Sinn Féin

Arthur Griffith perusti Sinn Féinin vuonna 1905 ajamaan Irlannin itsenäisyyttä. Vuonna 1917 se muodostui useita suuntauksia kokoavaksi voimaksi, kokoomuspuolueeksi tai sateenvarjo-organisaatioksi. Se saavutti vaalivoittoja vaalipiireissään 1917 ja 1918 ja siten haastoi Irlannin parlamentaarisen puolueen.

Joulukuun 1918 parlamenttivaaleissa Irlannin parlamentaarinen puolue menetti 62 paikkaa ja sai enää vain kuusi paikkaa, kun taas Sinn Féin sai 76 paikkaa. Unionistien paikkaluku nousi 18:sta 26:een.

Joulukuun 1918 parlamenttivaalien tulokset

Unionistit olivat sopineet, että he eivät vastustaisi Irlannin itsehallintoon (Home rule) siirtymistä muutoin kuin Ulsterin kuudessa kaikkein protestanttisimmassa maakunnassa.

Sinn Féinin Britannian alahuoneeseen valitut edustajat eivät ottaneet vastaan kansanedustajanpaikkojaan, vaan muodostivat tammikuussa 1919 Dublinissa Dáil Éireann -nimisen kansalliskokouksen, joka julistautui Irlannin hallitukseksi. Samana päivänä irlantilaisvapaaehtoiset hyökkäsivät aseistamattoman poliisin kimppuun Soloheadbegissa Tipperaryssa, minkä katsotaan olleen alku Irlannin itsenäisyyssodalle. Maaseudulle vetäytyneet irlantilaisvapaaehtoiset alkoivat kutsua itseään Irlannin tasavaltalaisarmeijaksi eli IRA:ksi vuonna 1920. Joulukuussa 1920 Britannian parlamentti hyväksyi jo ennen ensimmäistä maailmansotaa valmistellun Irlannin itsehallintolain, jonka mukaan kuusi protestanttisinta maakuntaa Pohjois-Irlannissa jäi unioniin ja muu Irlanti sai itsehallinnon. Keväällä 1921 Pohjois-Irlannissa pidettiin vaalit, joissa unionistit saivat 40 paikkaa, maltilliset kansallismieliset kuusi ja Sinn Féin myös kuusi paikkaa.

Itsehallintosopimus ja Sinn Féinin jakautuminen

Dáil Éireann ja Britannian hallitus sopivat 6. joulukuuta 1921, että Irlannin 26 maakuntaa muuttuvat Brittiläiseen kansainyhteisöön kuuluvaksi dominioksi, jota kutsuttiin Irlannin vapaavaltioksi.

IRA:sta ja Sinn Féinistä erosivat sopimusta tukeneet puoliskot ja vielä vuonna 1926 Éamon de Valeran yhteistyöhakuisempi ryhmä perustaen Fianna Fáil -puolueen. Tynkä-IRA:n tueksi jääneen Sinn Féinin sirpaleen vaalimenestys jäi heikommaksi.

Irlannin tasavalta

Irlannin tasavallan itsenäistyttyä Sinn Féin sai vaihtelevassa määrin vaalimenestystä itse Irlannissa, muttei ottanut paikkoja parlamentissa vastaan^[5]. Vuonna 1998 Sinn Féin hyväksyi Pitkänperjantain sopimuksen, joka päätti levottomuuksien ajan Pohjois-Irlannissa enimmiltä osin ja oli keskeinen osa Pohjois-Irlannin rauhanprosessia 1990-luvulla^[6]. Vuonna 2020 parlamenttivaaleissa puolue nousi jälleen Irlannin suurimmaksi ensisijaisissa äänissä laskettuna saaden 24,5 prosentin kannatuksen^[4].

