Säilöönotto
Säilöönotto oikeustieteellisenä terminä tarkoittaa vapaudenmenetystä, joka ei perustu rikosepäilyyn tai rangaistukseen. Säilöönoton muotoja Suomessa ovat muun muassa ulkomaalaisen säilöönotto ja päihtyneen säilöönotto.[1][2]
Ulkomaalaisen säilöönotto
Ulkomaalaisten säilöönottoa sovelletaan usein turvapaikanhakijoihin joiden henkilöllisyydessä tai matkareitissä Suomeen on epäselvyyksiä.[3] Arviolta noin 10−15 prosenttia turvapaikanhakijoista otetaan vuosittain säilöön. Myös kielteisen päätöksen saanut eli käännytettävä turvapaikanhakija tai muutoin karkotettava ulkomaalainen voidaan ottaa säilöön ennen hänen maastapoistamistaan.lähde?
Säilöönotosta päättää kihlakunnan poliisilaitoksen, keskusrikospoliisin, suojelupoliisin tai liikkuvan poliisin päällystöön kuuluva viranhaltija, lyhyessä säilöönotossa myös rajavartiolaitoksen vähintään majurin arvoinen upseeri. Säilöönottopäätös on käsiteltävä käräjäoikeudessa viimeistään neljän vuorokauden kuluessa sen alkamisesta ja sen jälkeen päätös on uudistettava oikeudessa kahden viikon välein. Käytännössä tuomistuin yhtyy aina poliisin vaatimukseen säilöönoton jatkamisesta (Streng, 2000). Säilöönoton kestolle ei ole säädetty takarajaa. VAHO:n selvityksessä (2000) keskimääräinen säilöönottoaika oli 22,3 vuorokautta.lähde?
Säilöönottoyksikkö on laitos, joka toimii säilöönotettujen ulkomaalaisten sijoituspaikkana. Suomen ensimmäinen säilöönottoyksikkö toimi syksystä 2002 alkaen Helsingissä Katajanokan entisen vankilan tiloissa. Nykyään säilöönottoyksikkö toimii vastaanottokeskuksen yhteydessä Helsingin Metsälässä vanhassa toimistorakennuksessa ja Joutsenossa. Kaikkien säilöönottoyksiköiden hallinto siirtyi Maahanmuuttovirastolle vuoden 2017 kuluessa.[4]