Ruth Illman

suomalainen uskontotieteilijä

Ruth Gunhild Illman (s. 10. lokakuuta 1976 Turku[1]) on suomalainen uskontotieteilijä, joka työskentelee turkulaisen Donner-instituutin johtajana.

Lapsuus ja nuoruus

Illman valmistui ylioppilaaksi Turun Katedralskolanista 1995 ja filosofian maisteriksi Åbo Akademista 2000. Opiskelujensa aikana hän on myös ollut vierailevana tutkijana yliopistoissa Ruotsissa, Sveitsissä, Israelissa ja Yhdysvalloissa.

Ruth Illman on toiminut Donner-instituutin johtajana vuodesta 2013. Vuonna 1959 perustetun yksityisen tutkimuslaitoksen tehtävänä on edistää uskontotieteellistä ja kulttuurihistoriallista tutkimusta. Instituutti toimii Åbo Akademin yhteydessä ja Stiftelsen för Åbo Akademi -säätiön alaisuudessa.[2]

Illman on yksi Åbo Akademin harvoista kaksoistohtoreista: hän väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2003 ja teologian tohtoriksi vuonna 2018. Yliopiston historiassa kahdesti väitellyistä tohtoreista hän on järjestyksessä seitsemäs.[3] Illman on myös Åbo Akademin vertailevan uskontotieteen sekä Uppsalan yliopiston uskontohistorian dosentti.[4]

Illmanin tutkimuskohteita ovat olleet nykyajan juutalaisuus, uskontodialogi sekä taiteen suhde uskontoon. Teologian tohtoriksi hän väitteli lontoolaisten edistyksellisten juutalaisten käyttämästä uskonnollisesta musiikista.[5] Vuodesta 2016 Illman on toiminut myös Nordisk judaistik – Scandinavian Jewish Studies -aikakauskirjan päätoimittajana yhdessä Lundin yliopiston suomalaissyntyisen tutkijan Svante Lundgrenin kanssa.

Yksityiselämä

Ruth Illman syntyi Turussa suomenruotsalaiseen akateemiseen perheeseen. Hänen isänsä Karl-Johan Illman (1936–2002) oli Åbo Akademin Vanhan testamentin eksegetiikan professori.[6] Myös hänen äitinsä Siv Illman (1941–2011) oli uskontotieteilijä ja tohtori. Valtakunnansyyttäjänä toiminut ja sananvapauskysymyksiin erikoistunut juristi Mika Illman on Ruth Illmanin veli.

Illmanin aviomies on tenorilaulaja Mats Lillhannus (s. 1972). Perheessä on kolme lasta.

Julkaisuja

  • Music and Religious Change among Progressive Jews in London: Being Liberal and Doing Traditional. Lexington Books, Lanham MD, Yhdysvallat 2018
  • Theology and the Arts: Engaging Faith. Routledge, New York 2013 (yhdessä W. Alan Smith)
  • Art and Belief: Artists Engaged in Interreligious Dialogue. Routledge, New York 2012
  • Ett annorlunda Du: Reflektioner kring religionsdialog. Sarjassa Studier i interreligiösa relationer (toimittajat David Westerlund ja Ingmar Svanberg). Makadam, Göteborg 2006
  • Kultur, människa, möte. Ett humanistiskt perspektiv. Studentlitteratur, Lund 2002, 2. painos 2017 (yhdessä Peter Nynäs)
  • Gränser och gränsöverskridanden: Skildrade erfarenheter av kulturella möten i internationellt projektarbete. Vertailevan uskontotieteen väitöskirja. Åbo Akademis förlag, Turku 2004
  • Kulturer i allmänhet: Stereotypin som verktyg i kulturmöten. Sarjassa "Meddelanden från Ekonomisk-statsvetenskapliga fakulteten vid Åbo Akademi", Turku 2000.

Lähteet