Tee työ ja opi pelaamaan

Kalle Kaarnan ohjaama elokuva vuodelta 1936

Tee työ ja opi pelaamaan on vuonna 1936 valmistunut suomalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Kalle Kaarna. Elokuva perustuu Tiituksen samannimiseen humoristiseen romaaniin vuodelta 1915. Elokuva kuvattiin kokonaisuudessaan elokuun 1936 aikana Heinolassa.

Tee työ ja opi pelaamaan
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
OhjaajaKalle Kaarna
KäsikirjoittajaKalle Kaarna
PerustuuTiituksen (Ilmari Kivinen) samanniminen romaani vuodelta 1915
TuottajaEmil Viljanen
SäveltäjäGösta Sohlström
KuvaajaCarl Halling
LeikkaajaKalle Kaarna
PääosatUnto Salminen
Anton Soini
Lea Rihte
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöElokuvatuotanto Oy
Ensi-ilta25. lokakuuta 1936
Kesto97 minuuttia
Alkuperäiskielisuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan ensi-ilta oli 25. lokakuuta 1936 Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Viipurissa, mutta sen yleisömenestys oli heikko. Elokuva tuhoutui Adams Filmin tulipalossa 1959, ja siitä on säilynyt vain noin kahden minuutin mittainen pätkä.

Juoni

Kirjailijana esiintyvä onnenonkija Kauno Tuulonen saapuu erääseen suomalaiseen pikkukaupunkiin mennäkseen naimisiin varakkaan kauppiaan Kurosen tyttären kanssa. Samaan aikaan kauppa-apulainen Kalle Kannas yrittää kosia vaskiseppä Grönbergin tytärtä, mutta saa äkkilähdön tytön isältä. Lopulta sotkuiset romanssit kuitenkin selviävät onnellisesti lukuun ottamatta Kauno Tuulosen hankkeita, jotka saavat nolon lopun.

Näyttelijät

 Unto Salminen  Kauppa-apulainen Kalle Kannas 
 Anton Soini  Vaskiseppä Grönberg 
 Lea Rihte  Maikki Grönberg 
 Väinö Hellén  Poliisi Jehkonen 
 Kaisu Leppänen  Anni Kuronen 
 Inke Mikkola  Konttoristi Julia Leijanen 
 Lauri Kyöstilä  Näyttelijä Jasse Muttonen 
 Eino Noponen  Lehtori Vahl 
 Dagmar Parmas  Kähköskä 
 Ida Kallio  Jarrumiehen leski 
 Onni Veijonen  ”Kirjailija” Kauno Tuulonen 
 Lauri Pakarinen  Matti Luonto 
 Hannes Hako  Rakennusmestari Retunen 
 Väinö Hukka  Lauri Saksman 
 Valter Tuomi  Miljonääri Jaakkola 
 Bruno Johansson  Johtaja Wald. Cangastus 
 Hannes Jokelainen  Asioitsija Saksman 
 Irja Rannikko  Kurosen palvelija 
 Antero Suonio  Kauppias Kuronen 
 Lida Salin  Anna Kristiina Svebelius 
 Sulo Autere  Ajuri Tiihonen 
 Maikki Sälehovi  Matilda Fredrika Svebelius 

Lähteet

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.