Rooman keisarien elämäkertoja

Suetonius syntyi noin vuonna 70 jaa. Hänellä oli hyvät suhteet keisari Trajanukseen ja myöhemmin Hadrianukseen. Elämäkertateoksensa Suetonius kirjoitti Hadrianuksen valtakaudella. Tuolloin hän työskenteli Hadrianuksen kanslian päällikkönä, jonka viran hän sai noin vuonna 117–119. Tehtävänsä ansiosta Suetonius pääsi käsiksi keisarilliseen arkistoon, millä oli suuri merkitys elämäkertahankkeen kannalta. Suetonius vapautettiin tehtävästään vuonna 121. Elämäkerrat on kirjoitettu valmiiksi oletettavasti tämän jälkeen. Keisarielämäkertojen lisäksi Suetonius kirjoitti lukuisia muita teoksia, muun muassa toisen elämäkertasarjan Kuuluisia miehiä.^[1]

Suetoniuksen elämäkerroista tuli jo antiikin aikana hyvin tunnettuja. Niitä luettiin laajalti, ja niiden mallin mukaan kirjoitettiin myöhemmin vastaava kokoelma keisarielämäkertoja Hadrianuksesta lähtien. Teosta luettiin edelleen laajalti keskiajalla, mikä näkyy säilyneiden käsikirjoitusten määrässä. Frankkihistorioitsija Einhard kirjoitti Kaarle Suuren elämäkerran teoksen antaman esikuvan mukaisesti.^[1]

Suetoniuksen teos on säilynyt nykyaikaan lähes kokonaisuudessaan; selvästi paremmin kuin yksikään muu Suetoniuksen kirjoituksista.^[1][2] Nykyäänkin teosta pidetään arvokkaana aikalaiskuvauksena Rooman keisarivallasta ja ajan henkilö- ja tapahtumahistoriasta. Vaikka sen luotettavuudessa onkin joiltakin osin puutteita, se auttaa yhdessä muiden saman ajan lähteiden kanssa muodostamaan varsin hyvän kuvan käsitellystä aikakaudesta.^[1][3]

J. A. Hollo suomensi teoksen suoraan latinan kielestä vuonna 1960. Suomennos ilmestyi osana Edwin Linkomiehen toimittamaa ja WSOY:n kustantamaa Antiikin klassikot -kirjasarjaa. Linkomies kirjoitti suomennokseen esipuheen.^[4]

Suetoniuksen teos jakautuu kahdeksaan kirjaan ja sisältää kaksitoista elämäkertaa. Suomennoksessa alkuperäistä kirjajakoa ei ole käytetty, vaan kukin elämäkerta muodostaa ikään kuin oman ”kirjan”. Teokseen kuuluvat seuraavat elämäkerrat:^[1]

Näistä Caesar oli Rooman diktaattori ja muut yksitoista keisareita. Valittujen elämäkertojen joukko on looginen sikäli, että Caesar, vaikka ei ollutkaan keisari, antoi instituutiolle nimensä. Domitianuksen kuolema puolestaan muodosti Suetoniuksen aikalaisille rajapyykin, josta alkoi uusi, onnellisempi aikakausi. Caesarin ja Augustuksen elämäkerrat ovat laajimmat ja kattavimmat.^[1]

Teos on säilynyt kokonaisena lukuun ottamatta sen johdantoa sekä ensimmäisen elämäkerran alkuosaa. Kukin elämäkerta on sommiteltu suhteellisen kaavamaisesti.^[1] Niissä kuvattuja asioita ei ole organisoitu kronologisesti vaan aihepiireittäin. Teksteissä kuvataan hallitsijoiden perhetaustaa, uraa ennen valtaan nousua, yksityiselämää, ulkonäköä, persoonallisuutta ja kuolemaa sekä heidän hyveitään ja paheitaan.^[3][5] Suetonius ei pyri teoksessaan kirjoittamaan historiaa, vaan kokoamaan erilaisia tietoja ja luonnekuvauksia henkilöiden elämästä. Hän ei myöskään pyri luomaan erityisen yhtenäistä kokonaiskuvaa henkilöistä.^[1]