Siirtyminen vasemmalle

1960-luvulla Sinn Féin siirtyi vasemmalle ja IRA:ssa oli marxilaisia elementtejä. Vuonna 1970 Sinn Féinistä lohkesi Työväenpuolue (aluksi: "Virallinen Sinn Féin"), josta lohkesivat puolueet Irlannin tasavaltalainen sosialistipuolue 1975 ja Demokraattinen vasemmisto 1992. IRA:sta on vastaavasti irronnut useita sirpaleryhmiä.

IRA luopui terrorismista

Vuonna 2005 IRA ilmoitti luopuvansa terrorismista.^[1] Sinn Féin ei hyväksynyt IRA:sta irtautuneiden "real IRA" ja "continuity IRA" -ryhmien iskuja maaliskuussa 2009^[2].

Sinn Féin toimii Irlannin tasavaltalaisarmeijan, IRA:n, parlamentaarisena siipenä ja muodostaa oman parlamenttipuolueen vaikuttaen Ison-Britannian politiikkaan Pohjois-Irlannista käsin. Sen päätoimistot sijaitsevat Dublinissa ja Belfastissa

Yhdistyneen kuningaskunnan alahuoneeseen on valittu seitsemän Sinn Féinin jäsentä: Michelle Gildernew, Paul Maskey, Francie Molloy, Mickey Brady, Chris Hazzard, Órfhlaith Begley ja John Finucane. Puolue ei tunnusta Yhdistyneen kuningaskunnan valtaa Pohjois-Irlannissa, minkä takia puolueen jäsenet eivät ota vastaan paikkojaan alahuoneessa.

Euroopan unionin parlamentissa on yksi Sinn Féinin edustaja, Matt Carthy, joka kuuluu radikaalivasemmiston yhteistyöryhmään, GUE:hen.

Vuoden 2018 kansanäänestyksen alla Sinn Féin kampanjoi abortin laillistamisen puolesta.^[7] Puolue oli aiemmin vastustanut aborttia ja ehdottanut sen sijaan yksinhuoltajien tukemista.^[8]

Irlantilaisen tutkimuslaitoksen edustaja Dan O’Brian piti helmikuun 2020 vaalien alla puoluetta äärioikeistolaisena demokratian vastaisena puolueena. Hän perustelee sitä sillä, että sen toimintatavat ovat verrattavissa äärioikeistoliikkeisiin, vaikka se on vasemmalla poliittisesti. Hänen mukaansa se on yhä kiinteästi suhteessa terrorijärjestö IRAan^[3]

Helmikuussa 2020 pidettyjen Irlannin tasavallan parlamenttivaalien tulos oli historiallinen, sillä Sinn Féin sai valeissa eniten ääniä. Keskustaoikeistolaiset Fine Gael ja Fianna Fáil ovat hallinneet Irlantia vuodesta 1922 saakka vuorotellen.^[9] Lopulta eniten paikkoja sai Fianna Fáil: 160-paikkaiseen parlamenttiin 38 edustajaa. Sinn Féin kasvatti paikkamääränsä 37:ään, mikä on 14 edustajaa enemmän kuin vuoden 2016 vaaleissa.^[9] Vaalivoitostaan huolimatta Sinn Féin joutui edelleen jäämään oppositioon.^[10]

• Edward Martyn 1905–1908
• John Sweetman 1908–1911
• Arthur Griffith 1911–1917
• Éamon de Valera 1917–1926
• John J. O'Kelly 1926–1931
• Brian O'Higgins 1931–1933
• Michael O'Flanagan 1933–1935
• Cathal Ó Murchadha 1935–1937
• Margaret Buckley 1937–1950
• Paddy McLogan 1950–1952
• Tomás Ó Dubhghaill 1952–1954
• Paddy McLogan 1954–1962
• Tomás Mac Giolla 1962–1970
• Ruairí Ó Brádaigh 1970–1983
• Gerry Adams 1983–2018
• Mary Lou McDonald 2018–virassa

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sinn Féin.

• Sinn Féinin kotisivut