Tavaratalo
Tavaratalo on laajan tuotevalikoiman myymiseen erikoistunut vähittäiskauppaliike, jolla ei ole yhtä erityistä tuotelinjaa. Tavaratalot myyvät yleensä muun muassa vaatteita, kenkiä, kosmetiikkaa, huonekaluja, kodin tekstiilejä, kodinkoneita, työkaluja, toimistotarvikkeita, leikkikaluja sekä urheiluvälineitä. Joissakin tavarataloissa myydään myös elintarvikkeita ja muita päivittäistavaroita.
Tavaratalolla ei ole yksiselitteistä määritelmää, vaan kriteerit vaihtelevat maittain ja luokittelijoittain. Suomessa Tilastokeskus määrittelee tavaratalon myymäläpinta-alaltaan yli tuhannen neliömetrin vähittäiskaupaksi, jossa myynti perustuu palveluun eikä minkään yksittäisen hyödykeryhmän myynti ylitä puolta kokonaismyynnistä[1]. Päivittäistavarakauppa ry asettaa pinta-alarajaksi vähintään 2 500 m² ja yhden tavararyhmän osuudeksi korkeintaan puolet myyntipinta-alasta. Osastojen tulee vastata alan erikoisliikkeiden valikoimia, asiakaspalvelun tulee korostua itsepalvelun sijasta ja kassojen tulee sijaita osastoilla eikä uloskäyntien yhteydessä[2]. Nämä seikat pyrkivät erottamaan tavaratalot hypermarketeista, joissa elintarvikemyynti voi edustaa valtaosaa myynnistä ja pinta-alasta, ja erilaisista käyttötavaramyymälöistä kuten halpahalleista. Perinteisissä tavarataloissa on usein myös omia palvelupisteitä, kuten kampaamo, kauneussalonki, ompelimo ja matkatoimisto.
Tavaratalo-termin käyttöä ei ole Suomessa mitenkään rajoitettu, vaan esimerkiksi suuret vaatekaupat voivat kutsua itseään muotitavarataloiksi ja suuret huonekaluliikkeet sisustustavarataloiksi.
Historia
Maailman ensimmäinen tavaratalo avattiin vuonna 1852 Pariissa. Se oli Aristide Boucicaut’n perustama Le Bon Marché, joka yhä toimii samalla paikalla Seinen vasemmalla rannalla. Siitä tuli pian etenkin kodin hankinnoista huolehtivien perheenemäntien suosittu kokoontumis- ja ajanviettopaikka, ensimmäinen joka oli suunnattu ja suunniteltu pikemminkin naisille kuin miehille. Monen tutkijan mielestä tavaratalot olivat yksi ensiaskel kohti naisten tasa-arvoistumista yhteiskunnassa.[3][4]
Tavarataloja syntyi aluksi suurten kaupunkien keskustoihin, Euroopassa Pariisin lisäksi Lontooseen, Yhdysvalloissa New Yorkiin, Chicagoon, Philadelphiaan ja Bostoniin sekä Kanadassa Torontoon ja Montrealiin. Suomen ensimminen tavaratalo oli Stockmann, joka avattiin Helsingissä vuonna 1862[5]. Oli uutta voida hankkia suuri määrä tavaroita ja monia palveluita saman katon alta, ja tavarataloyhtiöt ottivat kilpailuvaltikseen myös osamaksulla eli luotolla myynnin. Monet tavarataloyhtiöt olivat myös merkittäviä kulutustavaroiden maahantuojia ja kaikkialle maahan ulottuvan postimyyntitoiminnan edelläkävijöitä.[3]
Tavaratalot olivat omimmillaan 1900-luvun taitteen kaupunkirakenteessa, jossa valtaosa ihmisistä asui suurkaupunkien keskusta-alueilla hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Tavaratalot houkuttelivat asukkaita myös suljettuina ollessaan ”näyteikkunaostoksille”, uutuustuotteita ihailemaan ja tulevia hankintoja suunnittelemaan.[3] Newyorkilainen Lord & Taylor keksi 1920-luvulla somistaa yhteen näyteikkunaansa lasten joulumaailman, mistä tuli perinne monessa muussakin tavaratalossa[6].
