Student Peace Prize

opiskelijoiden rauhanpalkinto

Student Peace Prize on norjalainen rauhanpalkinto, joka myönnetään joka toinen vuosi opiskelijalle tai opiskelijajärjestölle, joka on tehnyt merkittävää työtä rauhan edistämiseksi tai vaikuttanut ihmisoikeuksien edistämiseen. Palkinto annetaan kaikkien norjalaisten opiskelijoiden nimissä ja toimintaa johtaa Student Peace Prize -sihteeristö Trondheimissä, joka valitsee kansallisen nimityskomitean. Komiteaan kuuluu edustajia yliopistoista ja korkeakouluista ympäri Norjaa sekä myös itsenäinen Peace Prize -komitea joka myöntää palkinnon. Palkintotilaisuus pidetään International Student Festivalin aikaan Trondheimissä.

Komitea

Peace Prize -komitea on vuodesta 2010 lähtien koostunut yhdeksästä jäsenestä, joista neljä tulee Norjan kansallisesta opiskelijaliitosta (NSO) ja yksi opiskelijoiden ja akateemikkojen kansainvälisen avun rahastosta (SAIH). Loput neljä ovat asiantuntijajäseniä, jotka eivät ole opiskelijoita.

Vuoden 2011 komitean jäseniä olivat muun muassa Nobelin rauhanpalkintokomitean entinen puheenjohtaja, Ole Danbolt Mjøs, Norjan entinen kauppaministeri ja tämän hetkinen Norjan Punaisen Ristin pääsihteeri, Børge Brende sekä Gro Holm, toimittaja Norjan Yleisradiosta (NRK).

Entisten komiteajäsenten joukkoon kuuluvat esimerkiksi entinen pääministeri ja Oslo Center for Peace and Human Rightsin johtaja Kjell Magne Bondevik, Norwegian Institute of International Affairsin johtaja Jan Egeland, International Peace Research Institute Oslon (PRIO) entinen johtaja Stein Tønnesson sekä Norjan entinen ulkoministeri ja Norjan Punaisen Ristin puheenjohtaja, Thorvald Stoltenberg.

Ehdokkuudet

Ehdokkuusneuvosto hyväksyy ehdotuksia kaikilta kiinnostuneilta osapuolilta. Ehdokkaiden täytyy olla joko opiskelijoita tai opiskelijajärjestö. Ehdokkuusneuvosto koostuu norjalaisista yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoista.

Palkinto

Palkintosumma on vuodesta 2009 lähtien ollut 50 000 Norjan kruunua (noin 5 000 euroa), ja palkittu kutsutaan palkintoseremoniaan Trondheimiin International Student Festivalin aikaan. Palkinnon saaja tai valittu edustaja lähtee tämän jälkeen tutustumaan norjalaisiin kaupunkeihin, jolloin hänellä on mahdollisuuden tutustua humanitaarisiin järjestöihin ja eturivin poliitikoihin.

Student Peace Prizen vastaanottajat

VuosisaajaMaa tai järjestö
1999ETSSC-opiskelijajärjestö [1]  Itä-Timor
Antero Benedito da Silva  Itä-Timor
2001All Burma Federation of Student Unions-opiskelijajärjestö Myanmar
Min Ko Naing[2] Myanmar
2003ZINASU-opiskelijajärjestö[3]  Zimbabwe
2005ACEU-opiskelijajärjestö[4]  Kolumbia
2007Charm Tong Myanmar[5]
2009Elkouria Amidane[6]  Länsi-Sahara
2011Duško Kostić  Kroatia[7]
2013Majid Tavakoli  Iran[8]
2015Ayat Al-Qurmezi[9]  Bahrain
2017Hajer Sharief[10]  Libya

Lähteet

Aiheesta muualla