Syke-elokuva: Hätätila

Toni Laineen ohjaama elokuva vuodelta 2021

Syke-elokuva: Hätätila on vuonna 2021 ensi-iltansa saanut jännityselokuva, joka pohjautuu vuodesta 2014 esitettyyn suomalaiseen Syke-sairaaladraamasarjaan. Elokuvan on ohjannut televisiosarjan tuotantokaudet 6–9 ohjannut Toni Laine ja sen käsikirjoittajaa sarjan alun perin luonut Petja Peltomaa. Naispääosaa esittää Iina Kuustonen, jonka roolihahmo Iiris Ketola esiintyi sarjassa alun perin sen kuudella ensimmäisellä tuotantokaudella vuoteen 2019 asti.[2] Miespääosassa näyttelee Riku Nieminen, jonka hahmoa Antonia ei alkuperäissarjassa ole nähty.[3] Elokuvassa ovat mukana myös sarjasta tutut näyttelijät kuten Lena Meriläinen, Tiina Lymi, Leena Pöysti, Antti Luusuaniemi, Jarkko Niemi ja Matti Ristinen.[4]

Syke-elokuva: Hätätila
OhjaajaToni Laine
KäsikirjoittajaPetja Peltomaa
Tuottaja
  • Jarkko Hentula
  • Marko Talli
  • Lotta Westerberg
SäveltäjäKarl Sinkkonen
KuvaajaKonsta Sohlberg
LeikkaajaPekka Lehtikangas
LavastajaInka Matilainen
Pääosat
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöYellow Film & TV
LevittäjäNelonen Media
Ensi-ilta
Kesto100 minuuttia
Alkuperäiskielisuomi
Katsojat119 175 (3.1.2022)[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva tehtiin ilman Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea. Se sai kuitenkin elokuvasäätiön levitystukea.[5]

Elokuvan tunnuskappaleen ”Sut puhallan pois” on tehnyt Anssi Kela. Kappaleen musiikkivideo julkaistiin helmikuussa 2021.[6]

Syke-elokuva: Hätätila -palkittiin yleisön suosikkielokuvana Jussi-gaalassa toukokuussa 2022.[7]

Juoni

Elokuva on tarinaltaan itsenäinen, eivätkä sen tapahtumat liity televisiosarjaan.[2] Elokuvassa Iina Kuustosen esittämä Iiris on juuri eronnut puolisostaan Artturista (Juha-Tapio Arola), kun tapaa lohdutusta tarjoavan Antonin (Riku Nieminen). Alkava suhde ei kuitenkaan pääse alkua pidemmälle, kun Iiriksen Niilo-poika joutuu sairaalaan. Sairaala joutuu verkkohyökkäyksen kohteeksi ja sairaalassa joudutaan priorisoimaan potilaiden tärkeysjärjestys.[8]

Elokuvan julkaisu

Elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa tammikuussa 2021, mutta ensi-ilta siirrettiin myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan elokuvateattereita koskevien COVID-19-rajoitusten takia.[9] Elokuvan uusi ensi-iltapäivä oli tarkoitus olla 10. syyskuuta 2021, kunnes elokuussa ilmoitettiin ajankohdan siirtyvän toistamiseen samasta syystä.[10][11] Lopulta elokuva sai ensi-iltansa 5. marraskuuta 2021.[12]

Elokuva julkaistiin maksullisessa Ruutu+-suoratoistopalvelussa 1. toukokuuta 2022.[13] Televisiossa elokuva esitettiin Nelosella 3. kesäkuuta 2022.[14] Elokuvaa katsoi televisiossa keskimäärin 192 000 katsojaa.[15]

Rooleissa

 Iina Kuustonen  Iiris Ketola 
 Riku Nieminen  Anton Järvinen 
 Leena Pöysti  Johanna Alanko 
 Lena Meriläinen  Lenita Pakkala 
 Tiina Lymi  Marleena Nortamo 
 Jarkko Niemi  Petteri Holopainen 
 Antti Luusuaniemi  Max Hansson 
 Matti Ristinen  Ilmari Nortamo 
 Amelie Blauberg  Aino Tammilehto 
 Valtteri Lehtinen  Leevi Koskinen 
 Sebastian Rejman  Jesse Adlercreutz 
 Jaana Pesonen  Marjut Blom 
 Iida-Maria Heinonen  Sonja Salmi 
 Janne Saarinen  Nikke Uotila 

 Juha-Tapio Arola  Artturi Laine 
 Krista Putkonen-Örn  Elina Hurskainen 
 Pedram Notash  Uffe 
 Martti Suosalo  eläinlääkäri 
 Vera Kiiskinen  Lintunen 
 Ernest Lawson  Lammi 
 Noa Tola  Niilo Ketola 
 Aino Sirje  Kerttu 
 Jonna Järnefelt  Kertun äiti 
 Pekka Huotari  Kertun isä 
 Aimo Räsänen  kiinteistöpäällikkö 
 Ilari Johansson  kalamies 
 Anna-Leena Sipilä  kalamiehen vaimo 
 Usva Kärnä  Ulla 

Arvosteluja

Episodi
Jouni Vikman
[16]
Helsingin Sanomat
Tero Kartastenpää
[17]
Kulttuuritähdet [18]
Turun Sanomat
Päivi Valotie
[19]

Lähteet

Aiheesta muualla