Tavaratalot olivat 1900-luvun alkupuolella jopa teollisuuslaitoksia merkittävämpiä työllistäjiä ja tarjosivat ensi kertaa myös naisille työpaikkoja, joissa oli mahdollisuus uralla etenemiseen. Tosin monet tuon ajan tavaratalot vaativat, että naispuoliset työntekijät päättävät uransa mennessään naimisiin.[3]
Vähitellen kiinteistöjen hinnat ja neliövuokrat alkoivat keskusta-alueilla kuitenkin kohota niin, että suurikokoisten tavaroiden kuten henkilöautojen, huonekalujen ja kodinkoneiden kauppa alkoi siirtyä ahtaista ja monikerroksisista keskustatavarataloista kauemmas esikaupunkeihin. Tätä kehitystä nopeutti 1900-luvun autoistuminen ja siitä seurannut ostokykyisen väestön muutto keskusta-alueilta omakotilähiöihin. Kaupunkikeskustojen tavaratalojen valikoima alkoi siksi painottua kevyempiin ja pienikokoisempiin tavaroihin kuten kodintarvikkeisiin ja etenkin valmisvaatteisiin ja kosmetiikkaan. Toisaalta tavarataloja alkoi nousta myös esikaupunkialueille, ja niistä kehittyi monia eri myymälöitä sisältäviä ostoskeskuksia ja nykyisen kaltaisia kauppakeskuksia.[3]
Tavaratalot eri puolilla maailmaa ovat 2000-luvun taitteesta alkaen kärsineet pahasti verkkokaupan kasvusta, ja tilannetta pahensi vielä keväällä 2020 alkanut koronaviruspandemia, joka monissa kaupungeissa jopa sulki vähittäisliikkeet tilapäisesti, vähensi uusien vaatteiden kysyntää ja siirsi yhä nopeammin kuluttajien ostoksia verkkokauppojen toimitettaviksi[7]. Konkurssiin ajautuivat vuonna 2020 muun muassa yhdysvaltalaiset tavarataloyritykset Neiman Marcus, J. C. Penney ja Lord & Taylor. Suomessa Stockmann hakeutui samana vuonna yrityssaneeraukseen, Anttila jo 2010-luvun keskivaiheilla konkurssiin. Toisaalta esimerkiksi Pariisin Galeries Lafayette on alkanut panostaa entistäkin enemmän henkilökohtaiseen palveluun ja nouseviin tuotemerkkeihin ja kouluttaa vaatemyyjistään asiakkaiden henkilökohtaisia tyylineuvojia[8].
Entisiä ja nykyisiä tavarataloja
- Espanja
- Irlanti
- Yhdistynyt kuningaskunta
- Venäjä
Tavaratalo populaarikulttuurissa
Tavaratalosta naisten kokoontumispaikkana kertoo muun muassa Émile Zolan romaani Au Bonheur des Dames (1883), joka on suomennettu nimillä Naisten aarreaitta (Otava 1912) ja Naisten paratiisi (Karisto 1974). Ruotsalainen Sigfrid Siwertz julkaisi vuonna 1926 romaanin Det stora varuhuset (suom. Suuri tavaratalo, 1933).
Tavarataloon sijoittuvat myös monet elokuvat, etenkin komediat. Näitä ovat Charles Chaplinin lyhyt mykkäfilmi Tarkastaja (1916), Harold Lloydin Tuhannen dollarin nousukas (1923), amerikkalaiskomedia Tavaratalon tyttö (tai Hullu päähänpisto, 1938), Marx-veljesten Päivä tavaratalossa (1941), brittiläinen Nokkela Norman tavaratalossa (1953), neuvostoliittolainen komedia Rakkautta tavaratalossa (1956) ja Paul Mazurskyn Kohtauksia tavaratalossa (1991). Suomessa Agapetuksen tavarataloon sijoittuvasta näytelmästä Syntipukki on tehty kaksi filmatisointia, ohjaajina Erkki Karu 1935 ja Matti Kassila 1957.
Tavarataloaiheisia televisiosarjoja ovat ruotsalainen Öhmanin tavaratalo (1987–1989),[10] brittiläinen Mr Selfridge (2013–)[11] sekä Zolan romaaniin väljästi perustuvat brittiläinen Naisten paratiisi (2012–2013)[12] ja italialainen Milanon naisten paratiisi (2015–2017)[13].
Katso myös
Lähteet
Kirjallisuutta
- Donner, Jörn: Kaupungin sydämessä : kahdeksan tapaa kuvailla Helsinkiä. Suomentanut Ryömä, Liisa. Helsinki: Stockmann, 1987. ISBN 951-99800-6-7.
- Kortelainen, Anna: Päivä naisten paratiisissa. WSOY, 2005. ISBN 951-0-30653-3.
- Paasonen, Susanna: ”Kulutan silmäni puhki! : kaupunkien kulutuskulttuuri ja visuaalisen hekuma”, Silmä : näkökulmia visuaaliseen kulttuuriin, s. 9–40. Turun yliopisto, 1996. ISBN 951-29-0764-X.
- Saarikangas, Kirsi: ”Tavaratalo : ihmisten ja unelmien kohtauspaikka”, Suomen kulttuurihistoria, s. 316–318. Suomentanut 2004. Helsinki: Tammi. ISBN 951-31-1845-2.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tavaratalo Wikimedia Commonsissa
