Toivakan kirkko

kirkkorakennus Toivakassa

Toivakan kirkko on Toivakan seurakunnan kirkko.

Toivakan kirkko
SijaintiToivakka
Koordinaatit, 026°05′20″E
SeurakuntaToivakan seurakunta
Rakentamisvuosi1882
SuunnittelijaL. I. Lindqvist
Materiaalipuu
Tyylisuuntauusgotiikka
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Päätytornillinen pitkäkirkko rakennettiin arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnitelmien mukaan vuosina 1879–1882. Kellotapuli on valmistunut aiemmin vuonna 1871. Tyyliltään kirkko edustaa uusgotiikkaa. Toivakan kirkko sijaitsee Syrjäharjulla, josta sen torni erottuu kirkonkylän halki kulkevalle päätielle.

Kirkko korjattiin 1920-luvulla arkkitehti Alvar Aallon johdolla. Aalto suunnitteli kirkkoon myös kirkkoesineistöä. Aallon käsialaa olivat kirkon katon aiemmat maalaukset, kattokruunu, saarnatuolin koristelu, kaksi takorautaista kynttilänjalkaa, valaisimet ja kynttilät. Lisäksi Alvar Aalto on piirtänyt alttaritaulun yläpuolella olevan lasimaalauksen, joka on edelleen kirkossa nähtävillä.[1] Vuonna 1973 toivakkalainen taiteilija Pellervo Lukumies maalasi kirkon erikoiset kattomaalaukset. Maalauksissa esimerkiksi Jeesus esitetään pukeutuneena muotivaatteisiin.[2] Nykyään poptaiteen ja Raamatun ja Kalevalan pohjalta luodut maalaukset ovat Toivakan matkailuvaltti.[3]

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.