Sanja Iveković
Sanja Iveković (s. 6. tammikuuta 1949 Zagreb, Jugoslavia) on kroatialainen taiteilija, joka oli ensimmäisiä jugoslavialaisia taiteilijoita, jotka ottivat feministisiä lähtökohtia taiteeseensa. Hän on ollut aktiivinen monilla eri taiteenaloilla ja luonut muun muassa veistoksia, kollaaseja, käsitetaidetta ja esittänyt performansseja.
| Sanja Iveković | |
|---|---|
 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. tammikuuta 1949 Zagreb, Jugoslavia |
| Taiteilija | |
| Aktiivisena | 1968– |
| Ala | kuvanveisto, performanssi, kollaasitaide, videotaide, käsitetaide |
| Taidesuuntaus | feministinen taide |
Sanja Iveković syntyi Zagrebissa vuonna 1949. Hänen äitinsä Nera Šafarič oli selviytynyt Auschwitzista. Iveković opiskeli Zagrebin kuvataideakatemiassa graafista suunnittelua. Hän valmistui vuonna 1971.[1]
Iveković kuuluu taiteilijasukupolveen, joka kasvoi vuoden 1968 opiskelijamellakoiden aikana. Taiteilijat pyrkivät irtautumaan perinteiseistä instituutioista ja viedä taide julkisiin tiloihin. Taiteilijasukupolven edustajat yhdistivät perinteiseen maalaustaiteeseen monia erilaisia taidemuotoja, kuten valokuvausta, elokuvaa, videota ja graafista suunnittelua. Iveković perusti vuonna 1978 Dalibor Martinisin kanssa Podroom-gallerian, josta tuli monien uusien taiteilijoiden keskus.[2]
Ivekovićin ensimmäinen soolonäyttely oli vuonna 1973 valtion omistamassa opiskelijoiden keskusgalleriassa.[1] Hän oli kuitenkin jo varhaisissa töisään varsin kriittinen Jugoslavian politiikkaa kohtaan. Slatko nasilje (”Suloinen väkivalta”) käyttää Jugoslavian television propagandamainoksia osoittaakseen yksipuolueyhteiskunnan, joka kuitenkin on samaan aikaan mukana utooppisessa konsumerismissa.[2] Iveković on ollut mukana monissa töissään päähenkilönä. Teoksessa Tragedija Venere (”Venuksen tragedia”) hän yhdistää kuvia itsestään ja mediasta fotomontaasiksi. Hän kokosi teokseen kuvia lehtimainoksista, muotivalokuvista ja tabloideista. Niitä hän vertasi kuviin itsestään osoittaakseen kulutuskulttuurin petollisen kuvan naiseudesta.[1]
Iveković teki 1980- ja 1990-luvuilla sekä yhteistyötä ohjaaja Dalibor Martinisin kanssa että myös soolotöitä. Hänen näyttelyitään ja performanssejaan oli 1990-luvun alkuun mennessä ollut esillä Zagrebissa, Torontossa, Kölnissä, Novigradissa, Belgradissa, Montrealissa, New Yorkissa ja Berliinissä. Hän perusti vuonna 1995 Zagrebiin Electran, naisten taidekeskuksen.[1]
Iveković kutsuttiin vuonna 1998 toiseen Manifesta-biennaaliin Luxemburgiin. Hän esitteli siellä suunnitelman ”Pregnant Memory”, jossa Claus Citon suunnitteleman Gëlle Fra -muistomerkin Niken veistos siirrettäisiin obeliskinsa päältä pahoinpideltyjen naisten turvakodin tiloihin. Toisessa maailmansodassa kaatuneiden sotilaid<en muistomerkkiin koskeminen oli liian kontroversaali suunnitelma, joten sitä ei toteutettu. Iveković teki sen sijaan Women’s House -nimisen installaation. Iveković kutsuttiin vuonna 2001 uudestaan Luxemburgiin toteuttaakseen alkuperäisen suunnitelman muunnelman. Hän päättikin luoda Gëlle Fran suuruisen muistomerkin, jossa olisi jumalatar Niken sijaan veistetty raskaana oleva filosofi Rosa Luxemburg. Naiset ovat perinteisesti olleet lähinnä kansallisen historian symbolisina hahmoina, mutta Iveković halusi tuoda esille myös todellisen naisen kautta naisten merkittävän aseman muun muassa toisen maailmansodan aikaisessa vastarintaliikkeessä.[3]
New Yorkin Museum of Modern Artissa järjestettiin vuonna 2011 laaja Iveković-retrospektiivi. Samaan aikaan hänellä oli myös ensimmäinen näyttely Lontoossa.[1]
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sanja Iveković Wikimedia Commonsissa
