The Four Seasons

yhdysvaltalainen yhtye
Tämä artikkeli käsittelee lauluyhtyettä. Katso myös täsmennyssivu Four Seasons.

The Four Seasons on vuonna 1962 perustettu yhdysvaltalainen lauluyhtye. Yhtyeen keulahahmo on Frankie Valli ja kokoonpanoon kuuluivat alun perin myös Bob Gaudio, Nick Massi ja Tommy DeVito. The Four Seasons oli aktiivinen 1960-luvulta 1970-luvun puoliväliin asti ja oli The Beach Boysin ohella yksi rock-aikakauden suosituimmista yhdysvaltalaisista lauluyhtyeistä. Valli on myöhemmin jatkanut esiintymistä The Four Seasons -nimeä kantavilla kokoonpanoilla saavuttamatta kuitenkaan samanlaista menestystä kuin 1960-luvulla. Yhtyeen äänitteitä on myyty yhteensä 80 miljoonaa kappaletta.[1]

Frankie Valli and The Four Seasons esiintymässä Lontoossa 2012.

The Four Seasons on valittu Rock and Roll Hall of Fameen[2] ja Vocal Group Hall of Fameen.[3]

Yhtyeestä on tehty suosittu Broadway-musikaali Jersey Boys, joka on voittanut monia Tony-palkintoja.[4] Musikaaliin perustuva Clint Eastwoodin ohjaama elokuva Jersey Boys sai ensi-iltansa vuonna 2014.

Lähteet

Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.