiin toinen työpaja perään aiemman varaston tilalle.^[8]

Palvelukseen otettaessa aluksella oli hävittäjäpommittajina Macchi L.1 merilentokoneita ja koulu- ja tiedustelukoneina Curtiss Model H lentoveneitä. Vuodesta 1916 alkaen koneita korvattiin Macchi L.2 ja M.3 lentoveneillä. Vuonna 1917 alus vastaanotti hävittäjiksi ensimmäiset Macchi M.5 merilentokoneet. Näiden lisäksi aluksella oli vuosina 1916-1918 FBA merilentokoneita pommituslentoihin ja sukellusveneentorjuntaan. Kesäkuusta marraskuuhun 1918 aluksella oli joitakin kellukkein varustettuja Ansaldo SVAI hävittäjiä, jotka kuitenkin osoittautuivat epäluotettaviksi ja lento-ominaisuuksiltaan huonoiksi.^[9]

Muutostöiden valmistuttua toukokuussa 1915 alkoi miehistön koulutus ja erilaiset koeajot, jotka veivät pääosan vuoden lopusta. Alukselle asennettiin 76 millimetrin ilmatorjuntatykit syyskuussa ja alus otettiin virallisesti palvelukseen 6. lokakuuta, jolloin se määrättiin Brindisiin korvaamaan Elba. Joulukuussa aluksella oli kaksi Curtiss lentovenettä ja kuusi L.1 merilentokonetta, joiden lisäksi oli kaksi maihin sijoitettua L.1-konetta. Alus lähetettiin Italian lokakuussa 1914 valtaamalle Valonan lahdelle.^[2][10]

Valonassa ei ollut satamalaitteita lukuun ottamatta aallonmurtajia. Alus oli lentokoneidensa paikallaan pysyvänä tukikohtana sekä muiden alueella olevien alusten kuten satamassa olleiden varastoalusten, tankkereiden ja kelluvan telakan miehistöjen majoitusaluksena. Valonassa olon aikana alukselle oli sijoitettu ainoastaan puolet lentokonevahvuudesta, jona oli yleensä vain pari tiedustelu- ja hävittäjäkonetta.^[11]

Toukokuussa 1917 aluksen lentokoneet osallistuivat Otranton salmen taisteluun. Aluksen koneista kolme oli toimintavalmiina aamulla ennen taistelua ja tiedon Itävalta-Unkarin laivaston hyökkäyksestä saavuttua Italian laivaston johto lähetti kello viisi aluksen FBA-lentoveneet etsimään vihollista. Koneet palasivat kello seitsemän, minkä jälkeen ne tankattiin, pommit kuormattiin ja lähetettiin uudelleen matkaan.

Hävittäjä RN Riboty saapui kahdeksalta Valonaan tankattavaksi Europalta ennen paluutaan merelle varttia vaille kymmenen. Ensimmäinen aluksen lentoveneistä hyökkäsi SMS Helgolandia vastaan ilman tulosta. Koneen pudottama pommi osui lähelle alusta, jolloin joitakin pultteja peräsimen läheltä irtosi. Lentokone varjosti vihollislaivastoa ennen kuin palasi Europalle tankattavaksi.

Aluksen lentokoneet hyökkäsivät 16. heinäkuuta Durazzoon yhdessä Brindisistä ja Valonasta saapuneiden koneiden kanssa. Hyökkäyksen seurauksena Durazzossa ollut Itävalta-Unkarin lentotukikohta oli pitkään poissa käytöstä. Sodan aikana aluksen lentokonemiehistöt tekivät kaikkiaan 1 884 lentoa, joista 1 500 oli tiedustelulentoja ja noin 200 varsinaisia taistelulentoja. Hyökkäyksissä koneet pudottivat noin 2 000 pommia. Sodan lopulla aluksen lentokoneet lähetettiin maihin ja alus oli lähinnä sukellusveneiden emälaivana.^[12]

Itävalta-Unkarin antauduttua marraskuussa 1918 alus osallistui Sebenicon ja muiden Dalmatian satamien miehitykseen. Vuonna 1919 se palasi Tarantoon ja edelleen La Speziaan.^[12]

Sodan jälkeen kiinnostus laivaston ilmavoimiin väheni ennen kaikkea Douhetin oppien seurauksena^[1]. Europa oli lisäksi yli 20 vuotta vanha ja sen hitaus esti toiminnan laivaston päävoimien kanssa estäen hyökkäävän toiminnan. Alus poistettiin palveluksesta 10. syyskuuta 1920 ja romutettiin pian sen jälkeen.^[2][13]

• Cernuschi, Enrico & O'Hara, Vincent: Search For A Flattop: The Italian Navy and the Aircraft Carrier, 1907-2007. Warship 2007, , XXIX. vsk, s. 61-80. Conway. ISBN 978-1-84486-041-8. (englanniksi)
• Cosentino, Michele: From Elba to Europa. Warship, 2017, XXXIX. vsk, s. 63-76. Lontoo: Conway. ISBN 978-1-84486-472-0. (englanniksi)
• Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
• Polmar, Norman: Aircraft Carriers – A History of Carrier Aviation and its Influence on World Events Vol. 1, 1909–1945. Dulles, Virginia: Potomac Bools Inc, 2006. ISBN 1-57488-663-0. (englanniksi)

Viitteet