Linkomies katsoo, että Suetoniuksen ansiot ovat enemmän hänen keräämässään runsaassa aineistossa ja lähteiden käytössä kuin kirjallisissa ansioissa, joissa vertailu hieman aiemmin kirjoittaneeseen historioitsija Tacitukseen ei ole Suetoniukselle erityisen edullinen. Siinä missä Tacitus oli suuri kirjailija, Suetoniukselta puuttuvat kaikki tähän vaaditut ominaisuudet.^[1] Linkomiehen mukaan Suetoniuksen elämäkertoja voidaan pitää ”juoruavan historiankirjoituksen tuotteina”, vaikka hänen nimenomaisena tarkoituksenaan ei ollutkaan kertoa juoruja. Hän on kuitenkin koonnut elämäkertoihin kaiken aineiston, jonka uskoi valottavan kuvaamiensa henkilöiden luonnetta, elämää ja toimintaa. Samalla osa aineistosta on kuitenkin luotettavuudeltaan kyseenalaista.^[1]

Suetonius kuvaa yhtä neutraalisti henkilöiden hyviä kuin pahojakin tekoja. Tässä Linkomies vertaa Suetoniusta Plutarkhokseen ja tämän Kuuluisien miesten elämäkertoihin, joissa on päin vastoin nähtävissä vahva moralisoiva tendenssi. Suetonius vaikuttaa tähän verrattuna arkistoijalta, jolle kaikki teot ovat samanarvoisia merkintöjä papereissa.^[1]

Suetoniuksen kirjoituksesta juontavat juurensa monet tunnetut legendat, kuten keisari Caligulan suunnitelma nostaa hevosensa konsuliksi ja keisari Neron laulu Rooman palaessa.^[3]

Suomennos

• Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja. Johdannon kirjoittanut Edwin Linkomies. Suomentanut J. A. Hollo. WSOY, 1999 (2. painos, 1. painos 1960). ISBN 951-0-23522-9.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia

• C. Suetoni Tranquilli opera, vol. I: De vita Caesarum libri VIII. Ed. Maximilianus Ihm. Leipzig: Teubner, 1908.
• Suetonius. With an English translation by J. C. Rolfe. London: Heinemann, 1913–1914.
• Gaius Suetonius Tranquillus: The Twelve Caesars. Translated by Robert Graves. Harmondsworth: Penguin, 1957, revised by James B. Rives, 2007.
• Suetonius: Lives of the Caesars. Volume I: Julius. Augustus. Tiberius. Gaius. Caligula. Translated by J. C. Rolfe. Introduction by K. R. Bradley. Loeb Classical Library 31. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1914.
• Suetonius: Lives of the Caesars. Volume II: Claudius. Nero. Galba, Otho, and Vitellius. Vespasian. Titus, Domitian. Lives of Illustrious Men: Grammarians and Rhetoricians. Poets (Terence. Virgil. Horace. Tibullus. Persius. Lucan). Lives of Pliny the Elder and Passienus Crispus. Translated by J. C. Rolfe. Loeb Classical Library 38. Cambridge, MA: Harvard University Press, 1914.

Muuta kirjallisuutta

• Power, Tristan & Gibson, Roy K. (toim.): Suetonius the Biographer: Studies in Roman Lives. Oxford University Press, 2014. ISBN 9780199697106.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rooman keisarien elämäkertoja Wikimedia Commonsissa

• Lisää luettavaa aiheesta Rooman keisarien elämäkertoja on Wikiaineistossa (latinaksi)
• Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja Project Gutenberg-sivustolla (englanniksi)
• Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja LacusCurtius-sivustolla (latinaksi) (englanniksi)
• Suetonius: Rooman keisarien elämäkertoja -äänikirja LibriVox-sivustolla (englanniksi)