Talonpoikainen vapaus

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Talonpoikainen vapaus on suomalaisessa historiankirjoituksessa ja poliittisessa keskustelussa käytetty käsite, joka viittaa yhteiskuntajärjestykseen, jossa talonpoika viljeli maata, joka oli hänen sukunsa perinnöllisessä omistuksessa, eikä läänityksenä korkea-arvoisemmalta maanomistajalta käyttöön saatu. Vapaan talonpojan vastakohta on herruudellisessa suhteessa maan omistajaan oleva maaorja. Torpparit olivat siltä väliltä.

Pohjoiseurooppalaisen talonpoikaisen vapauden mureneminen alkoi Itämeren eteläpuolelta. Baltiassa Saksalainen ritarikunta toi mukanaan maaorjuuteen perustuvasta yhteiskuntajärjestyksestä. Saksalaisaateli perusti läänitysalueilleen Baltiassa kartanoita, moisioita, tuottaakseen niiden kautta viljaa markkinoille. Moisioitten omaa viljelystä laajennettiin enimmäkseen väkivaltaisin keinoin samalla, kun lähiseudun talonpojat pakotettiin verosuorituksiin ja päivätöihin kartanoitten hyväksi. Lisäksi talonpoikia määrättiin perintöalamaisiksi, jotka eivät saaneet myydä tilojaan ja sitten muuttokiellon alaisiksi maaorjiksi.

Suomessa talonpoikainen vapaus kävi uhatuksi vasta 1500-luvulla esimodernin valtion syntymisen myötä. Aatelisarvon muututtua perinnölliseksi talonpoikien asema heikkeni nopeasti. Pitkällinen Venäjän sota 1570–1595 joudutti tätä kehitystä. Talonpojat pakotettiin maksamaan sotilaiden palkat, linnaleirit, jotka nämä itse mielivaltaisesti määräsivät. Talonpoikaisen vapauden puolustamiseksi talonpojat ryhtyivät veriseen kapinaan, nuijasotaan, joka käytiin 1596–1597. ^[1] Nuijasodan ja Suomen itsenäisyyden välisenä aikana talonpoikainen vapaus rapistui entisestään.